Ansku ja Penny heittivät meitä haasteella ja tietenkin me lähdetään mukaan tällaisiin! Tässä haasteessa sekä koira että omistaja vastaavat seitsemään annettuun kysymykseen.
1) Lempinumero?
Nalan lempinumero on 4,6, koska se on kiloina täydellinen määrä ehtaa rakkautta, iloa ja podengoenergiaa. Itselläni ei ole koskaan ollut varsinaista lempinumeroa, mutta heitetään tähän vaikka 9, joka on joskus muinoin ollut pelinumeroni.
2) Alkoholiton suosikkijuoma?
Nalan mielestä raikas vesi on toki hyvää, mutta extraspesiaaliherkkuna maisteltuna porsaan sydämen keitinvesi taitaa viedä voiton. Minä pidän esimerkiksi kaakaosta, glögistä, tuorepuristetusta vadelmamehusta sekä vihreästä ja valkoisesta teestä.
3) Lempieläin?
Nalalle tämä on vähän vaikea kysymys, koska periaatteessa mikä tahansa eläin voisi Nalan mielestä olla juuri tietyllä hetkellä maailman paras. Tavallaan taas tämä voisi olla mikä tahansa, mikä liikkuu ja mitä mahdollisesti voisi ajaa takaa (nähtiin muuten juuri kettu meidän parkkiksella). Toisaalta Nalalla on tietysti myös oma kissa, joka kaikessa ihanuudessaan ja kamaluudessaan on aikas kiinnostava. Tällä hetkellä tosin ihan kaikki uroskoirat ovat selvästi tämän listan kärjessä, sillä hormonien hyrrätessä Nala bongailee päivittäin elämänsä rakkauksia. Minun lempielukkani on itseoikeutetusti Nala, joskin myös Vilmalla on tietysti paikka sydämessäni.
4) Facebook vai Twitter?
Itse vastaan Facebook. Nalan mielestä twitterit ja naamakirjat joutaa jorpakkoon, Nala on enemmän skypettelijätyyppiä.
5) Intohimoni?
Aika pahoja herkuttelijoita ollaan molemmat. Tosin (onneksi) meillä on aika erilainen käsitys herkuista... Minun täytynee siis vastata tähän karkki tai suklaa, toisaalta viini-juusto-suolakeksi-yhdistelmä toimii myös aika kivasti. Nalan listan kärjestä löytynevät possun sydän ja lohinamit.
6) Suosikkiviikonpäivä?
Nala kiljuu, että tämä on tietenkin sunnuntai! Se on nimittäin yleensä meidän perheen ainoa yhteinen vapaapäivä ja silloin on aikaa ulkoilla, köllötellä ja leikkiä koko porukan voimin. Itsekin tietysti pidän sunnuntain tästä puolesta, mutta koska noin muuten inhoan sunnuntaioloa, valitsen kuitenkin lauantain.
7) Suosikkikukka?
Nala piti kovasti synttärilahjaksi saamastaan puruluuruususta. Itse voisin vastata, että mikä tahansa, minkä saan pidettyä hengissä yli vuorokauden.
keskiviikko 31. lokakuuta 2012
lauantai 27. lokakuuta 2012
Hereillä ollaan
...ja ollaan oltu jo hyvän aikaa. Mikähän siinä on, että arkisin Nalaa saa kaksin käsin kiskoa pedistään, että ehditään aamulenkille ennen töihinlähtöä ja heti lenkin jälkeen se painelee närkästyneenä takaisin nukkumaan, mutta viikonloppuna se sitten tulee kitisemään sängyn laidalle jo kauan ennen herätyskelloa. No, pistetään juoksujen piikkiin tämä kummallinen käytös :)
Eilen tapahtui taas jotain Nalan mielestä ihan maailman parasta eli tänne Lappeenrantaankin satoi ensilumi! Nala oli odotusten mukaisesti aivan riemuissaan ja hyppelehti lumessa häntä kovasti vispaten. Janin kanssa Nala sai leikkiä myös lumipalloilla ja sehän oli tietysti hurjan hauskaa. Välillä lumipallo piti kaapia molemmilla etutassuilla rikki jo Janin kädessä, välillä taas rynnättiin heitetyn lumipallon perään ja loikattiin sen kimppuun neljän tassun tasajalkahypyllä :D
Kuten arvelinkin, Nala on pärjännyt hienosti työpäivieni ajan. Onneksi meillä on Janin kanssa mennyt aikataulut sen verran ristiin, ettei Nalalle ole nyt heti alkuun tullut kauhean pitkiä päiviä. Reipas tyttö!

