Palailimme eilen kotiin pääsiäisenvietosta. Neljän päivän mittaisen loman aikana ehdimme tavata kavereita ja viettää aikaa perheidemme kanssa eli takana on mukava Helsingin reissu. Pitkäperjantaina nautimme pääsiäisateriasta Konalassa ja mukana olivat myös mummini sekä pikkuveljeni tyttöystävineen. Nalallekin oli valmistettu lammasta ruoaksi ja hyvinhän tuo näytti uppoavan.
Omnomnomnomn, hyvää on!
Nala ja Vilma sietivät toisiaan aika hyvin, joskin Vilma katsoi parhaaksi pitäytyä pitkälti omissa oloissaan. Nala puolestaan haluaisi edelleen tehdä lähempää tuttavuutta, mutta se naamioi lähestymisyritykset esimerkiksi venyttelyksi ja yrittää vaivihkaa hivuttautua kohti kissaa. Sydänystävyydestä ei ehkä edelleenkään voi puhua, mutta kyllä nuo osaavat jo olla aika rentoina toisen läsnäolosta huolimatta.
Mukahuomaamaton venyttelylähestyminen
Helsingissä oli lunta huomattavasti vähemmän kuin Tampereella, mutta kovin keväisiä säitä ei pääsiäisviikonlopulle osunut. Siitä huolimatta sulattelimme pääsiäisherkkuja ulkoilun ja kävelylenkkien muodossa.
Klaukkalassakin lunta riitti, mutta se oli iloksemme jo sulanut kokonaan takapihan terassin päältä, joten otimme kahvikupit mukaan ja nautiskelimme terassilla auringonpaisteesta. Nala puolestaan nautiskeli jäljellä olevasta lumesta ja metsästi innoissaan lumipalloja.
Heitä jo!
Kiitos kivasta pääsiäisestä kaikille osallistuneille! Tällä viikolla luvassa on toko- ja agitreenien lisäksi tutustumista koiratanssin saloihin, mielenkiinnolla odotan tätä kokemusta.
Hanna kävi taas keskiviikkona hieromassa Nalaa ja tällä kertaa Nala oli jo paljon vetreämpi kuin viimeksi. Pientä jumitusta kuitenkin oli edelleen, joten hierontoja jatketaan edelleen aika tiheään tahtiin. Nyt joulun takia tulee tietysti pieni tauko, mutta heti tammikuun alkuun on varailtu seuraava aika.
Nala pääsi perjantaina jo toista kertaa kuukauden sisällä hoitoon kun lähdimme Janin kanssa vielä kertaalleen pikkujouluilemaan. Nyt kaikki meni tosi helposti, sillä saimme viedä Nalan melkein naapuriin Sarin ja poikien hellään huomaan. Paikalla oli myös Sarin kissa, mitä itse jännitin vähän etukäteen. Sari kuitenkin sai minut vakuuttuneeksi siitä, ettei kissan kanssa tulisi olemaan mitään ongelmaa ja oikeassa oli :) Nala ja kisu olivat nimittäin vain alkuun haistelleet toisiaan ja sitten todenneet, ettei kumpaakaan oikein toinen kiinnosta. Välillä Nala oli kissan liikkuessa kipittänyt perässä katsomaan, mihin kissa menee, mutta siinä se. Loistavaa! Ovathan Nala ja Vilmakin olleet viime aikoina aika rauhaksiin keskenään, mutta vieras kissa on aina vieras kissa. Sarin kissa on kuitenkin rauhallinen ja tietysti koiriin tottunut eli ihanteellinen mahdollisuus Nalalle harjoitella kissan kanssa hengailua. Sonyn, Shamun ja Simsonin kanssa Nala olikin sitten varmasti hengaillut vähän riehakkaammin ainakin siitä päätellen, miten väsähtänyt koira meillä oli kotona koko seuraavan päivän.
Tänään kävimmekin sitten vuoden viimeisissä agitreeneissä, jotka olivat poikkeuksellisesti kahden tunnin mittaiset. Kaikki meni niin nappiin, että tähän on todellakin hyvä päättää agivuosi! Pidimme pienimuotoiset "kisat" eli suoritimme 11 esteestä muodostuvan radan kisamaisesti omatoimisine rataantutustumisineen ja ajanottoineen. Nala oli kerrassaan loistava pieni raketti tehden ryhmän nopeimman ajan ensimmäisellä kierroksella ja parantaen suoritusta vielä viidellä sekunnilla seuraavalla kierroksella (myöhemmin paikalle tullut sheltti luultavasti tempaisi paaaljon meitä nopeamman ajan, mutta ei kerrota kellekään :D). Kokeilimme myös vinokeppejä ilman hihnaa ja kaikilla kolmella kerralla Nala pujotteli kepit varmasti ja vauhdikkaasti alusta loppuun. Voi vitsit että mulla on hieno pieni liitelijä <3 (tää täytyy ihan kirjoittaa muistiin, jotta voin sitten palata asiaan joidenkin ihan päin seiniä menneiden treenien jälkeen :D). Nala jää nyt ansaitulle tauolle kaikista harrastuksista, joten meillä on luvassa rento ja ihanan laiska joulu.
