Viikon rauniopelastukset

Tällä viikolla Anni ja Salma eivät ehtineet meidän kanssa treenailemaan, joten pestasin Janin meille maalimieheksi. Tänään suuntasimmekin tämän porukan voimin pelastautumaan raunioille. Olosuhteet olivat sikäli hankalat, että hämärä alkoi jo laskeutua raunioiden ylle ja lisäksi lumimyräkkä oli alkamaisillaan. Yritin kuvata muutaman videopätkän hätäisesti kännykän kameralla ja muokata videon valoasetuksia, jotta siitä saisi edes jotain selvää, mutta eihän siitä mitään tullut kun kerta pimeää oli. Länttään nyt joka tapauksessa videon esille siltä varalta, että joku haluaa yrittää tulkita sitä. Yrittäkää seurata silloin tällöin vilahtelevaa keltaista pistettä, se on Nala :D

Otimme nyt umpipiiloja suht lyhyellä lähetysmatkalla. Ensimmäisestä treenistä huomaa hyvin, mikä vaikutus on sillä, että piilossa on Jani eikä joku tuntematon. Videolta ei oikein käy ilmi, että Jani on kokonaan piilossa renkaan sisällä ja renkaan peittona on puukansi, joten Nala ei voi nähdä Jania. Se kuitenkin selvästi tietää, missä Jani on, mutta meinaa hätääntyä sen verran että unohtaa kokonaan, mitä pitikään tehdä saadakseen maalimiehen ulos piilostaan. Niinpä se kiertää renkaan ympäri ja jää ulisemaan hetkeksi ennen kuin lamppu syttyy ja se muistaa, että haukkuahan tässä piti.

Toisesta treenistä on vielä vaikeampi erottaa yhtään mitään, mutta siinä Nala löytää tiensä suoraan Janin piilon luo (umpinainen koppi kivikasan lomassa ja ovi vedetty kokonaan kiinni). Tästä kuitenkin huomaa, että ilmaisu alkaa olla kohdillaan, sillä Nala jatkaa haukkumista hienosti. Missään vaiheessa näissä treeneissä Jani ei pyydä Nalaa haukkumaan vaan Nalan edellytetään jo osaavan tämän homman ihan itse. Ja osaahan se, kunhan vaan malttaa ensin selättää pienen paniikin Janin kadottua :)

Pinkkiä päälle

Ei näistä sadesäistä taideta vielä hetkeen päästä eroon. Päivät ovat suurimmaksi osaksi tosi pimeitä ja siihen kun vielä yhdistää märät kelit niin pitkistä lenkeistä voi mukavuudenhaluisen ja vesikammoisen podengon kanssa vain haaveilla. Vähän kuitenkin päätettiin piristää meidän pimeitä sadepäiviä materian muodossa. Alkusyksystä kirjoittelin Nalan uudesta heijastinliivistä ja koska liivi on osoittautunut erittäin hyväksi hankinnaksi, päätin vihdoin sortua ostamaan Nalalle myös saman sarjan Storm-hupparin, pinkkinä tietysti. Kyseessä on siis sadetakki, jota olen jo pitkään kuolannut, mutta vasta nyt raaskin sen ostaa. Toivottavasti takki saa podeneidin pistämään myös sadekeleillä tassua toisen eteen hieman rivakammin tai edes lopettamaan sen nelitassujarruttelun. Hurtan koot menevät 10 sentin välein (selän pituus), joten ero kahden peräkkäisen koon välillä on aika suuri. Nalalle koko 35 on hieman väljä, mutta toisaalta takki peittää hyvin sekä edestä että takaa ja Nalan näyttäisi olevan helppo liikkua takki päällään. Tuo saa nyt olla Nalan joululahja (ja kaikki muutkin lahjat lähitulevaisuudessa). Voin tosin kuulla Nalan kiljuvan, että senkin typerys, mä en tahdo mitään tyhmiä sadetakkeja vaan leluja ja namia!!! No, tuli niitäkin ostettua samalla... Alla pikainen pokkarisalamaräpsy takista ja tympääntyneestä mallista, joka odottelee kärsimättömänä lupaa palata naudan palviputken kimppuun.