| Viime talven ensilumeen tutustumisen jälkiä |
Kuten arvelinkin, Nala on pärjännyt hienosti työpäivieni ajan. Onneksi meillä on Janin kanssa mennyt aikataulut sen verran ristiin, ettei Nalalle ole nyt heti alkuun tullut kauhean pitkiä päiviä. Reipas tyttö!
sunnuntai 21. lokakuuta 2012
Miten syysmasennus taltutetaan?
Nalaan on iskenyt syysmasis, juoksumasis ja varmaan vielä kasa erilaisia masiksia päälle - niin synkeänä pieni podengo on lataillut akkujaan petinsä uumenissa viime päivinä. Tosin mikäs siinä akkuja lataillessa ja lepäillessä, juoksujen takia kun pidetään nyt joka tapauksessa taukoa raunioista ja Nalan poikaystävien kanssa lenkkeilystä. Jaksaa neiti sentään välillä raahautua pedistään meidän ihmisten ilmoille ja käydä kerälle kainaloon syvän huokauksen säestämänä. Ymmärrän Nalaa, nuo päivästä toiseen jatkuvat sadesäät meinaavat kyllä vetää mielen matalaksi.
Eilen Nala kuitenkin heräsi synkeilystään, sillä saimme odotettuja vieraita Helsingistä. Äitini, isäni sekä kummitätini ja -setäni ja heidän poikansa tulivat katsomaan, miltä näyttää lappeenrantalainen elämänmeno. Nala unohti ihan kokonaan olevansa masentunut :) Sitä paitsi se näytti taas tietävän jo etukäteen, että jotain jännää tapahtuu, sillä se heräili jo ennen puoli yhdeksää ja tuli kyselemään josko nousisin ylös sen kanssa (ja kun oli saanut minut kammettua ylös sängystä lueskelemaan aamun uutisia, se pomppasi syliini ja jatkoi tyytyväisenä omia uniaan). Joka tapauksessa kaiken maailman masikset katosivat kuin tuhka tuuleen kun vieraamme saapuivat. Ja kun vierailla oli vielä kivoja tuliaisia mukanaan, niin mitä muuta voi pieni podengo toivoa? Nalan resepti masiksen karkoittamiseen kuuluu siis seuraavasti: hyvää seuraa, pientä naposteltavaa ja mukavaa tekemistä. Kyllä sillä pari masista selätetään!
Minä aloitan huomenna työt taas pienen tauon jälkeen, joten Nalalla on jälleen edessään sopeutumisen paikka. Erittäin mukautumiskykyinen tapaushan tuo on, joten uskon Nalan kyllä pärjäävän. Sitä paitsi saattaa olla, että Nala pääsee joskus toimistopäivinä jopa mukaani töihin - sen verran innoissaan uudet työkaverit olivat kuullessaan, että pakettiin kuuluu myös toimistokoira :D Sellainen tulisi kuitenkin toteutuessaankin olemaan harvinaista herkkua, joten uuteen tilanteeseen totuttelu on väistämättä edessä.

