Näytetään tekstit, joissa on tunniste agility. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste agility. Näytä kaikki tekstit

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Kesäkuulumisia

Viime aikoina ajatukset ja keskittyminen ovat suuntautuneet lähestyvään muuttoon ja sen mukanaan tuomiin asuntojärjestelyihin. Kesän aikana tämä poppoo pakkaa kimpsut ja kampsut ja siirtyy seuraavaksi vajaaksi vuodeksi Lappeenrantaan. Samalla edessä on paluu rivitalosta kerrostaloon ja tässä muutoksessa lienee sulateltavaa itse kullakin. Lisäksi toki harmittaa tuttujen koirakavereiden ja -harrastusten jättäminen Tampereelle, mutta avoimin mielin lähdemme kohti uusia kuvioita :)






Nalaskin kanssa pidetään nyt juoksutaukoa tokosta ja yhteislenkeistä. Agilityahan saa nykyään TAMSKissa treenata myös juoksunartun kanssa kunhan koiralla on pöksyt jalassa ja tätä mahdollisuutta olemme hyödyntäneet. Aiemmin meillä on ollut treeneissä "tyttöryhmä", mutta nyt kevätkaudella mukaan tulivat Sarin harjispojat, mikä tietysti aiheuttaa erinäisiä haasteita narttujen juoksujen aikana ja etenkin kun kuljemme Sarin kanssa samalla kyydillä treeneihin. Tarjouduin kyllä jäämään Nalan kanssa pois, mutta Sari oli sitä mieltä, että voimme osallistua ja hän ottaa tilanteen harjoittelun ja uroksensa siedättämisen kannalta. Nyt on yhdet juoksulliset treenit takana ja ne sujuivat pienellä sumplimisella oikein hyvin sekä Nalan että uroksen osalta. En tiedä johtuuko muiden harrastusten tauolla olosta vai mistä, mutta Nala on juoksujen aikaan jotenkin aivan erityisen skarppina agitreeneissä, joten on kiva kun tuon energialatauksen voi hyödyntää. Olen toki sitä mieltä, että koira tarvitsee välillä kunnon tauon agistakin, mutta sellainen meille on joka tapauksessa tulossa nyt ihan pian muuton takia.

Pintapuolisesti olen jo ruvennut selvittelemään Lappeenrannan koiraharrastusmahdollisuuksia, mutta niihin täytyy paneutua tarkemmin sitten kun asuntoasioilta jää enemmän aikaa.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Takatalvi

Taas on mennyt vähän hiljaiselon puolelle blogissa. Edellisen postauksen jälkeen olimme Janin kanssa molemmat vuorotellen kovassa vatsataudissa ja koira-aktiviteetit jäivät aika vähäisiksi. Nala oli kyllä esimerkillinen kotihoitaja. Käytännössä se vietti monta päivää putkeen sängynpohjalla ja piti seuraa aivan kyljessä kiinni lepäillen. Vain lenkille ja syömään se poistui sängystä ja senkin se teki vähän vastahakoisesti. Ihana pieni seuralainen :)

Nyt olemme taas päässeet treenaamisen ja normaalin arjen makuun ja lisäksi ihmetelleet, mitä sille ihanalle keväälle tapahtui! Nala taitaa olla meistä ainoa, jolle oli jo ehtinyt tulla kova ikävä lunta ja se on ihan onnessaan kun talvi tuli takaisin :D Kävimme tänään tarpomassa pitkän lenkin auraamattomia kävelyteitä pitkin. Lunta oli pohkeisiin asti, mutta pieni Nala taapersi eteenpäin joukon ensimmäisenä nenänpäätään myöten lumessa. Jos yritin itse mennä edelle ja raivata tietä niin kärsimätön podengo törmäili nilkkoihin kun ei vauhti miellyttänyt... Häntä luonnollisesti vispasi tuhatta ja sataa ja koko koira pompsahteli hangessa sydämensä kyllyydestä. Hassua, että Nala ei voi sietää vettä tai pakkasta, mutta lunta se rakastaa. Nala ei vielä tunnin lumessa tarpomisen jälkeen halunnut tulla sisälle, joten se sai jäädä Janin avuksi takapihalle lumitöihin.


Nalan pallo upposi ja Jani riensi hätiin ennen kuin koko podengo katosi lumeen

torstai 15. maaliskuuta 2012

Hengissä ollaan

Nalalle on tullut vähän noottia siitä, ettei se ole jaksanut päivitellä blogiaan vähään aikaan. Mikä lie kevätväsymys on neitiin iskenyt...

Oikeasti blogin hiljaiselo johtuu pitkälti siitä, ettei meillä ole yksinkertaisesti ollut kummempia kuulumisia viime aikoina. Viikot vierähtävät nopeasti tuttujen harrastusten ja lenkkeilyn parissa kevätauringosta ja lämpenevistä päivistä nauttien.

Agissa on mennyt kivasti. Viime sunnuntaina kokeilimme ensimmäistä kertaa ihan ihka-aitoja suoria keppejä alusta loppuun ja hienosti ne sujuivat. Kokeilin myös, miten käy jos lähetän Nalan kepeille vähän kauempaa ja pidän muutenkin pientä etäisyyttä koiran pujotellessa. Hyvin kävi, sillä Nala hakeutui taitavasti ja omatoimisesti kepeille oikeasta väliköstä ja pujotteli nätisti loppuun asti.

Keskiviikkona Nala oli hieman levoton tokoilija ja kaikelle epäilyttävälle piti ehdottomasti haukkua. Keskittyminen oli kyllä käsinkosketeltavaa, mutta valitettavasti se suuntautui ihan kaikkeen muuhun kuin minuun ja tokoliikkeisiin. Tulipa jälleen myös huomattua, miten paljon enemmän koira lukee kehonkieltä kuin kuuntelee sanoja. Päätin nimittäin vielä tässä vaiheessa vaihtaa tokon luoksetulokäskyn. Nala ei näyttänyt noteeraavan vaihtunutta sanaa mitenkään, mutta siinä vaiheessa kun ryhmämme vetäjä käski minua vaihtamaan myös asentoni ryhdikkäämmäksi ja suoremmaksi koiraa kutsuessa, Nalaan iski epävarmuus eikä se oikein näyttänyt tietävän, miten kutsuun olisi pitänyt reagoida kun en ollutkaan toispuoleisessa asennossa valmiina ohjaamaan koiraa sivulle perusasentoon. Tähän täytyy nyt jatkossa kiinnittää huomiota. Lisäksi aion ruveta käyttämään entistä enemmän naksutinta tokoa treenaillessa. Naksun avulla olisi varmasti helppo saada liikkeisiin ja asentoihin tarkkuuutta, mutta jotenkin naksuttelu on tähän mennessä jäänyt tokon yhteydessä ihan minimaaliseksi kun se on tuntunut mukamas niin vaivalloiselta. Nyt täytyy kuitenkin ryhdistäytyä tämänkin asian suhteen, koska Nalalle naksuttelu on mieluisaa ja mukavaa puuhaa ja uskoisin, että sen avulla voimme saada useampiakin ongelmallisia liikkeitä korjattua paremmiksi.

