Näytetään tekstit, joissa on tunniste toko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste toko. Näytä kaikki tekstit

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Murkkuja liikkeellä

Viime sunnuntaina oli koiratanssin toinen kerta. Takana oli aika tekemisentäyteiset agitreenit ja Nalasta huomasi, että väsy alkoi painaa. Keskittyminen oli välillä vähän hukassa. Kivaa kuitenkin taas oli ja vaikka meidän poukkoilu ja pyöriminen ja hyöriminen muistutti luultavasti vielä aika etäisesti lajia nimeltä koiratanssi, niin kyllä siinä yritystä oli! Uskon, että systemaattisella ja säännöllisellä harjoittelulla Nalassa voisi hyvinkin olla potentiaalia koiratanssijaksi. Omasta potentiaalista en vielä tässä vaiheessa sano mitään...

Sitten pientä harmitusta. Meidän tokoilu on ollut nyt viime aikoina ihan hirveää. Luulin, että lumien ja jäiden sulettua ja maan kuivuttua treenaaminen helpottuisi, mutta tuntuu, että tässä on nyt käynyt ihan päinvastoin. Nala sinkoilee ja säntäilee ihanien kevättuoksujen perässä ympäriinsä eikä keskittyminen tosiaankaan suuntaudu tokoon. Esimerkiksi seuraamista harjoiteltaessa homma menee kutakuinkin niin, että ensin yritän enemmän tai vähemmän kauniisti pyytämällä saada Nalan perusasentoon, mikä jo itsessään vaatii paljon aikaa ja montaa yritystä kun Nalaa ei juuri sillä hetkellä sattuisi yhtään huvittamaan. Liikkeelle lähdettäessä Nala seuraa ehkä noin kahden askelen verran kunnes nenään kantautuu joku täysin vastustamaton ja maailman tärkein haju, jonka perään on kerta kaikkiaan lähdettävä tai sitten Nala bongaa esimerkiksi kiinnostavan koiran, jota täytyy koittaa haastaa leikkimään tai vaihtoehtoisesti epäilyttävän koiran, jolle täytyy ruveta räkyttämään tai sitten taivaalla lentelee lintu, jonka lentoreittiä täytyy paneutua tarkastelemaan tai tai tai... Joka tapauksessa mikä tahansa on kiinnostavampaa kuin se seuraaminen tai muu treenaaminen. Ryhmämme Anna-vetäjä, joka otti joku aika sitten puheeksi meidän siirtymisen ALO-ryhmään, piti Nalalle viime treeneissä puhuttelun siitä, ettei tähtioppilaan sovi noin käyttäytyä :D ALO-ryhmään siirtymisen sijaan harkitsen tällä hetkellä ihan tosissani tokon jättämistä tauolle, koska tällä hetkellä tilanne on rehellisesti sanottuna se, että treenit turhauttavat sekä koiraa että itseäni. Täytyy nyt katsoa, miten tilanne kehittyy vai kehittyykö. Toki tiedostan, että huonojakin jaksoja tulee harrastuksissa vastaan ja ne kuuluvat asiaan, mutta siitä huolimatta en jaksa kauhean kauaa lyödä päätäni seinään lajissa, jonka olisi tarkoitus olla meille lähinnä mukavaa yhteistä puuhastelua. Mieluummin keskitytään sitten kivoihin ja hauskoihin asioihin ja jätetään toko hautumaan taka-alalle.