maanantai 15. lokakuuta 2012
Kaunis syyspäivä
Viikonloppuna saatiin ainakin Lappeenrannassa nauttia muutama tunti kauniista, aurinkoisesta syyssäästä. Ja sehän on tänä syksynä ollut niin harvinaista herkkua, että moisen sääilmiön sattuessa kohdalle pitää äkkiä rynnätä ulos ja kaivaa kamerakin kaapista mukaan, jotta saa tallennettua muistikortille todistusaineistoa auringon näyttäytymisestä. Eihän mua muuten kukaan uskois :D
Loppuun Nala vielä esittelee tämän syksyn neulemuotia:

Tunnisteet:
ulkoilu ja retkeily,
vaatekaappi
sunnuntai 14. lokakuuta 2012
Koirahierontakirjallisuutta vol. 2
Koirahierontakirjallisuusprojekti jatkuu. Tällä kertaa vuorossa on seuraava opus:
Anna Holmgren & Marie Söderström Lundberg: Lepoa tassuille. Koiran hieronta ja venyttely.
![]() |
| Kuva: http://www.adlibris.com/fi/covers/M/9/51/9512077779.jpg |
Tämän kirjan sisältö tarjosi jo huomattavan paljon enemmän asiaa koiran lihashuollosta kuin edellinen kokeilu ja kirjassa paneuduttiin hierontaan ja venyttelyyn käytännönläheisellä otteella. Valokuvia oli paljon ja niistä olikin iso apu hieronta- ja venyttelyotteiden hahmottamisessa.
Itselläni on ensisijaisesti hakusessa hierontakirja, jossa on selkeästi esitetty koiran lihaksisto piirroskuvina ja suomenkielisin nimin varustettuna. Tässä päästiin jo aika lähelle paitsi että lihasten nimet on latinaksi. Tämä yksinkertaisesti hankaloittaa käytännön hierontaa kun ohjeissakin puhutaan lihaksista latinankielisin termein ja koska ne eivät sano ainakaan allekirjoittaneelle mitään, joudun joka kerta selaamaan lihaskartan esiin ja tihrusmaan, mistä päin koiran kroppaa kyseinen sanahirviö mahtaa löytyä enkä siltikään tarkalleen ymmärrä, mitä lihasta milloinkin hieron. Itselleni ei riitä, että osaan möyhiä lihaksia erilaisilla hierontaotteilla vaan haluaisin ehdottomasti olla kartalla siitä, mikä lihas on käsittelyssä milloinkin ja sitä kautta hahmottaa, mistä mahdolliset kireydet ja jumit heijastuvat tai juontavat juurensa. Käytännön hierontaa ajatellen kirjasta kyllä löytyi tärkeimmät asiat, mutta kokonaiskuvan hahmottaminen oli vähän vaikeaa. Itselleni suurin osa hierontaotteista oli jo valmiiksi tuttuja kurssilta, mutta en tiedä, miten ne olisivat auenneet sellaiselle, jolla ei ole niistä valmiiksi mitään tietoa.
Kirja ansaitsee ison plussan monipuolisesta ja kattavasta venyttelyosiosta. Olen yleensä kokenut venyttelyn vaikeaksi koiran seistessä ja olemmekin tehneet venytykset lähinnä hieronnan lomassa koiran pötkötellessä kyljellään. Tässä kirjassa oli kuitenkin erittäin selkeät ja helppotajuiset ohjeet venytyksiin myös seisoma-asennossa, joten rohkaistuin käymään venytykset Nalan kanssa läpi. Hyvin onnistui! Nala kuitenkin malttaa venytellä paljon paremmin kyljellään, joten luultavasti teemme jatkossakin pidempikestoiset venytykset hieronnan aikana. Vaikka Nala antoi nytkin venyttää ihan nätisti, se kehitteli tylsyyksissään omaa tekemistä kesken venyttelytuokion. Esimerkiksi takajalkaa eteenpäin venyttäessäni se päätti aikansa kuluksi pestä venytettävän takajalan varpaat kun kerran jalka tuotiin sopivasti tarjolle :D Pikavenytyksiä voimme varmasti tehdä jatkossa seistenkin.