Nalan vastuualuetta treeninamien valmistusprosessissa on tiskeistä huolehtiminen

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Kevättä rinnassa ja podeja puistossa

Kevät alkaa tehdä tuloaan ja lämpötilat ovat nousseet ihan miellyttäviksi ulkoilun kannalta. Olemmekin ottaneet nyt "talvikoomailun" jälkeen itseämme niskasta kiinni ja pyrkineet ottamaan pitkät lenkit takaisin päivittäiseen ohjelmistoon. Nyt pakkasten väistyttyä Nalan harmina ovat kuitenkin olleet märät lumisohjokasat ja vesilätäköt. Muistan joskus toissavuoden syksynä kirjoittaneeni, että Nala nauttii lätäköistä täysin rinnoin ja pomppii lätäköstä toiseen kuin pieni lapsi. No, sellainen hulluttelu taisi mennä pentuiän piikkiin. Nyt on nimittäin neidillä ihan toinen ääni kellossa. Eteen tuleva lätäkkö aiheuttaa välittömän äkkipysähdyksen, töks. Sitten Nala katsoo minua hämmästyneen tai jopa epäuskoisen näköisenä siihen malliin, että ihanko tosissaan mennään tästä yli. Kun neidille selviää, että emme aio tehdä U-käännöstä tämän(kään) vesilätäkön takia, se asettelee pitkään ja hartaasti tassujaan suunnilleen yksi varvas kerrallaan tien vähiten märille kohdille inhoava ilme naamallaan. Tämä ei välttämättä kuulosta ongelmalta, mutta jos mietitte, montako vesilätäkköä tai muutoin märkää kohtaa esimerkiksi tunnin pituiselle lenkille mahtuu, niin lenkki on kaiken kaikkiaan aikamoisen töksähtelevä :D

Tänään kipaisimme podengotreffeille Hakametsän koirapuistoon. Puistoon mennessämme siellä oli podejen lisäksi paljon muitakin koiria, mm. yksi ranskanbulldoggi, joka halusi heti tulla tekemään tuttavuutta Nalan kanssa. Nala sai ihan hirveän hepulin ja hetken aikaa oli kauhea nokkapokka päällä. Tämän jälkeen laitoimme Nalan hihnaan, mutta ranskis halusi edelleen tulla koko ajan aivan Nalan iholle kiinni ja joka kerta Nala yritti paeta tilanteesta tai jos se ei onnistunut, niin ärisi ja murisi. Ihmettelimme Janin kanssa kovasti Nalan käytöstä, kunnes tajusimme, että koira muistutti väreiltään, ruumiinrakenteeltaan ja lättänältä kuonoltaan sitä ex-naapurimme koiraa, joka kerran leikin tiimellyksessä kolautti Nalan pään kipeästi asfalttiin ja jota Nala ei halunnut mennä lähellekään seuraavan kerran tavatessamme. Tämän koiran lähdettyä Nala pääsi irti hihnasta, reipastui huomattavasti ja rupesi leikkimään hyvässä hengessä muiden koirien kanssa... kunnes puistoon tuli toinen ranskis. Tämä oli kuitenkin väriltään musta ja Nala näytti sietävän sitä paremmin. Ei kuitenkaan halunnut leikkiä sen kanssa vaan vältteli parhaansa mukaan. Onneksi Nala oli sitä paljon nopeampi, joten se pääsi halutessaan juoksemaan karkuun ja tämä yksilö ei muutenkaan yrittänyt tulla niin itsepintaisesti Nalaan kiinni kuin edellinen. Tämäkin muutoin hyvin mennyt kohtaaminen sai kuitenkin vielä ihan viime metreillä vähän ikävän vivahteen kun juuri pois lähtiessämme Nalan jo ollessa kytkettynä tämä ranskis onnistui jostakin hyppäämään Nalan kylkeen ja Nala sai jälleen pienen kohtauksen. Nyt sitten tarvitsisimme varmaankin rauhallisen, lyttykuonoisen koirakaverin, jonka kanssa voisimme ruveta haalimaan hyviä kokemuksia esimerkiksi hihnalenkkeilyn muodossa, mutta mistäs sellainen löytyisi? Pelkoa tuo nimittäin ihan selvästi oli ja olisi hyvä osoittaa Nalalle, etteivät kaikki lyttykuonot ole pahiksia. Muutoin puistoilu sujui hyvin ja Nala pääsi leikkimään myös parin karkeakarvaisen rotutoverinsa kanssa.



Iltapäivällä lähdimme agitreeneihin, joihin saimme myös Janin mukaan. Ylimääräinen käsipari olikin tosi hyvä juttu, koska nyt saimme ratatreenimme lisäksi harjoiteltua paljon tehokkaammin esim. kontakteja, keinua ja keppejä. Muutama videopätkäkin jäi treeneistä muistoksi :) Viime aikoina emme ole kauheasti ehtineet panostaa keppeihin, joten olin vähän epäileväinen niiden suhteen, mutta hyvinhän nuo menivät ja vieläpä ihan suorina, jee :) A-este oli sopivasti madallettuna versiona meidän kentällämme, joten käytimme tilaisuuden hyväksi ja treenailimme sitäkin. Koska toinenkin meille vähän ongelmallinen este eli rengas sattui olemaan lähistöllä, yhdistimme myös sen A-treeniin. Olen ottanut kontaktit taas tiukkaan syyniin ja vaadin Nalalta kunnon pysähdyksen sekä puomin että A:n alastulolla, toistaiseksi yleensä palkan kera. Tämä pysähdys, palkkaus ja lähtöluvan antaminen näkyvät myös videolla jos joku ihmettelee, miksi jäämme jumittamaan tuohon keskelle :)




Ratatreeniä emme tajunneet videoida, mutta ehkä ihan hyvä niin, kun ohjaaja oli jälleen aika pihalla ohjauskuvioista ja Nalaa tämä taas harmitti kovasti. Ryhmämme vetäjäkin sanoi, että Nalaa otti selvästi päähän kun sekoilin ohjaamisen kanssa :D

maanantai 23. tammikuuta 2012

Kävellen, juosten ja liidellen

Viikonloppu kului ulkoillen ja kivoista talvipäivistä nauttien. Janilla oli pitkästä aikaa lauantai ja vielä sunnuntaiaamukin vapaana, joten aloitimme molemmat päivät pitkillä lenkeillä. Sunnuntaiaamun lenkki suuntautui tietysti äänestysuurnille ja Nala pääsi riemukseen nauttimaan muidenkin kansalaisvelvollisuuttaan täyttävien ihmisten rapsuttelusta äänestyspaikan ulkopuolella sillä aikaa kun kävimme Janin kanssa vuorotellen äänestämässä.