Sunnuntaina päästiin pitkästä aikaa raunioille ja voihan pyhä jysäys mikä meno Nalalla oli! Tauko on selvästi tehnyt tehtävänsä, minulla ei ole kerrassaan mitään murmutettavaa treeneistä. Nala pinkoi isojen kiviröykkiöiden yli rohkeasti ja päättäväisesti ja maantasalla edetessä vauhtia oli kuin vieheen perässä konsanaan :D Ihan loistavasti tuo löysi maalimiehet tuulensuunnasta tai lähetysmatkasta riippumatta ja ilmaisukin oli kohdillaan. On tuo vaan niin taitava pieni <3 

Syystunnelmia

Tähän viikkoon on mahtunut Tahvon kanssa riehumista, pari rauniokäyntiä ja sateisen syksyn ihmettelyä. Kauniit syyspäivät ovat olleet aika harvassa ja Nala alkaa olla jo totaalisen kyllästynyt sadekeleihin. Myönnettäköön, että vähän sama fiilis on hihnan toisessakin päässä. Onneksi tänään on kuitenkin ollut ihana, aurinkoinen sää! 

Nala-neiti päiväkävelyllä

Tahvon kanssa treffattiin alkuviikosta, joten koiruudet pääsivät taas riekkumaan keskenään. Lenkki jäi tällä kertaa vähän tyngäksi kun normaalisti rauhalliselle lenkkipaikallemme osui väkeä enemmänkin aina koiranulkoiluttajista autoilijoihin, marjastajamummoon ja traktoriin. Maalaispoika Tahvo on aivan ihastunut Nalaan ja näkee ja kuulee lenkkien aikana vain ja ainoastaan Nalan :D Sitä ei myöskään näytä ollenkaan haittaavan, vaikka ihana Nala-neiti roikkuu puolet lenkistä hampaillaan Tahvo-paran poskiparrassa (mikä on muuten Nalan mielestä ihan hurjan hauskaa). Koska Nala on Tahvon mielestä Ihana Nainen, Nala saa myös päättää, miten leikitään milloinkin. Harmi vaan, että pian Nala muuttunee vähän turhankin ihanaksi naiseksi kun juoksuja alkaa varmaan lähiaikoina pukata. Lähestyvät juoksut kyllä huomaa jo neidin käytöksestä, sillä Nala on ruvennut olemaan kotona ihan ihmeellinen inisijä ja lisäksi erittäin itsepäinen ja välillä melkolailla hermoja koetteleva.

Raunioilla alkaa mennä tosi kivasti. Mitään ylimääräisiä apuja Nala ei enää tarvitse ja se myös työskentelee erittäin itsenäisesti ja määrätietoisesti. Olen ruvennut pidentämään koiran lähetysmatkaa ja treenailemaan myös umpipiiloja, jolloin maalimies on kokonaan näkymättömissä esimerkiksi kiinni olevan luukun takana. Välillä jos tuulee huonosta suunnasta Nala jää pyörimään ympäriinsä ja pitämään pieniä tuumaustaukoja, mutta sitten ihan selvästi näkee kuinka sopivan tuulenvireen osuessa nenään lamppu syttyy ja koira singahtaa hirveää vauhtia kohti maalimiehen piilopaikkaa. Vierasta ihmistä etsiessään Nala muistaa hyvin, että löytämistä seuraa haukkuminen ja haukkumisesta saa palkan. Niinpä Nala ilmaisee esimerkiksi treenikaverimme Annin oikein mallikkaasti. Silloin kun Jani on maalimiehenä ja umpinaisessa piilossa, Nalalle meinaa tulla hätä käteen kun se on paikantanut loukussa olevan Janin, muttei saa Jania ulos. Silloin Nala rupeaa helposti vikisemään ja uikuttamaan, jolloin haukkuminen meinaa kokonaan unohtua ja siitä täytyy muistuttaa ennen kuin pieni koira on ehtinyt painaa paniikkinappulan pohjaan. Voi sitä riemua ja onnea kun Jani kömpii piilostaan täysissä sielun ja ruumiin voimissa :D  

Rauniomatskua

Meillä jäi tiistaina varsinaiset rauniotreenit väliin, mutta tänään nappasin koiran ja Janin mukaan ja käväisimme raunioilla omatoimitreenailemassa. Jani sai taas toimia maalimiehenä ja nyt teimme ensimmäistä kertaa niin, ettei Nala saanut ollenkaan näkö- tai ääniapuja. Pelkän hajun perusteella siis mentiin, mutta toki katsoimme piilot siten, että tuulet olivat suotuisia pienelle podengolle. Kyllä oli pieni taas intoa täynnä kuin ilmapallo :D Ekassa treenissä jäi hihnakin jalkaan kiinni kun urhea pelastuskoira säntäsi niin vauhdilla matkaan. Pahoittelen videon poukkoilua, oli vähän vaikeuksia kuvata samalla kun lähetin koiraa ja kävelin sen perässä. 