Tunnisteet:
koirahieronta
perjantai 12. lokakuuta 2012
Hyvä sienisyksy
Okei, nyt tiedän, mitä otsikossa käyttämäni ilmaus tarkoittaa. Kävimme eilen päivälenkillä metsässä ja sen vajaan puolentoista tunnin aikana suppiksia kertyi iso muovikassillinen. Sienikoira Nalasta ei kyllä ollut mitään apua... Se etsi minulle pyynnöstä yhden suppisrykelmän, minkä jälkeen se ei enää jaksanut vaivautua. Toisaalta ymmärrän kyllä Nalaa, niitä suppiksia kun oli oikeasti ihan joka puolella, joten Nala ei luultavasti oikeasti tajunnut, mitä sen tarkalleen ottaen pitää etsiä sen suppismeren keskeltä. Ajan sai käytettyä tehokkaasti ihan vaan suppisten keräämiseen ja silloinkin sai valita parhaat päältä, sillä metsä jäi vielä pullolleen sieniä.
Nala sai keskittyä juoksentelemaan kivojen hajujen perässä, mutta nätisti se pysytteli ihan lähistöllä. Tällä kertaa ei edes tarvinnut kieltää Nalaa pomppimasta suppisten päällä kun niitä riitti kyllä Nalankin tallottaviksi :D Olipa kiva ja rentouttava metsälenkki tähän sadepäivien väliin! Ainoan ärsyyntymisen hetken tarjosi pariskunta, johon törmäsimme ihan loppumetreillä ja otimme tietysti heti Nalan hihnaan. Pariskunnalla oli villakoira vapaana ja meidät huomatessaan koira rupesi haukkumaan ja ärisemään täyttä häkää ja juoksi meitä kohti, mutta sen isäntä ei katsonut tarpeelliseksi reagoida tähän mitenkään vaan jatkoi kaikessa rauhassa sienestystä. Itse huutelin, että voisivatko kutsua koiransa pois kun meidän pitäisi päästä Nalan kanssa kulkemaan ohi, mutta tähän mies vain huikkasi, että ei se tee mitään. No ei tehnyt ei, eikä onneksi yrittänyt tunkea ihan iholle kiinni, mutta en silti pidä siitä, että koira päästetään metrin päähän räkyttämään kun yritän saada omani kuljetettua ohi. Johan siinä Nalakin hermostui ja antoi tulla keuhkojensa täydeltä palautetta. Se onneksi tepsikin ja villis katsoi parhaaksi perääntyä pois tieltämme. Vasta siinä vaiheessa pariskunnan naisosapuolikin nosti päätänsä jostain pensaiden takaa ilmeisesti varmistaakseen, ettei kukaan tee pahaa mamman mussulle, mutta ei edelleenkään tehnyt elettäkään kutsuakseen koiraansa. Argh.

ulkoilu ja retkeily
keskiviikko 10. lokakuuta 2012
Koirahierontakirjallisuutta vol. 1
Taannoisen koirahierontakurssin innostamana olen lueskellut viime aikoina koirahierontaan ja koiran lihashuoltoon liittyvää kirjallisuutta. Ajattelin kirjoitella blogiin ajatuksiani lukemistani hierontaopuksista siltä varalta, että joku muukin intoutuu perehtymään koirahieronnan saloihin ja etsii sopivaa opasta aiheesta. Tekstejä tulee ripotellen sitä mukaa kun olen saanut kirjoja luettua ja niiden oppeja testattua käytännössä. Aloitetaanpa tällä:
Hmmm, mitenhän tämän muotoilisi. Kirjan nimen perusteella voisi olettaa, että kirjassa käsitellään koiran hierontaa. Todellisuudessa varsinaista hierontaa sivuttiin viiden sivun verran, loput kirjasta käsitteli akupainantaa, vyöhyketerapiaa, Tellington Touch-menetelmää, magnetismia, reikiä ja chakraa. Ei siis ihan sitä, mitä kirjalta odotin. Mutta olisittepa nähneet Nalan ilmeen kun yritin tasapainottaa koirani sielunelämää käsittelemällä hännän akupisteitä! Reikihoitokokeilu puolestaan päättyi siihen, että Nala kipitti karkuun ympäri asuntoa, minä perässä kädet ojossa valmiina siirtämään positiivista rakkausenergiaa kämmenistäni koiraan Janin seuratessa tapahtumia taustalla epäuskoisen näköisenä päätänsä puistellen, silmiään pyöritellen ja mumisten jotain sen suuntaista kuin "Ei voi olla totta, taas jotain noita sun hömpötyksiä". Pah, kokeellisella asiallahan tässä ollaan, mitä sitä ei koiransa hyvinvoinnin eteen tekisi!