Toisaalta toko-ongelmat saattavat kytkeytyä ihan siihenkin, että Nalalla on nyt selvästi menossa jonkinlainen toinen murrosikä. Kotona Nala on onneksi ihan oma ihana itsensä, mutta ulkona rajoja kokeillaan. Kaikkea vähänkin epäilyttävää täytyy haukkua ja olla ihan varmuuden vuoksi karvat pystyssä milloin mistäkin syystä. Erityisen ärsyttävää on muille koirille ja välillä ihmisillekin räksyttäminen. Lähinnä tällaista käyttäytymistä ilmenee silloin, kun tilanteessa on mukana muitakin koiria eli esimerkiksi kimppalenkeillä tai treeneissä. Pelkästään minun ja/tai Janin kanssa liikkeellä ollessaan Nala ei juurikaan noteeraa muita. Itse en ollut edes kuullut mistään toisesta murrosiästä/mörkökaudesta, mutta muutokset Nalan käyttäytymisessä alkoivat tietysti kiinnostaa ja asiaan paneuduttuani huomasin, että useissakin lähteissä kerrotaan "uudesta murrosiästä", joka ajoittuu noin kahden vuoden ikään. Nalahan täyttää ensi viikolla kaksi vuotta, joten neiti on melkoisen täsmällinen tässäkin asiassa :D Joka tapauksessa oli kiva huomata, että tällainenkin vaihe on ihan oikeasti tunnistettu ja tunnustettu koiran kehityskaaressa, eikä koiramme välttämättä olekaan hyvää vauhtia matkalla kohti ongelmakoiruutta...

torstai 15. maaliskuuta 2012

Hengissä ollaan

Nalalle on tullut vähän noottia siitä, ettei se ole jaksanut päivitellä blogiaan vähään aikaan. Mikä lie kevätväsymys on neitiin iskenyt...

Oikeasti blogin hiljaiselo johtuu pitkälti siitä, ettei meillä ole yksinkertaisesti ollut kummempia kuulumisia viime aikoina. Viikot vierähtävät nopeasti tuttujen harrastusten ja lenkkeilyn parissa kevätauringosta ja lämpenevistä päivistä nauttien.

Agissa on mennyt kivasti. Viime sunnuntaina kokeilimme ensimmäistä kertaa ihan ihka-aitoja suoria keppejä alusta loppuun ja hienosti ne sujuivat. Kokeilin myös, miten käy jos lähetän Nalan kepeille vähän kauempaa ja pidän muutenkin pientä etäisyyttä koiran pujotellessa. Hyvin kävi, sillä Nala hakeutui taitavasti ja omatoimisesti kepeille oikeasta väliköstä ja pujotteli nätisti loppuun asti.

Keskiviikkona Nala oli hieman levoton tokoilija ja kaikelle epäilyttävälle piti ehdottomasti haukkua. Keskittyminen oli kyllä käsinkosketeltavaa, mutta valitettavasti se suuntautui ihan kaikkeen muuhun kuin minuun ja tokoliikkeisiin. Tulipa jälleen myös huomattua, miten paljon enemmän koira lukee kehonkieltä kuin kuuntelee sanoja. Päätin nimittäin vielä tässä vaiheessa vaihtaa tokon luoksetulokäskyn. Nala ei näyttänyt noteeraavan vaihtunutta sanaa mitenkään, mutta siinä vaiheessa kun ryhmämme vetäjä käski minua vaihtamaan myös asentoni ryhdikkäämmäksi ja suoremmaksi koiraa kutsuessa, Nalaan iski epävarmuus eikä se oikein näyttänyt tietävän, miten kutsuun olisi pitänyt reagoida kun en ollutkaan toispuoleisessa asennossa valmiina ohjaamaan koiraa sivulle perusasentoon. Tähän täytyy nyt jatkossa kiinnittää huomiota. Lisäksi aion ruveta käyttämään entistä enemmän naksutinta tokoa treenaillessa. Naksun avulla olisi varmasti helppo saada liikkeisiin ja asentoihin tarkkuuutta, mutta jotenkin naksuttelu on tähän mennessä jäänyt tokon yhteydessä ihan minimaaliseksi kun se on tuntunut mukamas niin vaivalloiselta. Nyt täytyy kuitenkin ryhdistäytyä tämänkin asian suhteen, koska Nalalle naksuttelu on mieluisaa ja mukavaa puuhaa ja uskoisin, että sen avulla voimme saada useampiakin ongelmallisia liikkeitä korjattua paremmiksi.

Nalan vastuualuetta treeninamien valmistusprosessissa on tiskeistä huolehtiminen

perjantai 13. tammikuuta 2012

Oi voi...