Hajuerottelun suhteen ollaan oltu vähän laiskoja viime aikoina. Muutaman kerran olen pistänyt Nalan etsimään suppiksenpalasia sisällä ja hyvinhän tuo menee. Usein sieni on sellaisessa paikassa, ettei Nala voi nähdä sitä ollenkaan vaan toimii pelkän hajuaistin varassa (esim. maton alla tai kukkaruukussa). Välillä Nala tosin meinaa ilmaista sellaisiakin paikkoja, joissa sieni oli vielä hetki sitten eli mihin on jäänyt hajuja jäljelle. Kyllä se kuitenkin selvästi jo tietää mitä etsiä, joten varmaan olisi pikkuhiljaa syytä siirtyä metsään tositoimiin nyt kun suppiskausikin on vielä meneillään. 

Raunioilla jälleen

Raunioilla meni taas tosi kivasti tiistaina. Olin vähän sitä mieltä, että tässä vaiheessa meidän haukkutreenausta Nala ei luultavasti vielä hauku ollenkaan edes muun ryhmän edessä pyydettäessä saati sitten maalimiehen löytämisen yhteydessä. Sain kuitenkin ilokseni todeta olevani väärässä, sillä Nala haukkui hienosti ensin minun pyytämänäni, sitten ihan yhtä ongelmattomasti muiden ryhmäläisten pyytämänä ja vielä pisteenä i:n päälle maalimiehen pyytämänä löydettyään maalimiehen.

Meidän kanssa samaan aikaan rauniotreenauksen aloittaneet Anni ja Salma lupautuivat meille omatoimitreenikavereiksi ja niinpä kävimme jo tällä viikolla kokeilemassa, mitä tällä kokoonpanolla saadaan aikaiseksi. Nalan alitajunta ilmeisesti jyllää täysillä, sillä aivan huikeaa edistystä oli taas jo ihan parissa päivässä tapahtunut ilmaisun kanssa. Maalimiehenä toiminut Anni haukututti Nalaa piilopaikoistaan ja Nalahan haukkui aina siihen asti, että itse pääsin koiran luokse. Uskon, että Nala on jo nyt jossain määrin pystynyt yhdistämään maalimiehen löytämisen ja haukkumisen toisiinsa ja alkaa varmasti pian itse tarjota haukkumista pyytämättäkin. Fiksu tyttö tuo on, joten luottavaisella mielellä olen.

Raunioilla oli meidän treenatessa miehiä katonrakennuspuuhissa ja me käytiin testaamassa uunituoreella kattopinnalla tepastelua koiran kanssa. Tai siis oltaisiin testattu jos matka ei olisi tyssännyt katolle johtavaan parin metrin pituiseen ritilään, joka pitää ylittää katolle päästäkseen. Nalahan ei ole mikään ritilöiden ystävä ja se pistikin jarrut päälle. Houkuttelin namin avulla Nalaa etenemään ritilää pitkin, mutta ikävää ja epämiellyttäväähän se pienelle oli kun tassut meinasivat väkisinkin luiskahdella koloihin, joten päätin palkata ihan muutamasta askeleesta ja sen jälkeen mentiin vielä ottamaan yksi etsintätreeni, jottei tuo Nalan mielestä luultavasti kamala kattokokemus jäänyt päällimmäisenä mieleen. Hauskaa kyllä, ettei Nala ollut moksiskaan ihan vieressä pärisevästä moottorisahasta, vaikka esimerkiksi imuri on yleensä ihan kauhistus :D