Sunnuntaina kävimme myös tuttuun tapaan agilityssä. Juoksujen takia Nala joutui treenaamaan pöksyt jalassa ja apinapöksyinen liitelijä aiheutti treeniporukassa hieman huvittuneisuutta... Tällä kertaa teimme ohjauksellisesti melko haastavaa rataa verrattuna viime kertojen helpohkoihin radanpätkiin. Nala oli jälleen kerran huikea ja kaikki mokat menivät täysin minun piikkiini. Nyt Nala kuumeni omaa vuoroaan odotellessaan ensimmäistä kertaa ikinä niin paljon, että se haukkui radalla suoritusta tehdessään. Nalan mielestä tämä meidän harrastus ei selvästikään enää ole pelkästään "hauskaa yhteistä puuhailua", joksi sitä itse olen aina luonnehtinut, vaan koirastani on kuoriutumassa kilpailuhenkinen suorittaja :D Sen verran pahoja mulkaisuja sain osakseni jos jotain meni pieleen ja jouduimme keskeyttämään suorituksen ottaaksemme huonosti menneen kohdan uudelleen... Ihan kuin koira olisi halunnut närkästyneellä katseellaan viestittää minulle, että "ohjaa paremmin, eihän tosta sun huitomisesta saa mitään selvää. Yrittäisit edes!". Voi muru pieni kun yritänhän minä, mutta kun sun vauhdissa pysyminen alkaa olla sen verran haasteellista, että siihen kun pitäisi vielä yhdistää oikeaoppiset ohjauskuviot niin voivoi... Huomionarvoista on myös, että hajujen perässä haahuilu ei ole enää pitkään aikaan ollut ongelmanamme. Vaikuttaa siltä, että Nala on tässä talven aikana oivaltanut oikein kunnolla, mistä agilityssä on kyse ja se haluaa aina mennä täysillä. Siinä jää herkullisimmatkin hajut kakkoseksi kun agiliitely on niiiin kivaa! Saa nähdä, kiinnostavatko hajut taas keväällä ja kesällä jos pääsemme ulkokentille treenaamaan.

maanantai 9. tammikuuta 2012

Vuoden ekat liidot

Eilen oli meidän vuoden ekat agitreenit, jotka tosin olivat sikäli vähän erilaiset kuin yleensä, että paikalle ei päässyt ryhmämme vetäjää eikä yhtäkään ryhmäläistä meidän lisäksemme. Saimme siis treenivuoron ja kentänpuolikkaan kokonaan omaan käyttöömme. Niinpä nappasin Nalan lisäksi mukaani myös Janin avustamaan esteiden kantamisessa ja katselemaan, onko minkäänlaista edistystä tapahtunut sitten kesän, jolloin Jani oli viimeksi katsomassa treenejämme. Kivana bonuksena Jani toimi myös videokuvaajana, joten sain pitkästä aikaa mahdollisuuden havainnoida itsekin suoriutumistamme.

Aloitimme keppitreenillä. Kepit olivat jonkin verran vinossa ja mielestäni niitä voisi seuraavaksi taas nostaa suoremmiksi, koska Nala alkaa olla aika hyvin perillä siitä, mitä on tarkoitus tehdä. Jostain syystä Nala tuntui tänään vähän himmailevan vauhtia kepeillä, mutta muuten meni oikein kivasti. Olen tosi tyytyväinen keppien edistymiseen ottaen huomioon että olemme vasta muutamissa treeneissä vinokeppejä harjoitelleet.



Seuraavaksi teimme pientä radanpätkää. Hyödynsimme esteitä pitkälti niillä paikoilla, joilla ne olivat jo valmiiksi niin ei tarvinnut kauheasti siirrellä ja kantaa. Muutamia muutoksia tein niin, että sain takaakierron ja "hämäysputken" radalle. Kaikenkaikkiaan aika simppeli pätkä, jonka tarkoituksena oli antaa koiran nauttia ja pitää kivaa. Radalla olikin muutamia Nalan lemppariesteitä kuten puomi ja pari putkea.




Yleensä treeneissä ei ole aikaa tehdä kauheasti hienosäätöä "perusjutuissa", joten nyt hyödynsimme ajanpaljouden siten, että naksuttelin lopuksi Nalalle puomin kontakteja. Tällä hetkellä Nala on vähän epävarma siitä, mihin kohtaan sen tulisi puomilla pysähtyä, joten se tarjoaa milloin mitäkin tai vaihtoehtoisesti laskeutuu puomia sellaista vauhtia, että etujalkojen lyödessä jarrut lukkoon meinaa takapää tehdä voltin. Kontaktit täytyykin nyt ottaa syyniin ja muistaa vaatia kunnollinen pysähdys myös rataa tehdessä.

Ensi viikonloppuna meillä olisi sitten ohjelmassa todellakin tarpeeseen tuleva hyppytekniikkakoulutus jos vaan Nala ei aloita juoksujaan ennen sitä. Edellisten juoksujen perusteella tämä on nyt ihan päivistä kiinni eli täysin tuuripeliä, pitäkää peukkuja!

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Joulutauolle

Hanna kävi taas keskiviikkona hieromassa Nalaa ja tällä kertaa Nala oli jo paljon vetreämpi kuin viimeksi. Pientä jumitusta kuitenkin oli edelleen, joten hierontoja jatketaan edelleen aika tiheään tahtiin. Nyt joulun takia tulee tietysti pieni tauko, mutta heti tammikuun alkuun on varailtu seuraava aika.

Nala pääsi perjantaina jo toista kertaa kuukauden sisällä hoitoon kun lähdimme Janin kanssa vielä kertaalleen pikkujouluilemaan. Nyt kaikki meni tosi helposti, sillä saimme viedä Nalan melkein naapuriin Sarin ja poikien hellään huomaan. Paikalla oli myös Sarin kissa, mitä itse jännitin vähän etukäteen. Sari kuitenkin sai minut vakuuttuneeksi siitä, ettei kissan kanssa tulisi olemaan mitään ongelmaa ja oikeassa oli :) Nala ja kisu olivat nimittäin vain alkuun haistelleet toisiaan ja sitten todenneet, ettei kumpaakaan oikein toinen kiinnosta. Välillä Nala oli kissan liikkuessa kipittänyt perässä katsomaan, mihin kissa menee, mutta siinä se. Loistavaa! Ovathan Nala ja Vilmakin olleet viime aikoina aika rauhaksiin keskenään, mutta vieras kissa on aina vieras kissa. Sarin kissa on kuitenkin rauhallinen ja tietysti koiriin tottunut eli ihanteellinen mahdollisuus Nalalle harjoitella kissan kanssa hengailua. Sonyn, Shamun ja Simsonin kanssa Nala olikin sitten varmasti hengaillut vähän riehakkaammin ainakin siitä päätellen, miten väsähtänyt koira meillä oli kotona koko seuraavan päivän. 