Lähdin torstaina Nalan kanssa viettämään pitkää viikonloppua Helsinkiin. Yksin koiran ja matkatavaroiden kanssa matkustaminen ei aina ole mitään herkkua, mutta onneksi VR hoiti tällä kertaa oman osuutensa moitteettomasti ja pääsimme perille ilman harmaita hiuksia ja hermoromahdusta. Jälleen kerran tuli todettua, miten hyvä on, että Nala on pikkupennusta asti totutettu junamatkustamiseen (ja muihin julkisiin liikennevälineisiin), sillä neiti otti heti matkan alussa hyvän asennon sylissäni ja veteli kaikessa rauhassa sikeitä koko matkan. Sama toistui sunnuntaina kotimatkalla, mitä nyt mukavaa ja ilmeisen eläinrakasta konduktööriä piti hetkeksi nousta tervehtimään ja pussailemaan.
Perjantaina suuntasimme Nalan ja äitini kanssa sienimetsään. Aamupäivä oli loistava aika sienestää, sillä metsässä ei ollut muita ja Nala sai nauttia metsäretkestä juoksentelemalla vapaana lähes koko kolmetuntisen. Neiti käyttäytyikin ihan mallikansalaisen tavoin ja totteli jokaista luoksetulokutsua esimerkillisesti. Sienikoiraksi Nalasta ei ihan vielä ole, mutta tällä kertaa selvisimme oikein hyvin ilmankin, sillä koko metsä tuntui olevan täynnä suppilovahveroita ja niitä sai mukaansa juuri sen verran kun jaksoi kerätä ja kantaa. Yhtäkään hyttystä tai hirvikärpästä ei näkynyt ja sääkin oli pitkästä aikaa mitä mainioin. Kaikin puolin onnistunut retki siis! Noin muutoin Nala sai viikonlopun aikana nauttia paljon vanhempieni seurasta ja huomiosta sillä aikaa kun itse vietin aikaa kavereideni kanssa.
Nala on nyt selvästi oivaltanut, että sen ja Vilma-kissan suhteeseen sisältyvä epäluulo ja pieni pelko on molemminpuolista. Vilma kavahtaa erityisesti haukkumista ja Nala yrittikin hyödyntää tätä useampaan otteeseen ajaakseen Vilman pois ruoan lähettyviltä. Tämähän ei tietenkään ole sallittua silloin kun kyseessä on Vilman ruoka. Muuten karvalapset pärjäsivät ihan hyvin, vaikka Vilma varmaan olikin sunnuntaiaamuna ikkunalaudalla vilkuttelemassa peräämme tyytyväisenä siitä, että vierailu oli ohi :D
Blogissa on ollut nyt pienimuotoista hiljaiseloa johtuen lähinnä siitä, että kaikenlainen kesälomapuuhailu on vienyt aikaa bloggaamiselta.
Pentuagilityn viimeinen kerta oli viikko sitten torstaina. Treeneissä saimme suorittaa 13 esteestä koostuvan radan, minkä lisäksi aloitimme keinuun tutustumisen. Ensimmäisellä kerralla rata meni oikein hienosti ja vauhdikkaasti, mutta sitä suoritusta ei tietenkään saatu nauhalle :D Toisen kerran Nala otti selvästi vähän jäähdyttelyn kannalta ja jarrutteli ja pysähteli monella esteellä ja jäi lisäksi radan puolivälissä kokonaan paikalleen ihmettelemään ja poseeraamaan Janille, joka kuvasi tätä suoritusta. Koska tämä video nyt kerran kännykkään tallentui, niin laitetaan se silti näytille - näettepä ainakin minkälainen rata oli kyseessä :) Ja kyllähän tuokin rata loppuun asti painettiin, vaikka eteneminen vähän takkuili eikä vauhti ollut parhaimmillaan.
Keinuun tutustuminen sujui hyvin. Aloitimme tietenkin tilanteesta, jossa keinu ei juurikaan pääse liikkumaan, joten sinällään siinä ei mitään kauhean pelottavaa ollut. Nala ei ollut pienestä tömähdyksestä moksiskaan, vaan kipitti keinua ylös ja alas ihan tomerasti. Viimeisistä treeneistä jäi tosi hyvä fiilis ja tähän olikin hyvä lopettaa pentuagi. Kiitokset Tytille, joka on kärsivällisesti auttanut meitä alkuun agilityn ihmeellisessä maailmassa!
