keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Kahlaillen Kaukajärvellä

Hei, älä jätä mua tänne!!
Jos mäkin nyt sit vähän...
..tai en mä sittenkään, täällähän kastuu!
Mut täähän on kiva.
...oli kiva.

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Saimme eilisen hieronnan jälkeen ohjeeksi ottaa loppupäivä ihan rauhassa ja olla tekemättä mitään kummempaa. Teimme siis muutaman kevyen kävelylenkin, mutta muuten olimme todellakin tekemättä mitään. Tämä tarkoitti samalla sitä, että tänä aamuna Nala, joka yleensä vetelee tyytyväisenä hirsiä sinne reilusti yli puolenpäivän, oli jo heti aamusta ihan intopinkeänä pomppimassa jaloissa siihen tyyliin, että mitäs nyt tehtäisiin? Aamupäivä otettiin vielä ihan rennosti, mutta illemmalla suuntasimme jo tutuksi tulleelle Kaupin vinttikoiraradalle.

Nala pääsi nyt ensimmäistä kertaa ajamaan moottoriviehettä. Kuuma päivä ja ensikertalainen moottorivieheen perässä pinkoja olivat sellainen yhdistelmä, että pyysin vieheenvetäjää tekemään meidän radan lyhennettynä. Mietin myös, suostuuko Nala ollenkaan lähtemään mokoman pärisijän perään, mutta tässä ei ollut mitään ongelmaa. Itse asiassa Nala oli niin malttamattomana odottamassa irti pääsemistään, että tuo liukas rimpuloitsija pääsi livahtamaan minulta käsien välistä ja pinkoi kopin läpi ennen aikojaan jo ennen kuin viehe oli ohittanut meidät. Hetkiseksi pomppasi jo sydän kurkkuun, että nyt se vielä menee ja jää koko koneen alle. Onneksi mitään sellaista ei kuitenkaan tapahtunut. Nala juoksi arviolta hieman vajaan 200 metrin matkan, joka sisälsi pitkän suoran ja kaksi kaarretta, ja keskittyi hienosti vieheen ajamiseen koko matkan. Se ei kuitenkaan jäänyt tappamaan viehettä (joka oli muuten kooltaan aikamoisesti isompi kuin käsiviehe ja varmaan aika hankala retuutettava pienelle koiralle), vaan sen kiinni saatuaan kääntyi takaisin tulosuuntaansa ja juoksenteli iloisesti häntä heiluen minua vastaan. Itsehän toki puuskutin tuossa vaiheessa jo pää punaisena ja läähättäen koiran perässä :D On se hyvä, että toisella meistä kunto kestää! Kotona sitten kokeiltiin eilisiä neuvoja käytännössä ja venyteltiin vähän, joskin Nala tapitti minua tämän toimenpiteen ajan otsa rypyssä selvästi vähän epäluuloisena sen suhteen, osaankohan nyt varmasti homman yhtä hyvin kuin Susanna...

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Uintireissu ja hierontaa

Tekstin otsikossa voi nyt oikeutetusti käyttää sanaa "uintireissu", sillä teimme eilen pienimuotoisen retken Kaukajärvelle ja tällä kertaa Nala todella otti muutaman uintivedon. Sekä minä että Jani kahlailimme vedessä ja Nala varmaan katsoi aiheelliseksi sännätä pelastamaan meidät. Noh, todellisuudessa Nala luultavasti kauhoi pelastamaan mukanamme olleita nakkeja... Iltapäivälle sattui hieno sää ja ranta näytti kauniilta kaikessa rauhallisuudessaan. Hienoja kuvia olisi tullut, oikein harmittaa ettei sattunut kameraa eikä edes kännykkää mukaan. Samalla reissulla kävimme myös tekemässä pari kolmiojälkeä.