Syyskuu

Sateiset viikonloput on ihan mälsiä. Olisi aikaa tehdä vaikka mitä, mutta kun ulkona sataa ja on synkkää, ei huvita. Nalakin on sitä mieltä, että tällaiset sateiset sunnuntait kuuluu viettää oman pedin uumenissa. Tässä se kesä sitten taisikin olla, vaikka edelleen tuntuu ihan siltä, ettei se missään vaiheessa kunnolla alkanutkaan tänä vuonna. Tosi oudolta tuntuu, että nyt on jo syyskuu! Itse havahduin tässä yhtenä iltana siihen, että autonratin takaa oli vaikeaa havaita ilman heijastimia kulkevat koirat tienvarsilla. Illat ovat siis jo auttamattomasti pimeitä ja nyt alkaa olla taas aika kaivella esiin heijastinkamppeet. Nala-parka on saanut edelliset syksyt ja talvet viipottaa ihan raksamiehen näköisenä pienennetty keltainen huomioliivi yllään. Eihän sellainen sovi ollenkaan kun kyse on kuitenkin hienosta neidistä. Nala saikin nyt syksyn saapumisen myötä uuden heijastinliivin, pinkin Hurtta Lifeguard Twilightin, joka on muutaman käyttökerran kokemuksella osoittautunut tosi hyväksi ja näkyväksi. Siihen kun vielä yhdistää heijastinpannan ja hihnan heijastinpalan niin kyllä pitäisi näkyvyysasioiden olla kunnossa. Nala muistuttaa myös kaikkia karvaisia kavereitaan etsimään heijastinvermeet kaapinperukoilta ja käyttämään niitä pimeällä!

Perjantaina oli onneksi ihana sää ja käytiinkin omatoimitreenailemassa raunioilla. Jani lähti mukaan avustamaan ja toimi maalimiehenä. Vaikkei Nalan oma perheenjäsen ole mikään paras vaihtoehto maalimieheksi niin mielestäni kuitenkin parempi näin päin kuin että itse olisin mennyt piiloon. Nalan kun on kuitenkin tarkoitus tehdä raunioilla töitä minun kanssani. Otettiin samantyylisiä harjoituksia kuin ohjatuissa treeneissä olemme tähän mennessä tehneet eli peräänajoja ja haamuja. Lähdin myös jo hiljalleen yhdistämään haukkumista maalimiehen löytymiseen. Aloitettiin samalla logiikalla kuin ilmaisun harjoitteleminen hajuerottelun yhteydessä. Eli uhrin löytäminen -> palkka, pyynnöstä haukkuminen -> uusi palkka.

Bongaa pelastuskoira!

Pieni koira suuressa rauniomaailmassa

Siellä se uhri on renkaiden sisällä, mutta mites sinne pääsis??

Hauku!

Tiistaina kävimme taas raunioilla ja iloksemme kuulimme, että rauniotreenit jatkuvat sittenkin vielä vähän pidemmälle syksyyn. Jee! Tällä kertaa meillä oli eri vetäjä kuin aiemmin ja hänen kanssaan keskityttiin peräänajoihin ja ilmaisuun. Nalahan ei vielä ole ilmaissut maalimiehiä mitenkään, mutta nyt olisi sitten syytä ruveta harjoittelemaan sitäkin. Raunioilla on kaksi hyväksyttyä tapaa ilmaista löytynyt uhri; haukkuminen ja rullailmaisu. Koska rullailmaisu vaikuttaa omasta mielestäni paljon monimutkaisemmalta, päätin ainakin yrittää haukkuilmaisun kouluttamista. Voi jösses sentään, yli kaksi vuotta ollaan opetettu Nalaa olemaan haukkumatta ja nyt sitten yritetään opettaa haukkumaan :D Ei ihmekään, että Nala on ollut vähän hämillään tästä uudesta käänteestä...

Tänään näimme Tuijaa ja Leksaa ulkoilun merkeissä ja otin tällä kertaa kamerankin mukaan. Kuvista tulee jotenkin kauhean epätarkkoja siinä vaiheessa kun ne siirtää blogiin :/ Tietääkö joku, voiko asialle tehdä itse mitään vai onko ihan bloggerista kiinni?

