Lauantaina matkustimme Koskelle Nalan kasvattajaperheen järjestämään pentutapaamiseen. Paikalla olivat kaikki Nalan Unelma-äidin pennut, joista suurimman osan tapasimme nyt ensimmäistä kertaa. Ensimmäisen pentueen Niki, toisen pentueen Bobby, Maisa ja Viivi sekä kolmannen pentueen Nala ja Ringo pitivät Unelma-äidin kera huolen siitä, että vilskettä ja vipinää riitti. Myös Nalan ja Ringon Hopsu-isä oli välillä menossa mukana. Podeilla oli käytössään iso aidattu piha, jolla juoksennella ja temmeltää. Seuraavalla kerralla meidän täytynee Janin kanssa viedä kaikille korvatulpat, sillä Nala antoi taas oikein raikuvia ääninäytteitä siitä, miten muita tulee patistaa leikkimään ;)
Piiiriii pieni pyöriiiiii, lapset siinä hyöriiii (vain Ringo-lapsi ei hyöri)
Nala oli ihan onnessaan, kun vauhti riitti pinkomaan karkuun
Sisaruspainia Ringon kanssa
Nala ja Hopsu-isä
Bobby omi ihanan Maisan itselleen ja varoitti Nalaa pysymään kaukana Maisasta
...mutta sitten Bobby lähti kotiin ja tytöt saivat riehua ja kaivaa kuoppia keskenään
Paikalla oli myös pikkuinen Dina-pentu, johon Nala ei oikein osannut suhtautua. Vähän se kävi Dinaa haistelemassa ja kuikuili sitä hämmästyneen oloisena, mutta ei sen kummemmin kiinnostunut pennusta.
"Onko tähän jotain käyttöohjeita?"
Lisää kuvia pentutapaamisesta löytyy täältä. Kiitos Virpille ja Heikille mukavan pentutapaamisen järjestämisestä! Oli kiva nähdä Nalan sisaruksia omistajineen :)
Samalla reissulla kävimme vielä Turussa tervehtimässä kaveripariskunnan kahden viikon ikäistä tyttövauvaa. Nala käyttäytyi oikein mallikelpoisesti. Vauvan nähtyään sen häntä rupesi vispaamaan varmaan jonkinsortin ennätysvauhtia ja kova into olisi ollut mennä tekemään lähempää tuttavuutta. Vähän lähemmäs päästyään se kuitenkin yllättävän rauhallisesti haisteli vauvan pikkuista jalkaa ja nuolaisi varovaisesti varpaita. Itkuunkaan se ei reagoinut mitenkään, ainoastaan kerran parvekkeella istuskellessamme ja vauvan ruvetessa sisällä itkemään se haukahti ikään kuin kertoakseen meille, että hei, vauvalla on asiaa.
Blogissa on ollut nyt pienimuotoista hiljaiseloa johtuen lähinnä siitä, että kaikenlainen kesälomapuuhailu on vienyt aikaa bloggaamiselta.
Pentuagilityn viimeinen kerta oli viikko sitten torstaina. Treeneissä saimme suorittaa 13 esteestä koostuvan radan, minkä lisäksi aloitimme keinuun tutustumisen. Ensimmäisellä kerralla rata meni oikein hienosti ja vauhdikkaasti, mutta sitä suoritusta ei tietenkään saatu nauhalle :D Toisen kerran Nala otti selvästi vähän jäähdyttelyn kannalta ja jarrutteli ja pysähteli monella esteellä ja jäi lisäksi radan puolivälissä kokonaan paikalleen ihmettelemään ja poseeraamaan Janille, joka kuvasi tätä suoritusta. Koska tämä video nyt kerran kännykkään tallentui, niin laitetaan se silti näytille - näettepä ainakin minkälainen rata oli kyseessä :) Ja kyllähän tuokin rata loppuun asti painettiin, vaikka eteneminen vähän takkuili eikä vauhti ollut parhaimmillaan.
Keinuun tutustuminen sujui hyvin. Aloitimme tietenkin tilanteesta, jossa keinu ei juurikaan pääse liikkumaan, joten sinällään siinä ei mitään kauhean pelottavaa ollut. Nala ei ollut pienestä tömähdyksestä moksiskaan, vaan kipitti keinua ylös ja alas ihan tomerasti. Viimeisistä treeneistä jäi tosi hyvä fiilis ja tähän olikin hyvä lopettaa pentuagi. Kiitokset Tytille, joka on kärsivällisesti auttanut meitä alkuun agilityn ihmeellisessä maailmassa!
Sarjaamme "kissa ja koira" ei ole viime aikoina tullut uusia päivityksiä, joten ajattelin vähän kertoilla mikä tilanne on. Olimme viikko sitten jälleen kyläilemässä vanhempieni luona ja karvalapset saivat viettää neljä päivää saman katon alla. Välillä tytöt istuvat tai makoilevat kaikessa rauhassa aika lähekkäinkin, ohittavat toisensa melkein nenä nenää hipoen ja tekevät sulassa sovussa vierekkäin temppuja kinkkupalkkiota vastaan. Välillä taas molemmat heittäytyvät enemmän tai vähemmän hankaliksi. Videolla Nala näyttää mallia siitä, miten sen mielestä tulee ehdottomasti käyttäytyä, jos kissa on vetäytynyt istuskelemaan tuolin alle. Video on aika pimeä, mutta eiköhän siitä podengon erota.
Samalla Helsingin reissulla Nala pääsi myös temmeltämään parivuotiaan sukulaistyttöni kanssa - ja lapsethan ovat Nalan mielestä suunnilleen ihaninta, mitä maa voi päällään kantaa. Nala ja lapset onkin ihan hyvä yhdistelmä, ainoa kysymysmerkki asiassa on Nalan ajoittainen ylivilkkaus. Hienosti Nala kuitenkin näyttää tunnistavan, milloin kyseessä on pieni ihminen, jonka kanssa täytyy olla vähän varovaisempi.