Vakavasti puhuen en kyllä uskaltaisi mennä kirjan ohjeiden perusteella sörkkimään etenkään akupisteitä, joiden pitäisi vaikuttaa jotenkin esimerkiksi sydämeen tai silmiin. Pisteiden sijainti on osoitettu pääsääntöisesti melko epäselvin kuvin tai pelkästään sanallisesti selostamalla, mistä pisteen pitäisi löytyä, joten ainakin itse koin, että erehtymisen vaara on suuri.
Sinällään suhtauduin vielä akupainanta- ja vyöhyketerapiaosuuksiin varovaisen kiinnostuneesti, mutta siinä vaiheessa kun puhe siirtyi henkiparannukseen ja koiran energiavirtojen ohjailuun kaukona pelkillä ajatuksilla työskennellen, teksti viuhui ohi melkoisen kovaa ja korkealta. Sattuneista syistä hieman lyhyeksi jääneen reikihoitokokemuksemme perusteella en oikein voi allekirjoittaa kirjoittajan väitettä, jonka mukaan "Kaikki koirat vaativat reikiä, ja eläimet ennen kaikkea hyväksyvät hoidon varauksetta". Voi toki olla, että vika oli hoitajassa, sillä en taida omata Mühlbauerin peräänkuuluttamaa reikivihkimystä ja kaiken lisäksi tein ilmeisesti vakavanlaatuisen aloittelijan mokan, sillä unohdin ennen hoidon alkua pitää käsiäni kylmän virtaavan veden alla ja poistaa näin kaikki negatiiviset energiat, vaikka tätä tulisi Mühlbauerin mukaan pitää itsestäänselvyytenä kaikessa energialla työskentelyssä. Ei ihmekään, että Nala otti jalat alleen kun läväytin sen pään päälle negatiivista energiaa pursuvan kämmenen! Joka tapauksessa Nala tuntui olevan sitä mieltä, että voin jatkossa keskittyä ohjailemaan ihan vain omia energioitani...
Mikäli tarkoituksenasi on perehtyä koiran anatomiaan ja lihashuoltoon, unohda tämä. Jos taas vaihtoehtohoidot kiinnostavat, tämä on luultavasti juuri oikea opus sinulle.
Brunhilde Mühlbauer - Koiran oikeaoppinen hieronta
![]() |
| Kuva: http://www.adlibris.com/fi/covers/M/9/52/9522101842.jpg |

tiistai 9. lokakuuta 2012
Nalan salarakas
Blogissa on ollut monestikin mainintoja Nalan ja paikallisten herrakoirien lenkeistä. Nalan toinen poikaystävä, Leksa, onkin jo näyttäytynyt blogissa. Nyt on vihdoin aika antaa myös mystiselle Tahvolle kasvot. Tittididittidii, hyvät naiset ja herrat, tässä hän on:
Vielä ehdittiin siis ainakin kertaalleen Tahvon kanssa lenkille ennen juoksujen alkua, kuvat puhukoot puolestaan.
