perjantai 11. tammikuuta 2013
Miksei aina voi olla perjantai?
Nalan näkökulmasta perjantait ovat hauskoja päiviä. Itselläni on usein perjantai-iltapäivät vapaana ja Janikin ehtii monesti perjantaisin mukaan lenkille vielä valoisaan aikaan. Lisäksi voimme kaikki kolme köllötellä illalla sohvalla telkkarin ääressä. Tämä perjantai näytti tältä:
Tunnisteet:
ulkoilu ja retkeily
lauantai 5. tammikuuta 2013
Monitaituri
Nala jäi joulun jälkeen lomailemaan vanhempieni luokse. Siellä neiti sai nauttia huomiosta, yhdessäolosta ja herkkuruoista meidän palattua arkisen aherruksen pariin Lappeenrantaan. Pelkäksi laakereilla lepäilyksi vierailu ei kuitenkaan jäänyt, sillä podengo pistettiin myös hommiin! Nala sai joulupukilta herkkujen ja lelujen lisäksi muun muassa rengaspyramidin ja keilapelin ja nämä ovat Konalasta kantautuneiden kuulumisten ja videoiden perusteella olleet kovassa käytössä. Keiloilla Nala on päässyt treenailemaan koirakeilaamista, keilapallolla jalkapalloa ja rengaspyramidilla renkaiden pinoamista heiluvan alustan päällä olevan tapin ympärille. Nalasta onkin kuoriutunut varsinainen monitaituri tämän joululoman aikana! Alla olevalla videolla Nala kokoaa rengaspyramidia. Aikas hyvää työtä ovat vanhempani tehneet Nalan kanssa, vai mitäs sanotte?
Nalalla on varmasti ollut hurjan hauska loma, mutta pakko sanoa, että olipa ihanaa saada karvalapsi takaisin kotiin. On ihan mahdotonta edes yrittää selittää, miten tyhjältä, hiljaiselta ja ankealta koti tuntuu, kun koiran läsnäolo puuttuu. Ikävä oli ihan karmea, mutta nyt on taas maailma mallillaan kun neiti on kotona :)

temppuilua,
videot
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)