Viime viikolle kaavailtu hieronta siirtyi tälle viikolle hierojan sairastumisen vuoksi. Niinpä tänään päivämme alkoi tavallisesta poikkeavasti, kun Susanna-hieroja tuli meille kotiin hieromaan Nalan. Ensin kävimme vähän kävelemässä pihalla, jotta Susanna näki Nalan liikkeet. Sitten siirryimme sisälle ja Susanna totutti Nalaa pikkuhiljaa käsiteltävänä olemiseen. Aluksi Nala oli vähän epäluuloinen moista puuhaa kohtaan ja pompsahteli alta pois, mutta sitten se yllättävän nopeasti päätti että tämähän on hyvä juttu ja kävi ihan itse kyljelleen makaamaan. Kun oli aika kääntää koira toiselle kyljelle, niin käsissäni tuntui olevan pelkkää spaghettia, niin rennosti Nala otti. Hieronnan päätteeksi koira makoili nukkamatolla taju kankaalla ja huomasi vasta Susannan ollessa eteisessä, että joku on lähdössä :D Nalalla oli kaikki pääosin kunnossa, mutta selässä oli pientä kireyttä, mikä on kuulemma tavallista pitkäselkäisille koirille. Susanna näytti muutaman venytyksen, joita voimme jatkossa tehdä Nalalle esimerkiksi agitreenien jälkeen. Lisäksi saimme ohjeita verryttelyyn. Tykkäsin kovasti Susannan tavasta käsitellä koiraa mitenkään pakottamatta, koko ajan kaikki tehtiin koiran ehdoilla. Ensimmäisestä hierontakokemuksesta jäi varmasti myös Nalalle ihan positiivinen mielikuva ja niinpä uskalsin sopia seuraavan hieronta-ajan elokuulle. 

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Vieraiden viihdyttämistä ja jälkitreeniä

Tällä viikolla Nala on ollut kauhean kiireinen vastaanottaessaan vieraita. Kyläilemään saapuivat keskiviikkona äitini, isäni ja mummini ja torstaina Janin isä ja Patty. Juhannusta meillä olivat puolestaan juhlimassa Rony ja Maiju sekä Teemu ja Benita. Nalalla on siis ollut hirveästi kiireitä, kun kaikkia vieraita on pitänyt leikittää ja tarjoutua tasapuolisesti rapsuteltavaksi :)

Harrastusrintamalla onkin sitten ollut vähän hiljaisempi viikko. Torstain agility peruttiin kovan sateen ja myrskyn vuoksi, joten tiistaisen viehejuoksun lisäksi olimme vain kerran jälkitreeneissä. Tällä kertaa treeneissä tehtiin pari kertaa jo tutuksi tullutta neliötä, minkä lisäksi uutena kuviona aloimme harjoitella kolmiota. Kolmion mallista aluetta kävimme myös jo kertaalleen treenaamassa omatoimisesti. Suunnitelmissa on harjoitella kolmiota vielä pari kertaa sellaisenaan ja sen jälkeen lisätä sen kärjestä lähtemään muutaman askeleen mittainen suora. Tämä siis ennen seuraavia ohjattuja treenejä.

Agilityn puolelta saimme muuten iloisia uutisia! Tappien pentukurssihan vetelee jo viimeisiään ja olen ollut hieman huolissani, miten meidän treenaamisen sen jälkeen käy. Hyvä uutinen onkin se, että pääsimme Pirkkalan Piskien alkeisjatkokurssille, joten elokuun alussa ryhdymme treenaamaan kokonaan uudessa ryhmässä.

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Vieheen perässä

Tänään kävimme jälleen viehejuoksemassa vinttariradalla. Odotusta kertyi kokonaista kolme tuntia ennen omaa vuoroamme, koska moottoriviehettä ajavat koirat juoksivat jälleen ensin ja paikalla oli tänään todella paljon koiria. Olin jo ihan varma, ettei Nala jaksa moisen odottelun jälkeen kiinnostua pätkän vertaa koko vieheestä, mutta näyttihän tuo kiinnostuvan. Neiti sai jälleen juosta kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla lähetin sen kopin läpi, mutta ilman veräjää. Jani oli mukana kannustamassa ja tallensi samalla kännykällään juoksusuorituksen. Alla olevassa videossa näkyy jälkimmäinen veto.