Ei auttanut sormien ristiminen tai peukkujen pitäminen. Nalan kaikkien aikojen lyhyin juoksuväli osui sitten juuri tähän väliin ja neiti aloitti juoksunsa torstai-iltana. Harmittaa ihan vietävästi kun hyppytekniikkakoulutus jää väliin, koska Nalan itsensä takia hyppytekniikan kohdilleen saaminen olisi tosi tärkeää. No, ei auta itku markkinoilla vaan täytyy koittaa tarkkailla josko Tampereen seudulla olisi lähiaikoina tarjolla muita hyppytekniikkakoulutuksia. Vähän tuohon huonoon hyppytekniikkaan liittyen olen miettinyt myös ajan varaamista fysioterapeutille. Toisaalta en kuitenkaan usko, että Nalan kohdalla ongelma on rakenteellinen tai ylipäätänsä fyysinen vaan liittyy ennemminkin juuri tekniikkaan. Hierojakaan ei ole löytänyt koirasta mitään fyysistä ongelmaa ajoittaista pientä lihaskireyttä lukuunottamatta. Hierojamme käy aina koiran läpi hyvin kokonaisvaltaisesti ja tarkastaa koiran liikkeet, asentojen tasapainoisuuden, lihakset, nivelet ja venyvyyden. Hierojan mukaan Nala on nyt kaikilta osin loistavassa kunnossa ja koska Nala saa tällä hetkellä hierontaa melkeinpä kerran viikossa, voi olla, että palaan tuohon mahdolliseen fyssarikäyntiin vasta tämän projektikoirana olemisen jälkeen.

Meidän tokoilu on jäänyt viime aikoina aivan liian vähiin, mutta onneksi nyt tässä ennen juoksujen mukanaan tuomaa taukoa ehdittiin keskiviikkona treeneihin. Nala oli taas tosi pätevä tokoilija. Pieni treenikaverini oli ihan tohkeissaan jo kun tajusi, minne olemme menossa. Päätin taas kävellä treeneihin ja Nala tepasteli kovin tomeran ja määrätietoisen näköisenä kohti määränpäätämme, häntä luonnollisesti hurjasti vispaten. Uusina juttuina ruvettiin opettelemaan ruutua ja merkkiä. Näitä uusia asioita treenatessa huomasi hyvin, että meidän harrastukset tukevat toisiaan hienosti; ruutuun lähettäminen lähti käyntiin ongelmitta kun ruudun keskelle asetettu namialusta oli jo valmiiksi Nalalle tuttu juttu ja Nala tiesi, että sen luokse kannattaa singahtaa heti luvan saatuaan. Merkin (=tötsän koskeminen nenällä) Nala tajusi myös heti, luultavasti naksutinkoulutustaustan ansiosta. Treenikaveri kyseli ihmeissään, että miten sä ton teit, kun Nalan pystyi jo muutamien toistojen jälkeen lähettämään parin metrin päästä koskettamaan tötsää nenällään ja hänen oma koiransa ei tässä vaiheessa ollut vielä osoittanut minkäänlaista mielenkiintoa koko tötsää kohtaan. Sain sitten taas tilaisuuden hehkuttaa naksutinkoulutusta :D Koska naksutinkoulutus perustuu pitkälti "kokeilevaan työtapaan", jossa epäonnistumisesta ei koskaan seuraa kieltoja tai muuta ikävää vaan onnistumisesta palkitaan, koiralla on rohkeutta kokeilla erilaisia vaihtoehtoja ja tunnistaa sitten nopeasti se haluttu toiminto. Tehokasta, innostavaa ja hauskaa siis! No, aiemmista kirjoituksistani on varmaan jo voinut päätellä, kuinka innoissani itse olen kyseisestä koulutusmenetelmästä :)

Koska juoksuille ei nyt mitään voi eikä niitä auta kauheasti harmitellakaan, on parempi keskittyä niiden "hyviin puoliin". On aika hellyyttävää, kun kyljessä kiinni makoilee lähes koko ajan pieni hellyydenkipeä kainaloinen :) Ja nyt päästään sitten myös sunnuntaina agitreeneihin, jotka olisivat alkuperäisen suunnitelman mukaan jääneet hyppykoulutuksen takia väliin. Onneksi TamSKilla saa nykyään treenata myös juoksuisen nartun kanssa.