Moi mä oon Nala ja odottelen mun uutta poikaystävää lenkille

Kokoeroa voi yrittää kuroa umpeen liikkumalla ilmassa

Aika hurjan näköinen ilmalento, mutta alas tultiin ihan nätisti jalat edellä ja ralli jatkui

Maalaisromanttista tunnelmaa. Vain sinä, minä... ja miljoona punkkia

Kaverikuva

Kanelimetsä

Meidän metsässäpä kasvaa kanelia! Nala tietää, että ihan varmasti kasvaa, se nimittäin totesi sen ihan omin nenin. Käytiin siis eilen Janin ja Nalan kanssa testailemassa, miten kaneli löytyy metsästä ja löytyihän se :) Harjoitukset olivat suht helppoja eli en tunkenut kanelihajustettua pussukkaa mihinkään umpinaisiin paikkoihin vaan piilottelin sitä esim. puolukanvarpujen, heinien ja kaarnanpalan alle. Itse jäin seisoskelemaan muutamien metrien päähän kanelista, koska tiesin, että Nala aloittaa varmasti etsinnät läheltäni ja tässä vaiheessa ei vielä ole tarkoituksenakaan koluta koko metsää läpi yhden kanelipussukan löytymisen toivossa vaan antaa Nalalle onnistumisia ja itsevarmuutta helpoilla harjoituksilla uusissa olosuhteissa. Nala vietiin taas piilottamisen ajaksi vähän kauemmas ja Jani varmisti, ettei se nähnyt mihin kaneli sujahti. Sitten kutsuin Nalan alueelle, jota se pääsi käymään läpi jälkiliinan päässä. Epäilen, että varsinkin aluksi Nala jäljesti aika paljon minun kulkureittiäni ja tämän johtopäätöksen tehtyäni talloin aluetta ristiin rastiin ennen piilotusta. Teimme harjoituksia kahdella eri alueella, mutta vain muutaman per alue, ettei Nala ehtinyt kyllästyä tai väsähtää. Koitin myös videoida muutaman harjoituksen, mutta koska tarkkailin samalla Nalaa ja naksauttelin/palkkasin, kuva vähän pomppii ja huitelee välillä vähän siellä sun täällä.

Luulen, ettei kanelin kanssa jatketa kauheasti tämän pidemmälle vaan nyt kun idea alkaa olla Nalalla hallussa niin aloitetaan alusta kantarellien tai suppisten kanssa (kunhan nyt löydän jostain edes jomman kumman harjoituskappaleeksi). On tässä vielä matkaa sienikoirakoksi, mutta mielestäni olemme edistyneet aika kivasti parissa viikossa. Onni on koira, joka rakastaa uusien asioiden opettelua :)

Raunioilla meni tiistaina taas tosi hienosti. Tehtiin peräänajoja ja "haamuja", joissa maalimies näyttäytyi hetken aikaa piilostaan ja vetäytyi taas piilopaikkaansa ennen kuin koira päästettiin irti. Ainoastaan yhdeltä ennen meitä treenanneelta kollegalta treenipaikalle lirahtanut pissa sai hetkeksi Nalan pasmat sekaisin kun pitihän nuokin haisut jäädä analysoimaan, mutta muuten neiti työskenteli erittäin keskittyneesti ja määrätietoisesti ja kaikki uhrit tulivat löydetyiksi ja pelastetuiksi. On tuo vaan niin nenäkoira!

Missitreeneistä raunioille

Maanantaina starttasi LPKY:n järkkäämä näyttelykoulutus. Koirakkoja kurssilla on kymmenisen kappaletta ja suurin osa koirista edustaa muita kuin palveluskoirarotuja. Tämä oli itselleni jokseenkin helpotus, sillä vähän jännitti mennä paikalle meidän tirriäisen kanssa siinä luulossa, että kaikki muut ovat hyvin käyttäytyviä palveluskoiria :D Kaiken lisäksi suurin osa kurssille osallistuvista koirista on pentuja tai lähes pentuja, joten muillakin on onneksi pientä säheltämistä ja toheltamista ilmassa. Nurmikenttä oli meille aika haasteellinen alusta, koska hajut kiinnostivat Nalaa huomattavasti enemmän kuin ravaaminen kehässä. "Ravaaminen" tarkoittikin meidän kohdalla nenä kiinni maassa täysin päinvastaiseen suuntaan pyrkivän koiran kiskomista perässä. Muuten meni kyllä hyvin ja esimerkiksi pöydällä Nala oli kuin kotonaan. Kurssin vetäjän mielestä Nala vaikutti siltä kuin olisi aina pönöttänyt pöydällä tarkasteltavana, vaikka totuus on se, että Nala on seissyt näyttelypöydällä tasan kaksi kertaa ja nekin kerrat ihan oikeissa näyttelyissä. Hyvä kuitenkin, ettei pöytä näyttänyt jännittävän Nalaa ollenkaan ja hienosti Nala antoi myös mitata säkäkorkeuden ja katsoa hampaat. Seisominenkin onnistui yllättävän hyvin, mutta tuota liikkumista meidän on totisesti vielä harjoiteltava. Täytyy heti torstaina kurssin seuraavalla kerralla kokeilla, olisiko vieläkin paremmista nameista apua tuohon haisteluongelmaan.