Sarjaamme "kissa ja koira" ei ole viime aikoina tullut uusia päivityksiä, joten ajattelin vähän kertoilla mikä tilanne on. Olimme viikko sitten jälleen kyläilemässä vanhempieni luona ja karvalapset saivat viettää neljä päivää saman katon alla. Välillä tytöt istuvat tai makoilevat kaikessa rauhassa aika lähekkäinkin, ohittavat toisensa melkein nenä nenää hipoen ja tekevät sulassa sovussa vierekkäin temppuja kinkkupalkkiota vastaan. Välillä taas molemmat heittäytyvät enemmän tai vähemmän hankaliksi. Videolla Nala näyttää mallia siitä, miten sen mielestä tulee ehdottomasti käyttäytyä, jos kissa on vetäytynyt istuskelemaan tuolin alle. Video on aika pimeä, mutta eiköhän siitä podengon erota.
Samalla Helsingin reissulla Nala pääsi myös temmeltämään parivuotiaan sukulaistyttöni kanssa - ja lapsethan ovat Nalan mielestä suunnilleen ihaninta, mitä maa voi päällään kantaa. Nala ja lapset onkin ihan hyvä yhdistelmä, ainoa kysymysmerkki asiassa on Nalan ajoittainen ylivilkkaus. Hienosti Nala kuitenkin näyttää tunnistavan, milloin kyseessä on pieni ihminen, jonka kanssa täytyy olla vähän varovaisempi.
Harrastusrintamalla on ollut agin loppumisen jälkeen aika hiljaista, mutta keskiviikkona kävimme sentään jälkitreeneissä. Kurssin vetäjä ei ollut paikalla, joten treenasimme omatoimisesti tehden oikeastaan juuri samoja asioita, joita olemme itsekin tässä treenien välissä harjoitelleet. Nala työskenteli jälleen ihan hienosti ja löysi hyvin myös kolmiosta lähtevän suoran. Kiitokset alla olevasta jäljestyskuvasta kuuluu taas Tytti Käyhkölle!
Ilmoittauduin Nalan kanssa myös verijäljen tutustumiskerralle ja odotan tuota lajia innolla. Oletuksenani nimittäin on, että verijälki voisi olla enemmän Nalan juttu kuin peltojälki :)
Huhuu kesä, missä oikein luuraat? Viime aikoina on satanut ihan luvattoman paljon vettä, mikä hieman haittaa ulkoilemista - mikäli siis sattuu omistamaan koiran, joka aloittaa tärisemisen ja korvien luimistamisen jo eteisessä vettä nähdessään eikä suostu omin jaloin liikkumaan vesisateessa. Jos jollain on havaintoja auringosta, niin lähettäköön sen pikapakettina Tampereelle!
Viikonloppuna olimme Janin kanssa erään kaveripariskunnan polttareissa kumpikin tahoillamme, joten Nala pääsi hoitoon vanhempieni luokse. Nyt kotona pötköttää erittäin väsynyt pieni podengo, joten menoa ja meininkiä on kaikesta päätellen riittänyt.
Nala ja Vilma ovat edistyneet selvästi. Välien kuvaileminen lämpimiksi olisi ehkä vielä hieman liioiteltua, mutta molemmin puolin on havaittavissa suurta kiinnostusta toista kohtaan. Vilmalle tulee ajoittain edelleen tarve käydä mottaamassa Nalaa, mutta onneksi se tekee sen ilman kynsiä. Tarkoituksena lienee vain muistuttaa, kuka on talon kuningatar. Nala puolestaan vuoroin yrittää haastaa häntä heiluen Vilmaa leikkimään ja vuoroin saa erittäin dramaattisia kiljumiskohtauksia suureellisten pellehyppyjen kera Vilman lähestyessä. Tytöt luonnollisesti juovat vettä pääsääntöisesti toistensa vesikupeista ja joka ikinen kerta mennessämme kylään Nala ryntää ensitöikseen heti ovelta tarkistamaan, olisiko Vilman ruokakuppi unohtunut lattialle. Pääasia on, että tytöt sietävät jo toisiaan lähietäisyydelläkin. Nala ymmärtää antaa Vilmalle omaa tilaa eikä yritä enää ottaa painimatseja ja Vilma puolestaan on lakannut pörhistelemästä karvojaan sekä sähisemästä Nalalle ja käy sen sijaan välillä ihan oma-aloitteisesti haistelemassa Nalaa nenä nenää vasten. Itse olen aika luottavainen sen suhteen, että hyvä tästä vielä tulee :)