Ensi kerralla meidän ei tarvitse odotella vuoroamme näin kauaa, sillä meidän on kuulemma seuraavalla kerralla ehdottomasti kokeiltava koneviehettä. Toinen vieheenvetäjistä alkoi jo suunnitella meille koejuoksua, mikä nyt on ehkä HIEMAN ennenaikaista, ottaen huomioon että olimme vasta toista kertaa kokeilemassa koko lajia emmekä vielä ole edes testanneet miten koira suhtautuu moottorivieheeseen :D

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Erämökkeilyä pikkukoirien tapaan

Lauantaina suuntasimme kahdeksan yhdistyksemme jäsenen ja kymmenen Tappi-koiran voimin Teerilammen äärelle mökkeilemään. Mökki oli aika pieni (=30 neliötä) ja varsin erähenkinen (= ei sähköä, sisävessaa tai juoksevaa vettä), joten lähtökohdat tälle porukalle olivat hieman haastavat. Neuvokkaina naisina selvisimme kuitenkin kaikesta hyvin, eikä oikeastaan mitään ylitsepääsemättömiä ongelmia ilmaantunut.

Heti mökille asetuttuamme lähdimme patikoimaan Seitsemisen kansallispuistoon, joss teimme noin tunnin lenkin Kirkaslampea kiertäen. Viikonlopun ainoa kunnon sade sattui sopivasti juuri tähän rakoon, joten lenkin päätteeksi olimme kutakuinkin päästä varpaisiin läpimärkiä.

Lenkin alkumetrit ennen sadetta. (c) Tanja Malmberg.

Märän patikointiretken jälkeen laitoimme saunan lämpiämään ja kaikki halukkaat pääsivät sinne lämmittelemään ja pulahtamaan suoraan saunasta järvessä. Näihin halukkaisiin lukeutui myös pari koiraa, mutta Nala jätti tämän ohjelmanumeron suosiolla väliin. Itse sen sijaan kävin vihdoin heittämässä talviturkin.

Nala tyytyi katselemaan uimareita laiturilta. (c) Tanja Malmberg.

Yö meni jopa yllättävän hyvin. Näin koirapitoisella kokoonpanolla olisi voinut odottaa suurtakin härdelliä ja olemattomiksi jääneitä yöunia, mutta hienostihan tuosta selvittiin. Nala nukkui kanssani kylki kyljessä samassa makuupussissa, eipähän ainakaan tullut kylmä kummallekaan.

Sunnuntaina teimme heti aamusta vielä lenkin Teerilammen ympäri. Tällä kertaa lenkiltä palattiin mökille kuivien vaatteiden kera, vaikka vähän pilvistä olikin.

(c) Johanna Lipponen


(c) Tanja Malmberg

Mökkiviikonloppu tarjosi myös mielenkiintoisen mahdollisuuden oppia uutta omasta koirasta. Nala on yleensä erittäin sosiaalinen tapaus ja tulee toimeen kaikkien koirien kanssa. Pieni tila ja suuri määrä koiria aiheutti kuitenkin sen, että neiti oli erittäin tarkka omasta tilastaan. Häkin tai sänkyni lähelle eksynyt koira sai nopeasti osakseen murinaa ja hampaiden vilauttelua ja kävipä Nala jopa kertaalleen ojentamassa ihan aiheettomasti Java-parkaa, joka makoili viereisellä, kiinni omassa sängyssäni olevalla sängyllä. Onneksi nämä olivat vain ajoittaisia purkauksia, mutta vastaisuuden varalle on hyvä tietää, että Nala saattaa ahdistua tuollaisissa olosuhteissa. Erityisesti Kelmi oli jälleen kiva kaveri ja podengokaksikko tekikin kahdestaan paljon pieniä tutkimusretkiä lähimaastossa. Sen sijaan Kertun suhteen Nala ei oikein osannut päättää, ollako vai eikö olla kavereita. Välillä nimittäin Nala katsoi tarpeelliseksi äristä Kertulle, välillä taas näytti olevan oikein mukavaa juosta ja temmeltää yhdessä. 

(c) Johanna Lipponen

Mitähän sotasuunnitelmaa tässä hiotaan? (c) Johanna Lipponen

Kaiken kaikkiaan mökkireissu oli oikein onnistunut ja kivaa oli! Vuorokausi oli mielestäni aikalailla maksimipituus tällaiselle retkelle tällaisella kokoonpanolla ja saman voinee päätellä vieressäni tuhisevasta karvakasasta, joka on nukkunut lähes taukoamatta kotiin saavuttuamme :) Kiitos hyvästä seurasta ja mukavasta viikonlopusta Johanna ja Kerttu, Tanja, Java ja Nele, Taina ja Loki, Tiina ja Kelmi, Marla ja Luukas, Jenna ja Aku sekä Ida, Senna ja Sumi!