torstai 13. lokakuuta 2011

Uusi agiryhmä

Sunnuntaina kävimme ekaa kertaa TamSKin treeneissä. Olin varautunut siihen, että uudessa hallissa ensimmäinen kerta menee kutakuinkin kokonaan siihen, että Nala käy tarkasti koko kentän alustan läpi namien varalta eikä muutenkaan oikein malta keskittyä liitelyyn. Vielä mitä, Nalalla oli huikea treenifiilis päällä! Lähdössä se jäi kuin tatti odottamaan lupaa radalle lähtöön ja radalla sillä oli ihan hurja vauhti päällä. Olin kyllä todella positiivisesti yllättänyt. Vähemmän yllättävää lienee, että itse olin taas enemmän tai vähemmän hukassa radan kanssa ja ohjailin koiraparkaa vähän miten sattuu. Onneksi Nala paikkaili omiakin virheitäni oikein taidokkaasti... Ainoastaan A-este aiheutti pientä probleemaa, sillä Nala ei suostunut menemään sitä vaan kiersi sen muutamaan otteeseen. Viimeksi Piskien treeneissä käydessämmehän Nala kolautti leukansa hypätessään A:lle. Silloin teimme esteen vielä muutaman kerran onnistuneesti, mutta näköjään siitä on silti jäänyt epämiellyttävä mielikuva pienelle koiralle. Täytyy siis pyrkiä tekemään A:ta vähän kerrallaan ja koittaa kerryttää hyviä kokemuksia. Vetäjä ja muut ryhmäläiset olivat erittäin mukavia ja ensimmäisestä kerrasta jäi tosi hyvä fiilis.

Toko meillä jäi tällä viikolla väliin, mutta kotona olemme treenailleet mm. kaukokäskyjä ja liikkeestä maahanmenoa. Lisäksi olemme ruvenneet lähinnä omaksi iloksi naksuttelemaan noutoa. Harmi vaan, että naksutin sanoi sopimuksen irti ja naksahti rikki. Täytyypä yrittää hankkia pian uusi niin päästään jatkamaan harjoituksia :)

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Koirahierontaan tutustumista ja tokoilua

Tiistaina koirahieroja Susanna Myllynen kävi pitämässä tappiväelle koirahierontaan ja koiran lihashuoltoon liittyvän luennon. Nala osasi olla yllättävän nätisti koko teoriaosan ajan, lähinnä se vain makoili tai istuskeli fleecepeiton päällä. Teoriaosuuden jälkeen harjoittelimme venytyksiä ja hierontaa sivelyotteilla sekä tarkastelimme koiran liikkumista. Nala ei oikein halunnut rentoutua venyteltäväksi tai siveltäväksi kun ympärillä olisi ollut paljon muutakin nähtävää ja koettavaa, mutta muutamia harjoituksia saimme kuitenkin kokeiltua. Kuvat on napsaissut Annamari Henno, kiitos!
 
Tässä yritetään vähän venytellä etujalkaa

Ja tässä venyy kylki :)

Nalan liikkeissä ei ollut huomauttamista, mutta sen sijaan pohdimme luennoitsijan kanssa hieman ulospäin kääntyneiden etutassujen vaikutusta rasitukseen harrastuksissa. Saimme ohjeeksi liikkua sammaleisella maastolla ja pitää lihaksista huolta venyttelemällä ja hieromalla omatoimisesti myös tassut ja jalat kunnolla läpi. Susanna myös tunnusteli Nalan lihaksia ja totesi koiran olevan niin hyvässä kunnossa, ettei vielä ole tarvetta varata seuraavaa hieronta-aikaa. Kotona olemme nyt harjoitelleet luennolla opeteltuja asioita ja näytimme Janillekin, miten esimerkiksi namin avulla voi venyttää koiran niskaa ja kylkiä. Nyt osataan sitten molemmat venytellä karvalapsosen kanssa :) Vielä kun muistaisi joskus itsekin venytellä...