Tänään kävimmekin sitten vuoden viimeisissä agitreeneissä, jotka olivat poikkeuksellisesti kahden tunnin mittaiset. Kaikki meni niin nappiin, että tähän on todellakin hyvä päättää agivuosi! Pidimme pienimuotoiset "kisat" eli suoritimme 11 esteestä muodostuvan radan kisamaisesti omatoimisine rataantutustumisineen ja ajanottoineen. Nala oli kerrassaan loistava pieni raketti tehden ryhmän nopeimman ajan ensimmäisellä kierroksella ja parantaen suoritusta vielä viidellä sekunnilla seuraavalla kierroksella (myöhemmin paikalle tullut sheltti luultavasti tempaisi paaaljon meitä nopeamman ajan, mutta ei kerrota kellekään :D). Kokeilimme myös vinokeppejä ilman hihnaa ja kaikilla kolmella kerralla Nala pujotteli kepit varmasti ja vauhdikkaasti alusta loppuun. Voi vitsit että mulla on hieno pieni liitelijä <3 (tää täytyy ihan kirjoittaa muistiin, jotta voin sitten palata asiaan joidenkin ihan päin seiniä menneiden treenien jälkeen :D). Nala jää nyt ansaitulle tauolle kaikista harrastuksista, joten meillä on luvassa rento ja ihanan laiska joulu.
   

perjantai 25. marraskuuta 2011

Retki Kintulammelle

Keskiviikkona lähdimme Anskun ja Pennyn kanssa Kintulammelle retkeilemään ja keräilemään vielä kertaalleen suppiksia. Nala ja Penny olivat aivan onnessaan kun saivat rymytä keskenään pitkin maita ja mantuja ja pienten menijöiden iloa oli ihana katsella. Välillä sammalikossa otettiin villejä juoksuskaboja, välillä meno näytti tältä:

                                          Videon on kuvannut Annamari Henno

Pennyn kanssa Nala saa jostain syystä rohkeutta lähteä minusta paljon kauemmas kuin yleensä, mutta onneksi se kuitenkin noudatti luoksetulokutsuja kiitettävällä tarkkuudella. Tuo reissu oli tavallaan myös jäähyväisretki, sillä ensi viikonloppuna Ansku ja Penny jättävät Tampereen taakseen ja muuttavat uuteen kotiin Espooseen. Ihan mälsää! No, onneksi näemme Pennyliiniä ainakin tammikuun hyppytekniikkakoulutuksessa ja eiköhän tätä Tampere-Espoo-väliä tule muutenkin aina silloin tällöin kuljettua puolin ja toisin :)

Anna pusu kullanmuru, pussatessa haihtuu suru! (c) Annamari Henno

Hyppytekniikkakoulutuksesta en olekaan tainnut vielä mitään kirjoitella, eikä se toisaalta mikään kovin akuutti asia olekaan, koska koulutus on tosiaan vasta tammikuun puolivälissä. Hyppytekniikkaan liittyvät ongelmat sen sijaan valitettavasti ovat meille ajankohtainen asia, koska jo pidemmän aikaa Nalan hyppely on näyttänyt vähän huonolta. Aivan matalat rimat Nala ylittää ihan hienosti, mutta kun korkeutta tulee vähänkin lisää, koko tekniikka tuntuu hajoavan vaikka hyppyihin jääkin paljon ilmaa suhteessa rimaan. Koulutus siis tulee meille tarpeeseen ja toivon todella, että siitä on meille apua. Pitäkäähän peukkuja, etteivät Nalan juoksut osu juuri koulutuksen ajankohtaan! Laskujen perusteella näyttäisi siltä, että juoksut alkaisivat aikalailla heti koulutusviikonlopun jälkeen, mutta aika rimaa hipoen siis mennään...

maanantai 21. marraskuuta 2011

Yltiösosiaalinen agiliitelijä

Nalalla oli agilityn ja kavereiden täyteinen viikonloppu. Perjantaina kävimme taas Sarin ja harjispoikien kanssa pitkällä lenkillä. Lauantaina oli Tappien alkeisjatkokurssin korvauskerta ja koska meiltä jäi kurssin aikana yksi kerta väliin, suuntasimme nyt treeneihin. Nala oli taas liitelytuulella ja suoritti radan hienosti. Erityisen iloinen olin siitä, että Nala hakeutui yllättävän hyvin kepeille myös radan osana ja liikekin näytti jo ihan vauhdikkaalta pujottelulta (viimeksi verkkojen kanssa treenatessammehan Nala lähinnä törmäili verkkoihin ja jäi pyörimään ympäriinsä). Agin jälkeen Nala pääsi vielä juoksentelemaan Tanjan tyttöjen kanssa jäähdyttelylenkillä. Illemmalla puolestaan Sarin pojat tulivat kylään ja leikkiä riitti :)

Sunnuntai alkoi metsälenkillä Tuiren ja Heddan kanssa. Lapinporokoira Hedda oli Nalalle ihan uusi tuttavuus, mutta pienestä kokoerosta huolimatta neitoset tulivat keskenään loistavasti toimeen. Hyvä niin, sillä Nalan olisi tarkoitus mennä Tuiren luokse hoitoon ensi viikonloppuna. Hedda tuli lenkin jälkeen vielä hetkeksi meille leikkimään ja taas tuli huomattua, miten eri tavalla Nalakin käyttäytyy ja leikkii eri koirien kanssa. Heddan kanssa leikit olivat kovin rauhallisia, oikeastaan leikkityyli oli hyvin samanlainen kuin Nalalla on käytössä esimerkiksi Taran kanssa.

Iltapäivällä suuntasimme jälleen agiliitelemään, tällä kertaa TamSKin treeneihin. Pakkasen takia hallissa oli erittäin kylmä, joten Nalalle aiemmin syksyllä ostamani tekninen alusasumantteli (kuvassa) pääsi nyt tositoimiin treeneissä. Mielestäni mantteli ajoi hyvin asiansa, sillä koira tuntui lämpöiseltä, mantteli ei häirinnyt ollenkaan liikkumista tai treenaamista ja sen päälle oli kätevää pukea odottelun ajaksi paksumpi takki. Toki omien vuorojen välissä myös kävelin Nalan kanssa hallin reunustoilla ja koitin muutoin pitää koiralla lämpöä yllä. Nyt ulkona ei ollut pakkasta kuin 6 astetta, saa nähdä missä lämpötiloissa hallissa liikutaan sitten kun kunnon pakkaset iskevät päälle...

Välineurheilija Nala esittelee Tactel manttelia alkusyksystä

Harjoittelimme sunnuntain treeneissä erityisesti erilaisia ohjauskuvioita, minkä lisäksi teimme omatoimisesti keppejä. Tällä kertaa harjoittelimme vinokepeillä hihnan kanssa ja keppeihin liittyvien oivallusten sarja selvästi jatkui, sillä Nala oli ihan loistava. Kepit olivat vain vähän vinossa, mutta Nala löysi hienosti itse oikeat välit ja on nyt selvästi ymmärtänyt, että keppejä on tarkoitus pujotella. Tämä taktiikka on osoittautunut varsin tehokkaaksi ja näin aiomme jatkaa keppien treenaamista.