(c) Johanna Lipponen

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Yli sieltä, missä aita on matalin...

...tai ali sieltä, missä rima on korkein. Nala oivalsi tänään agin teematunnilla, että riman alikin voi mennä, jos vaan mahtuu :) Tänään oltiin siis aksailemassa toisena päivänä peräkkäin ja vieläpä kaksi tuntia! Eilisen treenin aiheuttama pieni henkinen kireys näkyi alussa omassa toiminnassani ja varmaan alitajuisesti vähän myös jännitin kokeneempien koirakoiden mukana treenaamista, mistä johtuen alku ei mennyt ihan putkeen. Tai siis Nala ei mennyt putkeen, vaan putken vieressä kuvaavan Tytin luokse oli hirveän paljon kivempi juosta. Loppua kohden suoritukset paranivat onneksi, vaikka Nala tosiaan keksi pari kertaa sujahtaa riman ali hyppäämisen sijaan riman ollessa hieman korkeammalla. Puomia harjoittelimme alusta loppuun ensimmäistä kertaa eilen ja tänään Nala menikin sitä jo ihan kivalla vauhdilla, joten se sujui hyvin. Erityisen tyytyväinen olen puomin kontaktiosuuteen. Myös varsinaisena teemana olleet takaaleikkaukset sujuivat mielestäni ihan kivasti. Päivän ongelma sen sijaan oli paikallaanolo suorituksiin lähdettäessä. Nala ei millään malttaisi istua nätisti paikallaan ennen esteille ampaisemista. Kuten Tytti sanoi, niin nyt pitää kiinnittää huomiota siihen, ettei liiallisella paikallaanolon vaatimisella tapa Nalan treenimotivaatiota kokonaan. Se pitääkin ehdottomasti muistaa ensi kerralla! Joka tapauksessa näistä treeneistä jäi paljon parempi mieli kuin eilisistä. Nala jaksoi hienosti treenien loppuun asti, vaikka nämä olivat meidän pisimmät agitreenit tähän mennessä. Kiitokset treenien vetämisestä Pialle ja kuvista Tytille!




Huomenna lähdemme Tappi-porukalla mökkeilemään kahdeksan ihmisen ja kymmenen koiran voimin, joten luvassa lienee vähintäänkin päätöntä menoa. Maanantaina Nala saakin rentoutua tiukkojen treenien ja rankan viikonlopun jälkeen, sillä neiti pääsee ensimmäistä kertaa koirahierojan käsittelyyn :) Mitään oireita tai ongelmia ei sinäänsä ole ollut, mutta koska olemme viime aikoina touhunneet melkoisen aktiivisesti eri lajien parissa ja jatkoa seuraa, niin hieronta toimikoon lähinnä ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä ja samalla toki selviää, jos Nalaan onkin jo ehtinyt jumeja iskeä.

torstai 16. kesäkuuta 2011

Vähän erilainen "aktiiviviikko"

Meillä piti olla hirveän aktiivinen treeniviikko, mutta aina ei asiat mene niinkuin on suunnitellut. Olin alkuviikon kuumeessa, minkä vuoksi meillä jäi väliin tiistaina viehejuoksu ja keskiviikkona toko. Kyllä sai taas kekseliäisyyttään käyttää miettiessään, mitä sitä tekisi aktivoidakseen koiraa kutakuinkin neljän seinän sisällä kun oma olo on heikko. Teimme sitten pieniä tokoharjoituksia ihan kotioloissa ja palauttelimme mieleen muutamia helppoja temppuja, joita ei mukamas ole ollut aikaa treenailla viime aikoina. Hioimme mm. "kumpi käsi"-temppua ja se sujuikin hienosti. Nala malttaa jo näyttää nätistä tassullaan, kummassa kädessä nami sen mielestä on ja jos väärä käsi tulee valituksi niin osaa ehdottaa toista kättä. Lisäksi kävin Janin avustuksella tekemässä pienen jälkitreenin läheisellä nurtsilla. Ei siis kuitenkaan ihan hukkaan alkuviikkokaan mennyt.