Tänään kävimme taas tokotreeneissä. Susannan sanat mielessäni päätin a) tehdä kunnon lämmittelyn myös ennen tokoilua kävelemällä treeneihin ja b) laittaa Nalalle villapaidan päälle. Lisäksi yritin pitää Nalan lihasten lämpöä yllä treenien aikana tekemällä välillä pyörimisharjoituksia yms. Kyllä nyt oltiin niin esimerkillisiä treenaajia että :D Olin taas ihan älyttömän tyytyväinen pieneen tokokoiraani. Nala keskittyi koko tunnin ihan uskomattoman hyvin. Hyppy ja liikkeestä maahanmeno sujuivat hienosti, mutta erityisen ylpeä olin Nalasta kontaktipujottelussa ja koirakujan läpi tehdyssä luoksetulossa. Kuten Anna-ohjaaja sanoi, Nalalla ei ole minkäänlaista ongelmaa kontaktipujottelussa. Luoksetulossa Nala jäi nätisti paikalleen odottamaan ja juoksi kutsusta lujaa luokseni kujan läpi hienoon perusasentoon. Missään vaiheessa se ei edes vilkaissut muihin kujassa istuviin koiriin, vaan tarkkaili koko ajan minua ja oli valmiina reagoimaan käskyihin. Noin yhteistyöhaluisen Nalan kanssa on ihan mahtavaa treenata! Loppujäähdyttelyn hoidimme kävelemällä kotiin ja erilaisia maastojakin tuli rämmittyä kun päätin vähän "oikaista" (=kotimatka kesti yli 10 min kauemmin kuin matka treeneihin teitä pitkin). Note to self: Älä seuraavalla kerralla "oikaise" ainakaan umpimetsän läpi, siellä alkaa olla jo aika pimeää iltaisin... Onneksi Nalalla on tuo suuntavaistopuoli vähän vahvempi kuin itselläni, joten turvallisesti päästiin kotiin asti eikä jääty hämärään metsään haahuilemaan.

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Pieni tokotyttönen

Tokon saralta en olekaan kirjoitellut pitkään aikaan mitään. Tämä johtuu niinkin yksinkertaisesta syystä, ettei mitään kirjoitettavaa ole ollut. Meidän toko-ohjaajamme nimittäin muutti kesällä pois Tampereelta ja siitä asti olemme olleet ilman treenipaikkaa. Pääsimme kuitenkin jonotuslistalle odottamaan ryhmäpaikan vapautumista ja nyt alkusyksystä eräs ohjaaja otti minuun yhteyttä ja tarjosi paikkaa ryhmästään. Vähän aikaa vatvoin asiaa ja mietin, riittääkö meillä vielä aika ja motivaatio tokoiluun kun varsinkin kesällä kalenteri oli tulvillaan koiraharrastuksia. Nyt syksyn myötä harrastusrintamalla on kuitenkin hieman hiljentynyt ja päätinkin, että kyllä me vielä tokoa jatketaan.

Nalan juoksujen loppuminen on nyt todennettu niin monella uroksella, että tänään pääsimme tositoimiin uudessa ryhmässä. Päätin suosiolla aloittaa ihan alusta esimerkiksi hypyn ja liikkeestä maahanmenon harjoittelemisen, koska niitä olemme treenailleet todella vähän ja siitäkin on jo kauan aikaa. Haluan myös varmistaa, että hyppy tulee alusta asti harjoiteltua siten, ettei se mene sekaisin agihypyn kanssa. Nala yllätti keskittymällä melkoisen hyvin treenaamiseen ja suostumalla esimerkiksi menemään maahan useampaankin otteeseen siitäkin huolimatta, että sää oli sateinen ja maa kylmä ja märkä. Vähän meinasi toki peppu pyrkiä ylös sekä paikkamakuussa että istuessa, mutta yritystä ainakin oli. Kontaktipujottelu sujui oikein hyvin vaikka palkkasin harvoin ja pujottelimme muut koirat melko läheltä. Ainoastaan yhden pennun kohdalla Nalan piti vähän kurkistaa, mikä pallero se siinä möllötti :) Olipa kiva treenata tokoa pitkästä aikaa! Ainakin nyt tuntuu, että oli hyvä päätös jatkaa lajin parissa.