Illalla Nala pääsi aktiivisen ja sosiaalisen viikonlopun päätteeksi vielä meidän mukana saunomaan ja sen jälkeen tein Nalalle jälleen pienimuotoisen kotihieronnan ja venyttelyn.

Nala saunoo

PS. Nalalla oli tässä yhtenä päivänä oikein ärhäkkä hikka, joka ei tuntunut millään hellittävän. Koko koira pompsahteli hikan voimasta ja olotila näytti oikeasti aika ikävältä. Sain sitten päähäni kokeilla, toimiiko pelästyttäminen koirankin hikkaan ja kuinka ollakaan, selän takaa kiekaistu "pöö" ratkaisi ongelman. Koira jähmettyi hetkeksi paikoilleen ja hikka loppui kuin seinään. Onneksi Nala palautuu nopeasti tuollaisista säikähdyksistä, nytkin se vain loi minuun noin kahden sekunnin mittaisen katseen, joka saattoi kuvastaa eräänlaisia ajatuksia omistajaparan mielenterveydestä, ja sitten touhotus jatkui - ilman hikkaa.

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Sunnuntaipuuhia

Lauantaina Nala joutui olemaan paljon yksin kotona, koska meille molemmille osui päivälle monenlaista menoa. Päätimmekin yhteistuumin sisällyttää sunnuntaille paljon kivaa tekemistä Nalalle. Niinpä suuntasimme alkajaisiksi Hakametsään podengotreffeille. Nala oli ainoa sileäkarvaisten edustaja, mutta karkeakarvaisia oli paikalla runsaslukuisemmin. Mukana oli myös muutama ihana karkkarivauva <3 Treffeillä riitti vauhtia ja puisto oli kovin pimeä, joten kuvasaalis jäi aika köyhäksi.

Karkkarivauva löysi kuopan

Nalakin löysi kuopan

Iltapäivällä vuorossa oli agility. Tällä hetkellähän treenaamme perjantaisin Tappien alkeisjatkoryhmässä ja sunnuntaisin TamSKilla. Ihan hyvin Nala on jaksanut keskittyä viikon molempiin treeneihin, vaikka perjantaitreenit välillä ovatkin vähän sellaista "nenä kiinni maassa namien toivossa"-haahuilua. En tiedä, johtuuko paikasta vai mistä, mutta sunnuntaisin Nalalla sen sijaan on treeneissä ihan hurja vauhti ja tekemisen into. Näin oli myös tänään ja onnistuneista treeneistä jäi hyvä fiilis. Treenien jälkeen pääsimme vielä lenkille tutussa seurassa, sillä Tapeista tuttu villakoira Rusina siirtyi samaan treeniryhmään kanssamme :)

Illalla pidimme pienen hieronta- ja venyttelyhetken. Aluksi rauhoittumisen kanssa oli hieman vaikeuksia ja Nala suostui rentoutumaan vasta saatuaan yhden keskeneräisen neulokseni päänsä alle tyynyksi. Loppujen lopuksi aktiivinen päivä vaati kuitenkin veronsa ja pieni podengo simahti kokonaan. Hieronnan jälkeen se sitten tepasteli makuuhuoneeseen ja vetäytyi omaan petiinsä unille.

Venyy venyy :)

torstai 13. lokakuuta 2011

Uusi agiryhmä

Sunnuntaina kävimme ekaa kertaa TamSKin treeneissä. Olin varautunut siihen, että uudessa hallissa ensimmäinen kerta menee kutakuinkin kokonaan siihen, että Nala käy tarkasti koko kentän alustan läpi namien varalta eikä muutenkaan oikein malta keskittyä liitelyyn. Vielä mitä, Nalalla oli huikea treenifiilis päällä! Lähdössä se jäi kuin tatti odottamaan lupaa radalle lähtöön ja radalla sillä oli ihan hurja vauhti päällä. Olin kyllä todella positiivisesti yllättänyt. Vähemmän yllättävää lienee, että itse olin taas enemmän tai vähemmän hukassa radan kanssa ja ohjailin koiraparkaa vähän miten sattuu. Onneksi Nala paikkaili omiakin virheitäni oikein taidokkaasti... Ainoastaan A-este aiheutti pientä probleemaa, sillä Nala ei suostunut menemään sitä vaan kiersi sen muutamaan otteeseen. Viimeksi Piskien treeneissä käydessämmehän Nala kolautti leukansa hypätessään A:lle. Silloin teimme esteen vielä muutaman kerran onnistuneesti, mutta näköjään siitä on silti jäänyt epämiellyttävä mielikuva pienelle koiralle. Täytyy siis pyrkiä tekemään A:ta vähän kerrallaan ja koittaa kerryttää hyviä kokemuksia. Vetäjä ja muut ryhmäläiset olivat erittäin mukavia ja ensimmäisestä kerrasta jäi tosi hyvä fiilis.

Toko meillä jäi tällä viikolla väliin, mutta kotona olemme treenailleet mm. kaukokäskyjä ja liikkeestä maahanmenoa. Lisäksi olemme ruvenneet lähinnä omaksi iloksi naksuttelemaan noutoa. Harmi vaan, että naksutin sanoi sopimuksen irti ja naksahti rikki. Täytyypä yrittää hankkia pian uusi niin päästään jatkamaan harjoituksia :)

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Voihan nappula!

Nalan ruokavalio koostuu pitkälti yrjölänpuurosta eri makuvariaatioilla, lihoista ja lihaisista luista sekä kuivanappulasta, jota Nala syö korkeintaan toisella päivän aterioista. Sopivan nappulamerkin löytäminen on joskus työn ja tuskan takana. Itselleni tärkeimpiä kriteereitä ovat nappulan soveltuvuus koiralle (eli ei aiheuta esim. vatsa- tai iho-ongelmia tai muita oireita), hyvät ravintoarvot, lisäaineettomuus, maistuvuus sekä suurehko nappulakoko. Viimeinen oikeastaan vain siitä syystä, että pienet nappulat Nala ahmii pureskelematta ja olisi tietysti kiva, jos koira joutuisi syödessään käyttämään hampaitaankin. ANFin Holistic Adult Canine tuntui täyttävän kaikki toiveet, mutta juuri kun luulin löytäneeni meille täydellisen nappulamerkin, tuli vähän takapakkia viimeisen kriteerin osalta. Nappulakoko on nimittäin huomattavasti pienentynyt edelliseen säkkiin verrattuna ja on nyt mallia "pureskelematta hotkittava". Alla olevasta kuvasta ehkä vähän hahmottuu nappulakoon muutos, vasemmalla siis ensimmäisestä säkistä peräisin oleva nappula ja oikealla uuden säkin nappula.


Jos joku osaa sanoa, millainen nappulakoko ANFin Holistic-sarjan muissa makuvaihtoehdoissa on, niin vinkkejä otetaan vastaan!