Tänään olo oli jo sen verran parempi, että lähdimme agilityyn. Otin Janin mukaan tuuraajakseni siltä varalta, etten jaksaisikaan tehdä mitään. Jani pääsikin tuuraamaan, mutta ei kyllä alkuperäisestä syystä, vaan siksi ettei minun ja Nalan yhteistyöstä tullut tänään yksinkertaisesti yhtään mitään. Hypyistä ja putkista koostuva rata meni ihan päin prinkkalaa. Niinpä myös Jani yritti urhoollisesti, mutta Nalalla oli selvästi joku virallinen "enpäs kuuntele"-päivä ja neiti liiteli ihan mihin sattui. Ekaa kertaa kokeilimme myös ohjata muita kuin omia koiria. Itse sain ohjata Kerttua ja kyllä heti huomasi eron vauhdissa vähän isomman koiran kanssa. Kerttu oli tosin selvästi vähän huolissaan, kun Johanna puuttui suorituksesta :) Lisäksi harjoittelimme puomia jälleen oman koiran kanssa, ja se sentään meni paremmin. Loppuun sain vielä tehdä radanpätkää Hilan kanssa ja ihana Hilaski pelasti päiväni tekemällä hienoja suorituksia ja varmisti samalla, ettei näistä treeneistä jäänyt ihan täysin katastrofaalinen fiilis. Kiitos Hila <3

Huomenna jatketaankin sitten agilla, sillä olen ilmoittautunut Nalan kanssa Tappien teema-agiin, jonka aiheena on irtoaminen/takaaleikkaus. Pakko sanoa, että tällä hetkellä olo on ei-niin-luottavainen ja melkoisen epämotivoitunut, mutta on tässä vielä huomiseen asti aikaa kerätä motivaatiota ja uskoa koiraansa kohtaan...

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Viikonlopun viettoa

Perjantaina olimme Janin kanssa kesäjuhlissa ja Teemu sattui sopivasti olemaan yöpaikkaa vailla ja tuli Nalan hoitosedäksi. Olin unohtanut mainita Teemulle, että Nala syö ruokansa vasta luvan saatuaan, joten ruoka-ajan koittaessa olivat molemmat osapuolet ehtineet jokusen tovin ihmetellä, miksei toinen tee mitään. Voin hyvin kuvitella tilanteen, kun Teemu miettii, että onkohan tuo koira rikki kun se ei syö ja Nala puolestaan närkästyneenä miettii, että kauanko tuo oikein meinaa odotuttaa. Teemu oli miettinyt päänsä puhki ja lopulta muistanut, että olen joskus kauan sitten kertonut tästä tavasta ja vihdoin oli sitten Nalakin päässyt kipittämään kupillensa ole hyvän kajahtaessa ilmoille. Muuten kaikki olikin mennyt hyvin ja kivaa oli kuulemma ollut. Nala sai hoitosedältään kehuja käytöksestään, oli kuulemma totellut mukisematta joka asiassa. Taisi olla Nalan puolelta jonkinlaista vieraskoreutta :D

Tänään olin talkoilemassa Pirkkalan Piskien ja Tappien järjestämissä agin epiksissä. Talkoilun lomassa oli mukava seurata niin koirien kuin ohjaajienkin suorituksia. Myöhemmin lähdin vielä Tanjan, Saijan ja Pian kanssa uittamaan koiria Kaukajärvelle. Koko paikka heräsi ihan uudenlaiseen eloon, kun Nala, Java, Nele, Ando, Haru, Tomu, Ville, Nooa ja Simo saapuivat antamaan oman panoksensa rantaelämään. Kuten osasin odottaa, niin Nala ei uimaan mennyt, mutta sen sijaan kahlaili kyllä niin pitkälle kun tassut ylsivät pohjaan - ja komensi samalla kimakan haukun kera niitä vesipetoja, jotka uimaan uskaltautuivat. Kuvat on ottanut Tanja Malmberg :)


torstai 9. kesäkuuta 2011

Kuvia ja strategisia mittoja

Agility on tänään kuumuuden vuoksi peruttu, joten Nala pääsi jo nyt viettämään muutaman päivän harrastustaukoa. Tauolle olikin hyvä rauhoittua Tytin rapsuteltavana, Tytti kun on selvästi yksi Nalan lemppari-ihmisistä. Tytti kävi siis tänään meillä kylässä ja napsi samalla Nalasta kesäisiä kuvia. Tässä muutamia omia suosikkejani, loput löytyvät täältä. Kiitokset jälleen kuvista Tytille!