torstai 2. kesäkuuta 2011

Treeniä, treeniä

Tällä viikolla tokotreenit olivat poikkeuksellisesti keskiviikkona ja meidän kohdalla nämä olivatkin ekat treenit sitten alkukevään. Tokoilu oli huomattavasti kivempaa aurinkoisessa ja lämpimässä säässä kuin talvipakkasilla lumen ja jään keskellä :) Tällä kertaa harjoittelimme luoksepäästävyyttä, paikkamakuuta, seuraamista eri tempoissa, hyppyä ja luoksetuloa sekä tutustuimme noutokapulaan. Nalaa näytti kiinnostavan nakkien ja muiden maahan tipahdelleiden herkkujen jäljestäminen välillä itse tokoilua enemmän ja toki meillä oli pitkän tauon jälkeen vähän kuviot sekaisin, mutta ihan hyvä mieli jäi treeneistä ja sehän on pääasia. Paikkamakuuseen olin erityisen tyytyväinen, sillä Nala yritti nousta ainoastaan kerran suorituksen aikana ja tämäkin johtui siitä, että kävin palkkaamassa Nalan liian ylhäältä. Vapautin Nalan jo puolentoista minuutin kohdalla, koska halusin varmistella ja lopettaa hyvään suoritukseen. Talven "en mene maahan, en muuten varmana mene"- paikkamakuu-tuskailujen jälkeen tämä puolitoistaminuuttinen tuntui suorastaan luksukselta :D

Tänään olimme päivällä vierailemassa Tappien pentupaineissa. Nalalla on ollut välillä vaikeuksia hahmottaa, miten sitä itseään pienempien koirien kanssa olisi syytä toimia ja leikkiä - se kun on tottunut olemaan koiratapaamisissa melkein järjestään se pienin tai ainakin pienimmästä päästä, joten se ei ole juurikaan oppinut varomaan kenet jyrää leikkiessään. Tämä on siis ollut ehdottomasti treenaamista vaativa asia ja siksi kysyinkin lupaa mennä mukaan paineihin. Paikalla oli kaksi ihanaa pientä karvapalleroa; Nitro-sheltti ja Penny-russeli. Nitro on jo aikalailla samaa kokoluokkaa Nalan kanssa, mutta Penny-pallero on vielä kovin kovin pikkuruinen. Nala osoitti kuitenkin kehittyneensä pentujen kanssa leikkimisessä ja leikki pikkuneitien kanssa yllättävän nätisti. Ja voi että se nautti, kun pysyi kerrankin kevyesti vauhdissa mukana! Alla olevat kuvat ovat Annamari Hennon ottamia, ja olen törkeästi pöllinyt ne Anskun blogista :)




Kun pahimmat energiat oli saatu karistettua ja vähän uusia kerättyä päikkäreiden muodossa, olikin jo aika suunnata agilityyn. Motivaattoreina toimivat tänään uusi munalelu sekä keitetty porsaan sydän. Tällä kertaa meillä oli "kisat" eli saimme aluksi suorittaa hypyistä ja putkista koostuvan kymmenen esteen radan, jonka ongelmakohtia sitten treenailtiin loppuaika. Nalalla oli alkuun kivasti vauhtia, mutta loppua kohden neiti muuttui taas jäljestäjäksi. Meille iso ongelma myös agin puolella on kentälle tai putkiin tipahdelleet makupalat, sillä muutaman sellaisen vainuttuaan Nala ei enää muuta teekään kuin kulkee nenä kiinni maassa etsimässä lisää... Noh, keskiviikkona Nala pääsee sitten ihan oikeasti jäljestämään, joten toivotaan että nenä kiinni maassa-meninki maistuu silloinkin!