Tällä viikolla olemme olleet jo kertaalleen tokoilemassa ja agiliitelemässä ja tänään on vuorossa vielä toinen agitunti. Saimme TamSKista ryhmäpaikan talveksi, joten tästä eteenpäin liitelemme sunnuntaisin. Kyseessä on ihan uusi paikka ja ryhmä, joten vähän jännittää :) 

lauantai 1. lokakuuta 2011

Mutaista menoa Makkarajärvellä

Torstaina kävimme Pirkkalan Piskien treeneissä Outin ryhmäläisten kanssa agiliitelemässä pitkästä aikaa. Eipä siitä sen enempää kuin että Nala oli hyvä ja minä olin huono :D

Eilen suuntasimme Hervannan Makkarajärvelle yhteislenkille tappikoirien kanssa. Mukana menossa olivat koikkerit Olli ja Ella, villakoira Rusina, russeli Penny sekä harjikset Nele ja Lina. Aurinko paistoi ja sää oli muutenkin niin ihana, että aika lensi kuin siivillä metsässä rämpiessä ja pahimpia mutakohtia väistellessä. Kiitokset kuvista kuuluvat jälleen Annamari Hennolle :)

Nala poseeraa ulkoilun lomassa
Olli ja pari pikkumustaa

Nala otti lenkillä jonkinlaisen erotuomarin roolin. Kun joillekin koirille tuli keskenään kränää, niin Nala juoksi paikalle viheltämään pelin poikki ja ärähtämään, että nyt riitti. Erityisen tärkeäksi Nala näytti kokevan Pennyn puolustamisen. Toisaalta neiti oli myös itse ajamassa muita varsin hanakasti pois apajiltaan, kun lenkkipolulta löytyi ilmeisesti jotakin syötäväksi kelpaavaa.

Osa lenkkiporukasta

perjantai 19. elokuuta 2011

Ahaa-elämyksiä agin parissa

Osallistuimme Nalan kanssa toista kertaa Tappien järjestämään teema-agiin, jonka vetäjänä oli tällä kertaa Tanja. Vaikka treenien varsinaisena aiheena olivat valssaus ja takaaleikkaukset, sain hyviä neuvoja myös ihan muihin asioihin liittyen. Ensinnäkin puhetta oli koiran haltuunotosta radalla. Nalan mielenkiintohan kohdistuu välillä johonkin ihan muuhun kuin minun antamieni ohjeiden tarkkailemiseen ja lisäksi sillä saattaa toisinaan kadota korvat kesken suorituksen, jolloin se lähtee haahuilemaan ympäriinsä. Jäinkin miettimään, miten saisin kalastettua sen huomion tarpeeksi nopeasti ja tehokkaasti myös radalla ollessamme. Onhan tästä toki ollut puhetta aiemminkin, mutta nyt vasta varsinaisesti sisäistin asian :D

Tanja myös vinkkasi, että Nalan virettä olisi hyvä saada nostettua juuri ennen suorituksen aloittamista. Sain myös kokeilla, miten Tanjan koirien karvalelu toimi vireennostattajana ja toimihan se! Nala paitsi innostui lelusta ennen radalle lähtöä, myös palkkaantui sillä leikkimisestä suorituksen jälkeen. Tämä tuli itselleni vähän yllätyksenä, koska tokossahan Nala ei ole ollut pätkääkään kiinnostunut minkäänlaisista leluista. Tämän maailmaa mullistavan havainnon jälkeen Tytti toi meille Joensuusta asti oman hienon karvalelun ja se saa nyt toimia Nalan ihkaomana spesiaalina agileluna, jolla ei muissa yhteyksissä leikitä. Lelu pääsikin testiin heti eilen. Nala osasi leikkiä sillä hienosti, mutta itse sain Tytiltä vähän noottia ja ohjeistusta siihen, miten leikkimisen kuuluu tapahtua. Luulen, että Nalan täytyy myös olla "oikella tuulella", jotta lelu toimii tarkoituksenmukaisesti. Täytynee siis opetella lukemaan koiraa ja sen mielialaa entistäkin paremmin, jotta osaan valita parhaan palkkaustavan kuhunkin harjoitukseen ja päivään. Lisäksi täytyy varoa, etten kadota lelun hohtoa sen liiallisella käytöllä.

Eilen treeneissä teimme jälleen uuden havainnon, joka tällä kertaa oli se, että Nala ei ole vielä valmis hyppimään korkeampien rimojen yli. Alastulo tapahtui niin hassussa asennossa, että pitäydymme toistaiseksi suosiolla alemmissa rimoissa ja treenailemma niitä kuntoon. Harjoittelimme myös omatoimisesti kontaktiesteitä. A:n alastulossahan Nala muistutti alkuun vähän vierivää kiveä, joten olen nyt keskittynyt treenaamaan A:ta hihnan kanssa vähän Nalaa jarrutellen ja parannusta alkaa olla näkyvissä. Puomi meni jälleen oikein hyvin, se onkin selvästi yksi Nalan lemppariesteistä :)

torstai 4. elokuuta 2011

Koirakavereita tapaamassa

Tällä viikolla Nala on päässyt yhteislenkkeilemään sekä vanhojen että uusien tuttavuuksien kanssa. Eilen olimme kävelemässä Tytin ja Janan sekä Sarin, Shamun, Sonyn ja Simsonin kanssa. Tapasimme nyt Sarin pojat ensimmäistä kertaa ja hyvin meni. Nala sai tepastella aika rauhassa, koska juoksujaan lopetteleva ihanalta tuoksuva Jana sai kaiken huomion :D Sari ja pojat asuvat melkein naapurissamme, joten tarkoituksena olisi käydä jatkossa enemmänkin lenkkeilemässä yhdessä.

Tänään suuntasimme tapaamaan pitkästä aikaa pikkuista Pennyä, ja kas kummaa, pikkuinen Penny ei enää ollutkaan kovin pikkuinen! Penny oli kasvanut hurjasti sitten viime näkemän ja painaa nyt enää reilu puoli kiloa Nalaa vähemmän. Ei varmaan mene kauaa kun Pennykin on hujahtanut Nalan ohi.


Näillä treffeillä painittiin..

pingottiin päättömästi ympäri nurmea...

...ja oltiin välillä vähän nätistikin namin toivossa

Tämän päivän treffeistä löytyy muutama kuva lisää täältä.

Tänään ohjelmassa olisi vielä agilitya. Suunnitelmiin tuli pieni muutos ja jatkammekin edelleen Tytin ryhmässä :)

lauantai 23. heinäkuuta 2011

Jäähyväiset pentuagille ja muita kuulumisia

Blogissa on ollut nyt pienimuotoista hiljaiseloa johtuen lähinnä siitä, että kaikenlainen kesälomapuuhailu on vienyt aikaa bloggaamiselta.