Tahvo-parka, posket olivat jälleen kovilla. Kiva kuitenkin kun nuo tulevat niin hyvin toimeen keskenään, Nala onkin kaipaillut omankokoistaan riekkumisseuraa :)
| Tahvo The Hurmuri |
Vielä ehdittiin siis ainakin kertaalleen Tahvon kanssa lenkille ennen juoksujen alkua, kuvat puhukoot puolestaan.
| Kaksi pientä elefanttia marssi näin... |
| No nyt mä sen nappaan! |
![]() |
| Pysähdy! |
![]() |
| ...että mä saan sun poskesta kii. |
![]() |
| Mä en vaan voi vastustaa sun poskipartaa |
Tahvo-parka, posket olivat jälleen kovilla. Kiva kuitenkin kun nuo tulevat niin hyvin toimeen keskenään, Nala onkin kaipaillut omankokoistaan riekkumisseuraa :)
![]() |
| Heippa muru, nähdään taas! |
Tunnisteet:
koirakaverit,
ulkoilu ja retkeily
lauantai 6. lokakuuta 2012
Syystunnelmia
Tähän viikkoon on mahtunut Tahvon kanssa riehumista, pari rauniokäyntiä ja sateisen syksyn ihmettelyä. Kauniit syyspäivät ovat olleet aika harvassa ja Nala alkaa olla jo totaalisen kyllästynyt sadekeleihin. Myönnettäköön, että vähän sama fiilis on hihnan toisessakin päässä. Onneksi tänään on kuitenkin ollut ihana, aurinkoinen sää!
Tahvon kanssa treffattiin alkuviikosta, joten koiruudet pääsivät taas riekkumaan keskenään. Lenkki jäi tällä kertaa vähän tyngäksi kun normaalisti rauhalliselle lenkkipaikallemme osui väkeä enemmänkin aina koiranulkoiluttajista autoilijoihin, marjastajamummoon ja traktoriin. Maalaispoika Tahvo on aivan ihastunut Nalaan ja näkee ja kuulee lenkkien aikana vain ja ainoastaan Nalan :D Sitä ei myöskään näytä ollenkaan haittaavan, vaikka ihana Nala-neiti roikkuu puolet lenkistä hampaillaan Tahvo-paran poskiparrassa (mikä on muuten Nalan mielestä ihan hurjan hauskaa). Koska Nala on Tahvon mielestä Ihana Nainen, Nala saa myös päättää, miten leikitään milloinkin. Harmi vaan, että pian Nala muuttunee vähän turhankin ihanaksi naiseksi kun juoksuja alkaa varmaan lähiaikoina pukata. Lähestyvät juoksut kyllä huomaa jo neidin käytöksestä, sillä Nala on ruvennut olemaan kotona ihan ihmeellinen inisijä ja lisäksi erittäin itsepäinen ja välillä melkolailla hermoja koetteleva.
Raunioilla alkaa mennä tosi kivasti. Mitään ylimääräisiä apuja Nala ei enää tarvitse ja se myös työskentelee erittäin itsenäisesti ja määrätietoisesti. Olen ruvennut pidentämään koiran lähetysmatkaa ja treenailemaan myös umpipiiloja, jolloin maalimies on kokonaan näkymättömissä esimerkiksi kiinni olevan luukun takana. Välillä jos tuulee huonosta suunnasta Nala jää pyörimään ympäriinsä ja pitämään pieniä tuumaustaukoja, mutta sitten ihan selvästi näkee kuinka sopivan tuulenvireen osuessa nenään lamppu syttyy ja koira singahtaa hirveää vauhtia kohti maalimiehen piilopaikkaa. Vierasta ihmistä etsiessään Nala muistaa hyvin, että löytämistä seuraa haukkuminen ja haukkumisesta saa palkan. Niinpä Nala ilmaisee esimerkiksi treenikaverimme Annin oikein mallikkaasti. Silloin kun Jani on maalimiehenä ja umpinaisessa piilossa, Nalalle meinaa tulla hätä käteen kun se on paikantanut loukussa olevan Janin, muttei saa Jania ulos. Silloin Nala rupeaa helposti vikisemään ja uikuttamaan, jolloin haukkuminen meinaa kokonaan unohtua ja siitä täytyy muistuttaa ennen kuin pieni koira on ehtinyt painaa paniikkinappulan pohjaan. Voi sitä riemua ja onnea kun Jani kömpii piilostaan täysissä sielun ja ruumiin voimissa :D
| Nala-neiti päiväkävelyllä |

rauniot,
ulkoilu ja retkeily
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)