Keskustelin samalla kurssilla olleiden sekä meidän jälkeen treenaamaan tulleiden ihmisten kanssa LPKY:n harrastustarjonnasta ja selvisi, että ohjatut tokotreenit ovat avoimia kaikille roduille, mutta esimerkiksi haku- ja jälkitreenaamisen osalta kurssit ovat usein pelkästään pk-roduille suunnattuja, joten noiden lajien treenaaminen onnistuisi lähinnä omatoimisissa treeniryhmissä mikäli sopiva ryhmä löytyy. Juttelin myös näyttelykurssin toisen vetäjän kanssa meidän kiinnostuksenkohteista ja mahdollisuuksista ja lopputulema oli, että sain kutsun heti seuraavaksi päiväksi rauniotreeneihin. Avoimin mielinhän tänne lähdettiin, joten mikäpä siinä, koira ja tavarat taas tiistaina autoon ja menoksi!

Tämä kuva on Lapuan raunioradalta (http://www.rauniorata.fi/9)

Rauniotreenit pidettiin Hanhijärven harjoitteluradalla. Alueella oli mm. puurakennus sekä useita isoista kivistä muodostuvia kasoja, joihin oli rakennettu maalimiehiä varten erilaisia piilopaikkoja esimerkiksi kaivomaisista betonirenkaista, isoista autonrenkaista sekä puukopeista. Paikalla oli minun lisäkseni myös toinen ensikertalainen, joten minun ei tarvinnut olla yksin ihan ulapalla. Katselimme ensin, miten kokeneet koirakot työskentelivät ja pääsin itsekin maalimieheksi. Sitten olikin aika hakea Nala tositoimiin. Ihan alkuun Nala sai käydä tekemässä tuttavuutta paikalla olleiden ihmisten kanssa ja sitten nämä ihmiset hajaantuivat eri puolille harjoittelualuetta. Jokainen kutsui vuorollaan Nalaa luokseen ja tarjosi Nalalle nakkia. Ideana oli paitsi totuttaa Nalaa hakeutumaan "piilossa" olevien ihmisten luokse, myös tutustuttaa koiraa uudenlaiseen ympäristöön ja alustaan. Tässä ei ollut mitään ongelmaa. Nala pinkoi aivan tohkeissaan niin kivikasojen, renkaiden kuin kaikkien muidenkin esteiden yli ihmisen luota toisen luokse hakemaan nameja. Kuten eräs ryhmäläinen asian ilmaisi, Nala näytti lähinnä epäuskoiselta sillä se ei ollut millään uskoa, että se voi todella ansaita nameja näin helpolla!

Otimme loppuun vielä pari peräänajotreeniä, joissa Nala lähti juoksevan ja piiloutuvan ihmisen perään etsimään tätä. Tässä treenissä Nala jo selvästi käytti nenäänsä ilmavainun saatuaan, mikä oli iloinen yllätys. Tähän mennessä olemme treenanneet vain maavainuun perustuvia lajeja, joten oli kiva huomata, että myös ilmavainu onnistuu Nalalta luontevasti. Treenin vetäjä kehui Nalaa potentiaaliseksi rauniokoiraksi ja oli sitä mieltä, että meidän kannattaa ruveta treenaamaan lajia. Harmi vaan, että tälle kesälle on tiedossa enää kaksi treenikertaa ja talvikauden aikana laji on aikalailla jäissä. Nyt siis otamme kaiken irti näistä kahdesta jäljellä olevasta kerrasta ja koitamme kehitellä talveksi jotain vastaavaa. Nala kun oli lajista aivan innoissaan - itse asiassa vähän liiankin kanssa, sillä oman vuoronsa jälkeen se murtautui ulos kevythäkistään auton auki olevassa takaboksissa ja pinkoi perääni takaisin raunioita kohti. Virkaintoinen rauniokoira siis :)