Pentuagilityn viimeinen kerta oli viikko sitten torstaina. Treeneissä saimme suorittaa 13 esteestä koostuvan radan, minkä lisäksi aloitimme keinuun tutustumisen. Ensimmäisellä kerralla rata meni oikein hienosti ja vauhdikkaasti, mutta sitä suoritusta ei tietenkään saatu nauhalle :D Toisen kerran Nala otti selvästi vähän jäähdyttelyn kannalta ja jarrutteli ja pysähteli monella esteellä ja jäi lisäksi radan puolivälissä kokonaan paikalleen ihmettelemään ja poseeraamaan Janille, joka kuvasi tätä suoritusta. Koska tämä video nyt kerran kännykkään tallentui, niin laitetaan se silti näytille - näettepä ainakin minkälainen rata oli kyseessä :) Ja kyllähän tuokin rata loppuun asti painettiin, vaikka eteneminen vähän takkuili eikä vauhti ollut parhaimmillaan.




Keinuun tutustuminen sujui hyvin. Aloitimme tietenkin tilanteesta, jossa keinu ei juurikaan pääse liikkumaan, joten sinällään siinä ei mitään kauhean pelottavaa ollut. Nala ei ollut pienestä tömähdyksestä moksiskaan, vaan kipitti keinua ylös ja alas ihan tomerasti. Viimeisistä treeneistä jäi tosi hyvä fiilis ja tähän olikin hyvä lopettaa pentuagi. Kiitokset Tytille, joka on kärsivällisesti auttanut meitä alkuun agilityn ihmeellisessä maailmassa!

Sarjaamme "kissa ja koira" ei ole viime aikoina tullut uusia päivityksiä, joten ajattelin vähän kertoilla mikä tilanne on. Olimme viikko sitten jälleen kyläilemässä vanhempieni luona ja karvalapset saivat viettää neljä päivää saman katon alla. Välillä tytöt istuvat tai makoilevat kaikessa rauhassa aika lähekkäinkin, ohittavat toisensa melkein nenä nenää hipoen ja tekevät sulassa sovussa vierekkäin temppuja kinkkupalkkiota vastaan. Välillä taas molemmat heittäytyvät enemmän tai vähemmän hankaliksi. Videolla Nala näyttää mallia siitä, miten sen mielestä tulee ehdottomasti käyttäytyä, jos kissa on vetäytynyt istuskelemaan tuolin alle. Video on aika pimeä, mutta eiköhän siitä podengon erota.




Samalla Helsingin reissulla Nala pääsi myös temmeltämään parivuotiaan sukulaistyttöni kanssa - ja lapsethan ovat Nalan mielestä suunnilleen ihaninta, mitä maa voi päällään kantaa. Nala ja lapset onkin ihan hyvä yhdistelmä, ainoa kysymysmerkki asiassa on Nalan ajoittainen ylivilkkaus. Hienosti Nala kuitenkin näyttää tunnistavan, milloin kyseessä on pieni ihminen, jonka kanssa täytyy olla vähän varovaisempi.

Harrastusrintamalla on ollut agin loppumisen jälkeen aika hiljaista, mutta keskiviikkona kävimme sentään jälkitreeneissä. Kurssin vetäjä ei ollut paikalla, joten treenasimme omatoimisesti tehden oikeastaan juuri samoja asioita, joita olemme itsekin tässä treenien välissä harjoitelleet. Nala työskenteli jälleen ihan hienosti ja löysi hyvin myös kolmiosta lähtevän suoran. Kiitokset alla olevasta jäljestyskuvasta kuuluu taas Tytti Käyhkölle!

 


Ilmoittauduin Nalan kanssa myös verijäljen tutustumiskerralle ja odotan tuota lajia innolla. Oletuksenani nimittäin on, että verijälki voisi olla enemmän Nalan juttu kuin peltojälki :)

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Yli sieltä, missä aita on matalin...

...tai ali sieltä, missä rima on korkein. Nala oivalsi tänään agin teematunnilla, että riman alikin voi mennä, jos vaan mahtuu :) Tänään oltiin siis aksailemassa toisena päivänä peräkkäin ja vieläpä kaksi tuntia! Eilisen treenin aiheuttama pieni henkinen kireys näkyi alussa omassa toiminnassani ja varmaan alitajuisesti vähän myös jännitin kokeneempien koirakoiden mukana treenaamista, mistä johtuen alku ei mennyt ihan putkeen. Tai siis Nala ei mennyt putkeen, vaan putken vieressä kuvaavan Tytin luokse oli hirveän paljon kivempi juosta. Loppua kohden suoritukset paranivat onneksi, vaikka Nala tosiaan keksi pari kertaa sujahtaa riman ali hyppäämisen sijaan riman ollessa hieman korkeammalla. Puomia harjoittelimme alusta loppuun ensimmäistä kertaa eilen ja tänään Nala menikin sitä jo ihan kivalla vauhdilla, joten se sujui hyvin. Erityisen tyytyväinen olen puomin kontaktiosuuteen. Myös varsinaisena teemana olleet takaaleikkaukset sujuivat mielestäni ihan kivasti. Päivän ongelma sen sijaan oli paikallaanolo suorituksiin lähdettäessä. Nala ei millään malttaisi istua nätisti paikallaan ennen esteille ampaisemista. Kuten Tytti sanoi, niin nyt pitää kiinnittää huomiota siihen, ettei liiallisella paikallaanolon vaatimisella tapa Nalan treenimotivaatiota kokonaan. Se pitääkin ehdottomasti muistaa ensi kerralla! Joka tapauksessa näistä treeneistä jäi paljon parempi mieli kuin eilisistä. Nala jaksoi hienosti treenien loppuun asti, vaikka nämä olivat meidän pisimmät agitreenit tähän mennessä. Kiitokset treenien vetämisestä Pialle ja kuvista Tytille!




Huomenna lähdemme Tappi-porukalla mökkeilemään kahdeksan ihmisen ja kymmenen koiran voimin, joten luvassa lienee vähintäänkin päätöntä menoa. Maanantaina Nala saakin rentoutua tiukkojen treenien ja rankan viikonlopun jälkeen, sillä neiti pääsee ensimmäistä kertaa koirahierojan käsittelyyn :) Mitään oireita tai ongelmia ei sinäänsä ole ollut, mutta koska olemme viime aikoina touhunneet melkoisen aktiivisesti eri lajien parissa ja jatkoa seuraa, niin hieronta toimikoon lähinnä ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä ja samalla toki selviää, jos Nalaan onkin jo ehtinyt jumeja iskeä.

torstai 16. kesäkuuta 2011

Vähän erilainen "aktiiviviikko"

Meillä piti olla hirveän aktiivinen treeniviikko, mutta aina ei asiat mene niinkuin on suunnitellut. Olin alkuviikon kuumeessa, minkä vuoksi meillä jäi väliin tiistaina viehejuoksu ja keskiviikkona toko. Kyllä sai taas kekseliäisyyttään käyttää miettiessään, mitä sitä tekisi aktivoidakseen koiraa kutakuinkin neljän seinän sisällä kun oma olo on heikko. Teimme sitten pieniä tokoharjoituksia ihan kotioloissa ja palauttelimme mieleen muutamia helppoja temppuja, joita ei mukamas ole ollut aikaa treenailla viime aikoina. Hioimme mm. "kumpi käsi"-temppua ja se sujuikin hienosti. Nala malttaa jo näyttää nätistä tassullaan, kummassa kädessä nami sen mielestä on ja jos väärä käsi tulee valituksi niin osaa ehdottaa toista kättä. Lisäksi kävin Janin avustuksella tekemässä pienen jälkitreenin läheisellä nurtsilla. Ei siis kuitenkaan ihan hukkaan alkuviikkokaan mennyt.

