perjantai 18. toukokuuta 2012

Sadepäivän temppuilua

Tänään treenailimme sadepäivän iloksi muutamia "kiertotemppuja" eli temppuja, joissa koira kiertää jotakin kohdetta eri tavoilla. Tämän tyylisiä temppuja voisi hyvinkin soveltaa esimerkiksi koiratanssissa, mutta on näitä hauska harjoitella myös ihan omaksi iloksi ja koiran aktivoimiseksi. Tässä pieni videokooste, jolla Nala esittelee päivän temput.




Muutama muukin temppu oli mielessä, mutta tämä treeni päättyi siihen, että pilvien takaa alkoi pilkottaa aurinko ja meille tuli kiire pinkaista ulos ennen seuraavaa sadekuuroa (sivuhuomautuksena kerrottakoon, että ulos ehdimme kyllä, takaisin emme... olipahan ainakin virkistävä metsälenkki).

lauantai 5. toukokuuta 2012

Nala 2 vee

Nala-neidillä oli eilen synttärit. 2-vuotispäivää juhlistettiin jo perinteisellä maksalaatikkokakulla ja kakkua koristivat juustosuikaleet, Nalan lempparinamit sekä tietysti kaksi nakkikynttilää.

Malttamaton päivänsankari

Tänään pirskeet jatkuivat kun vanhempani, kummisetäni ja hänen naisystävänsä tulivat luoksemme kyläilemään. Nala sai lahjaksi hienon puruluuruusun, josta se ilahtui kovasti ja nakerteli sitä tyytyväisenä. Nalalle oli myös "leivottu" uusi kakku. Syöpöttelyn jälkeen lähdimme ulkoilemaan Pyynikille. Synttäreitä on siis vietetty varmasti Nalalle mieluisalla tavalla, mutta kahden päivän biletysputki alkaa vaatia veronsa ja sankari on ollut aika väsynyttä neitiä nyt illalla.

Nalan synttäriruusu

torstai 3. toukokuuta 2012

Hyvän mielen haaste

Taina heitti minulle blogissaan hyvän mielen haasteen, jonka säännöt ovat seuraavat:

Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).

Säännöissä ei kerrota, pitääkö asioiden liittyä jollain tapaa koiriin, joten mukana on muitakin kuin koiramaisia asioita.

1. Aurinko. Tämä on pakko laittaa listalle ihan ensimmäisenä, koska viime aikoina sen merkitys on korostunut valtavasti. Aamulla töihin lähtiessä suu kääntyy hymyyn heti kotoa lähtiessä jos aurinko paistaa. Vastaavasti sade tai harmaus synkistää väistämättä mieltä.

2. Nalan häntä. Podengon häntä ansaitsee itseoikeutetusti maininnan hyvän mielen listalla, koska sitä väsymätöntä vispausta katsellessa ei kerta kaikkiaan voi olla huonolla mielellä.

3. Onnistumisen elämykset koiraharrastuksissa. Onnistumiset ylipäätänsä saavat tietysti hyvälle mielelle, mutta koiraan liittyvät suoritukset ovat spesiaaleja, koska niissä korostuu yhteistyö, pitkäjänteisyys ja myös koiran riemu kun se kokee oivalluksen hetken.

4. Muuten-vaan-kukkaset. Näitä ei tule kauhean usein, mutta ehkä juuri siksi ne löytyvät listalta. Vähän aikaa sitten minua oli kotona odottamassa muuten-vaan-kimppu, koska Jani oli ajatellut, että töissä oli varmaan ollut kauhea härdelli ja kiireinen päivä muutaman ylimääräisen kiinniolopäivän jälkeen ja saattaisin kaivata piristystä. Tuli hyvä mieli.

5. Ihmisten hyväntuulisuus. Se tarttuu. Tähän samaan kohtaan niputan myös muiden arvostamisen ja huomaavaisuuden muita ihmisiä kohtaan. Pienillä teoilla voi oikeasti pelastaa jonkun toisen päivän.

6. Ystävät ja kaverit, tietysti. Tämä löytyy listalta vasta tästä kohtaa, koska yritin keksiä alkuun jotain vähemmän ilmeistä :D (Tässä kohtaa muut hyvälle mielelle saavat asiat eivät enää singahdelleet vaivattomasti mieleeni, mikä ottaa vähän päähän etenkin kun huomasin ajattelevani, että voisin tältä istumalta luetella helposti ainakin 20 asiaa, jotka pistävät ärsyttämään. Kauhean negatiivista!)

7. Nalan ylläripusut. Välillä Nala makoilee kaikessa rauhassa omalla paikallaan ja sitten se yhtäkkiä kohottaa päätänsä ja sen naamalle leviää mietteliäs ilme. Sitten se juoksee hurjaa vauhtia luokse, pomppaa syliin ja aloittaa valtaisan pusuhyökkäyksen. Hassu koira.

8. Kotiin tuleminen kun koira on vastassa. Nala on niin vilpittömän riemuissaan ja koko vartalo vispaa jälleennäkemisen ilosta - mitä sitten, vaikka olisinkin vain käynyt viemässä roskat? 

9. Suklaa. Tämähän on ihan tieteellinen fakta, sillä suklaa lisää endorfiinien eritystä ja sitä kautta hyvänolontunnetta. Kaiken muun hyvän lisäksi tämä ihmeherkku vielä laihduttaa ja tottahan toki hoikistuminen saa hyvälle mielelle.

10. Nalan nukkumaanmenorituaali. Ensin Nala tepastelee omaan sänkyynsä. Vähän ajan päästä se kipittää matolle sänkymme jalkopään eteen. Sitten se rapsuttaa takajalallaan kylkeään. Ja sitten se rapsuttaa toisen kerran. Sen jälkeen se pomppaa sänkyyn, petaa itselleen hyvän paikan, käy makuulle ja laskee päänsä alas. Vähän ajan päästä kuuluu syvä huokaus ja sitten pikkuhiljaa tasainen tuhina.

Haaste lähtee tällä kertaa Erikalle, Maijulle, Tytille, Anskulle ja Johannalle. Tämä toimikoon samalla kyseisille henkilöille ilmoituksena siitä, että teidät on haastettu. Oma vikanne jos ette lue blogiani ja missaatte haasteen :D

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Nalan vappu

Vappu tarkoitti meille tänä vuonna lähinnä yhtä ylimääräistä vapaapäivää ja vietimmekin sitä ihan rauhallisesti ulkoillen, grillaillen ja pihatöitä tehden (huh, kuulostaapa aikuismaiselta!). Nala osallistui näihin kaikkiin ja auttoi oikein mielellään esimerkiksi kukkapenkkien ruotimisessa. Rehellisyyden nimissä on sanottava, etten ole ollenkaan varma siitä, kumpi meistä loppujen lopuksi sai enemmän tuhoja aikaiseksi takapihalla... Tulipa ainakin otettua kaikki ilo irti auringosta ja lämmöstä, ja hyvä niin, sillä loppuviikkoa kohden kuulemma taas viilenee.


Auringonpalvoja

Jokos saa tulla syömään?

Kevätmielellä, vesi kielellä