Harrastusrintamalla on ollut agin loppumisen jälkeen aika hiljaista, mutta keskiviikkona kävimme sentään jälkitreeneissä. Kurssin vetäjä ei ollut paikalla, joten treenasimme omatoimisesti tehden oikeastaan juuri samoja asioita, joita olemme itsekin tässä treenien välissä harjoitelleet. Nala työskenteli jälleen ihan hienosti ja löysi hyvin myös kolmiosta lähtevän suoran. Kiitokset alla olevasta jäljestyskuvasta kuuluu taas Tytti Käyhkölle!
Ilmoittauduin Nalan kanssa myös verijäljen tutustumiskerralle ja odotan tuota lajia innolla. Oletuksenani nimittäin on, että verijälki voisi olla enemmän Nalan juttu kuin peltojälki :)
Meillä on nyt kotona väsähtänyt pieni podengo, sillä takana on melkein viikon pituinen Helsingin reissu. Viikonlopun Nala vietti vanhempieni seurassa kun me Janin kanssa olimme juhlimassa häitä, mutta muutoin ehdimme touhuta yhdessä vaikka mitä. Alunperin tarkoituksena oli palailla jo ihan alkuviikosta Tampereelle, mutta tekemistä ja hyviä säitä riitti sen verran, että venytimme reissua vähän ja tulimme kotiin vasta tänään. Tällä kertaa kuvat saavat puhua puolestaan!
Tänään tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun lähdimme vatsat täynnä perhosia hakemaan uutta perheenjäsentämme kotiin. Hakureissun päätteeksi pieni karvapallero asteli reippaasti ulos kantokopastaan valmiina valloittamaan kotimme ja sydämemme. Niin se on totisesti tehnytkin ja tainnut siinä sivussa luotsata tiensä moneen muuhunkin sydämeen. On ihanaa, että lähipiiristämme löytyy paljon ihmisiä, jotka ovat ottaneet Nalan avosylin vastaan osaksi omaa elämäänsä ja myötäeläneet kuluneen vuoden aikana kanssamme niin iloja kuin surujakin.
Ekoina päivinä vähän leikittiin..
...ja ulkoiltiin...
...ja oltiin piknikillä
Muistan, kun kävimme ensimmäistä kertaa Nalan kasvattajaperheen luona tutustumassa koiriin ja tulevan pentueen emään. Samalla kävimme kasvattajan kanssa läpi, millaisia harrastussuunnitelmia tai toiveita meillä olisi koiran suhteen. Tuolloin taisin sanoa, että ehkä joko toko tai agility voisi kiinnostaa. Jos joku olisi tuolloin väittänyt minulle, että vuoden päästä olen mukana koirayhdistyksen hallituksessa ja viikko-ohjelmani sisältää tokoilua, agilitya, jäljestystä, viehejuoksua ja muita sekalaisia koira-aktiviteetteja, olisin luultavasti nauranut ja sanonut, että ihan kotikoiraksi Nala meille pääasiassa tulee. Koiraharrastukset ovat siis todellakin vieneet mennessään. Pysähdyin tässä joku päivä miettimään, mistä tämä kaikki itse asiassa lähtikään liikkeelle. Vastaushan on oikeastaan aika yksinkertainen: TÄSTÄ. Jos en olisi tilannut Nalalle ihkaomaa mittatilauspantaa, en olisi pantaa hakiessani tutustunut Gessin Tyttiin enkä luultavasti olisi myöskään kuullut mitään pikkukoiratoiminnasta. Pikkukoirat puolestaan on juuri se väylä, jonka kautta olen etenkin nyt yhdistyksen perustamisen myötä tutustunut moniin uusiin lajeihin ja ylipäätänsä päässyt hakeutumaan koiramaisten tapahtumien pariin. Koiraharrastukset ovat helpottaneet paljon uuteen asuinkaupunkiin sopeutumista, etenkin kun niiden parissa olen tutustunut useisiin mahtaviin ihmisiin. Kulunut vuosi olisi varmasti ollut huomattavan paljon ankeampi ilman Tappeja.
Nala on osoittautunut varsin monipuoliseksi ja innokkaaksi harrastuskoiraksi siitäkin huolimatta, että rotu on koulutusmielessä lähtökohdiltaan hivenen haastava. Itse olen sitä mieltä, että Nala on ollut kokonaisuutta ajatellen todella helppo koira ja antanut meille mahdollisuuden oppia paljon. Lisäksi pikkumustamme on osoittanut potentiaalia sen verran moneen suuntaan, että jatkossakin harrastusmahdollisuuksia on varmasti useampia ja tässä on jo vähän vaikeuksia päättää, mihin sitä keskittyisikään. Kuitenkin Nala on meille ensisijaisesti rakas perheenjäsen, jonka kanssa touhutaan niitä asioita, joista se itse nauttii. Mitään virallisia tavoitteitahan meillä ei vieläkään ole laadittuna minkään lajin suhteen, joten tärkeintä on, että kaikessa treenaamisessa ja touhuamisessa on mukana iloinen yhteisen tekemisen meininki. Tässä vielä vähän kuvamateriaalia ensimmäiseen vuoteen mahtuneesta tekemisen meiningistä ;)
Agiliitämässä (c) Tytti Käyhkö
Jäljestämässä (c) Tytti Käyhkö
Mätsärissä (c) Erika Rautavaara
Tampere kv:ssa
Viehejuoksemassa
Valtavan iso kiitos Virpille ja Heikille maailman parhaasta pienestä podengosta!