Tänään olo oli jo sen verran parempi, että lähdimme agilityyn. Otin Janin mukaan tuuraajakseni siltä varalta, etten jaksaisikaan tehdä mitään. Jani pääsikin tuuraamaan, mutta ei kyllä alkuperäisestä syystä, vaan siksi ettei minun ja Nalan yhteistyöstä tullut tänään yksinkertaisesti yhtään mitään. Hypyistä ja putkista koostuva rata meni ihan päin prinkkalaa. Niinpä myös Jani yritti urhoollisesti, mutta Nalalla oli selvästi joku virallinen "enpäs kuuntele"-päivä ja neiti liiteli ihan mihin sattui. Ekaa kertaa kokeilimme myös ohjata muita kuin omia koiria. Itse sain ohjata Kerttua ja kyllä heti huomasi eron vauhdissa vähän isomman koiran kanssa. Kerttu oli tosin selvästi vähän huolissaan, kun Johanna puuttui suorituksesta :) Lisäksi harjoittelimme puomia jälleen oman koiran kanssa, ja se sentään meni paremmin. Loppuun sain vielä tehdä radanpätkää Hilan kanssa ja ihana Hilaski pelasti päiväni tekemällä hienoja suorituksia ja varmisti samalla, ettei näistä treeneistä jäänyt ihan täysin katastrofaalinen fiilis. Kiitos Hila <3

Huomenna jatketaankin sitten agilla, sillä olen ilmoittautunut Nalan kanssa Tappien teema-agiin, jonka aiheena on irtoaminen/takaaleikkaus. Pakko sanoa, että tällä hetkellä olo on ei-niin-luottavainen ja melkoisen epämotivoitunut, mutta on tässä vielä huomiseen asti aikaa kerätä motivaatiota ja uskoa koiraansa kohtaan...

torstai 2. kesäkuuta 2011

Treeniä, treeniä

Tällä viikolla tokotreenit olivat poikkeuksellisesti keskiviikkona ja meidän kohdalla nämä olivatkin ekat treenit sitten alkukevään. Tokoilu oli huomattavasti kivempaa aurinkoisessa ja lämpimässä säässä kuin talvipakkasilla lumen ja jään keskellä :) Tällä kertaa harjoittelimme luoksepäästävyyttä, paikkamakuuta, seuraamista eri tempoissa, hyppyä ja luoksetuloa sekä tutustuimme noutokapulaan. Nalaa näytti kiinnostavan nakkien ja muiden maahan tipahdelleiden herkkujen jäljestäminen välillä itse tokoilua enemmän ja toki meillä oli pitkän tauon jälkeen vähän kuviot sekaisin, mutta ihan hyvä mieli jäi treeneistä ja sehän on pääasia. Paikkamakuuseen olin erityisen tyytyväinen, sillä Nala yritti nousta ainoastaan kerran suorituksen aikana ja tämäkin johtui siitä, että kävin palkkaamassa Nalan liian ylhäältä. Vapautin Nalan jo puolentoista minuutin kohdalla, koska halusin varmistella ja lopettaa hyvään suoritukseen. Talven "en mene maahan, en muuten varmana mene"- paikkamakuu-tuskailujen jälkeen tämä puolitoistaminuuttinen tuntui suorastaan luksukselta :D

Tänään olimme päivällä vierailemassa Tappien pentupaineissa. Nalalla on ollut välillä vaikeuksia hahmottaa, miten sitä itseään pienempien koirien kanssa olisi syytä toimia ja leikkiä - se kun on tottunut olemaan koiratapaamisissa melkein järjestään se pienin tai ainakin pienimmästä päästä, joten se ei ole juurikaan oppinut varomaan kenet jyrää leikkiessään. Tämä on siis ollut ehdottomasti treenaamista vaativa asia ja siksi kysyinkin lupaa mennä mukaan paineihin. Paikalla oli kaksi ihanaa pientä karvapalleroa; Nitro-sheltti ja Penny-russeli. Nitro on jo aikalailla samaa kokoluokkaa Nalan kanssa, mutta Penny-pallero on vielä kovin kovin pikkuruinen. Nala osoitti kuitenkin kehittyneensä pentujen kanssa leikkimisessä ja leikki pikkuneitien kanssa yllättävän nätisti. Ja voi että se nautti, kun pysyi kerrankin kevyesti vauhdissa mukana! Alla olevat kuvat ovat Annamari Hennon ottamia, ja olen törkeästi pöllinyt ne Anskun blogista :)




Kun pahimmat energiat oli saatu karistettua ja vähän uusia kerättyä päikkäreiden muodossa, olikin jo aika suunnata agilityyn. Motivaattoreina toimivat tänään uusi munalelu sekä keitetty porsaan sydän. Tällä kertaa meillä oli "kisat" eli saimme aluksi suorittaa hypyistä ja putkista koostuvan kymmenen esteen radan, jonka ongelmakohtia sitten treenailtiin loppuaika. Nalalla oli alkuun kivasti vauhtia, mutta loppua kohden neiti muuttui taas jäljestäjäksi. Meille iso ongelma myös agin puolella on kentälle tai putkiin tipahdelleet makupalat, sillä muutaman sellaisen vainuttuaan Nala ei enää muuta teekään kuin kulkee nenä kiinni maassa etsimässä lisää... Noh, keskiviikkona Nala pääsee sitten ihan oikeasti jäljestämään, joten toivotaan että nenä kiinni maassa-meninki maistuu silloinkin! 

lauantai 21. toukokuuta 2011

Torstain agi

Torstaina Jani oli ekaa kertaa mukana katsomassa meidän agilityä. Nala ei ollut yhtä vauhdikkaalla tuulella kuin viime viikon treeneissä ja itse kadotin vähän väliä suuntavaistoni, mutta kivaa oli! Tällä kertaa tehtiin vähän pidempiä pätkiä kuin aikaisemmin, minkä lisäksi treenattiin keppejä, rengasta ja omatoimisesti kontaktia. Janin ansiosta saimme muutaman pienen kännykällä (ei kun hups, ÄLYPUHELIMELLA, tästä tuli viimeksi noottia :D ) kuvatun videopätkän treeneistä. Tuulen humina oli aika karmea enkä osannut ottaa youtubessa ääniä kokonaan pois, joten videossa on taas höysteenä joku epämääräinen musiikki, koittakaa kestää :)