Ensin muutama poseeraus:
 




 Ja sitten vielä yksi juoksukuva :)


Tiistaina mittasimme Tytin kanssa Nalan ihan oikealla säkämitalla ja sen mukaan Nala on 26 cm korkea. Painoa tytöllä on kotipunnituksen mukaan 4,6 kg. Omaan silmääni neiti on tällä hetkellä ihan sopusuhtainen ja timmissä kunnossa, toivottavasti sama pätee vielä huomisen jälkeenkin, kun menemme Janin kanssa kesäjuhliin ja Teemu tulee lapsenvahdiksi :D

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Ensikosketus jäljestämiseen

Tänään alkoi vihdoin kauan odotettu jälkikurssi. Ensin kuuntelimme pienen infopläjäyksen siitä, mistä jäljestämisessä on kyse ja miten sitä toteutetaan. Sitten Saija näytti Haru-shelttinsä kanssa, miten homma toimii käytännössä (harmi vaan, että ilkeät linnut olivat teoriaosuuden aikana käyneet napsimassa kaikki makupalat jäljeltä). Sen jälkeen saimmekin polkea omille koirillemme noin yhden neliömetrin kokoisen alueen ja kylvää sille herkkuja. Tämän jälkeen koirat pääsivät yksi kerrallaan oman alueensa kimppuun. Ja hienosti meni, nuuskutus vaan kuului kun koiruudet työskentelivät jälkiensä parissa. Nala pysyi ihan nätisti alueellaan, vasta ihan lopussa neiti kokeili makupalojen käydessä vähiin lähteä "merta edemmäksi kalaan", mutta palasi silloinkin takaisin oikealle alueelle.


Tässä otetaan jäljestyksen ensiaskelia. Kiitos Tytti Käyhkölle kuvasta!

Läksyksi saimme harjoitella omatoimisesti samanlaista neliötä. Nyt vaan pitäisi löytää jostain harjoitteluun soveltuva paikka. Seuraava kerta on vasta kahden viikon päästä, joten on tässä onneksi aikaa treenailla. Tällä viikolla vuorossa on huomenna vielä agility, mutta sen jälkeen Nala saa sitten ansaitusti lepäillä pari päivää vähemmän aktiivisen seurakoiran roolissa :) Tällä viikolla onkin ollut jo suht paljon tekemistä ja ihan uusia juttuja, joten pieni huili tekee varmasti hyvää.

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Vauhdin hurmaa

Tappien lajeihin tutustumisissa on kesäkuussa vuorossa viehejuoksu ja tutustumiskertaa pohjustaaksemme kävimme tänään Nalan, Tytin ja Janan kanssa tutustumassa lajiin ja homman etenemiseen etukäteen Pirkanmaan vinttikoirakerhon juoksutreeneissä. Molemmat koirat olivat juoksijoina ensikertalaisia, joten kokeilu suoritettiin käsivieheellä ettei moottorikäyttöisen vieheen kova ääni pelästyttäisi koiria ja pilaisi tulevaa luonnollisesti huikeaa juoksu-uraa heti kättelyssä. Nalaa ääni ei tosin näyttänyt hätkähdyttävän, sillä se osoitti jo vuoroaan odotellessaan ja muiden juoksusuorituksia katsellessaan suurta mielenkiintoa viehettä kohtaan ja viettikin suuren osan ajasta kahdella jalalla aitaa vasten seisten valmiina pinkaisemaan mokoman vekottimen perään.

Oma vuoromme sisälsi kaksi vetoa käsivieheellä. Sain valita, lähetetäänkö koira kopin läpi vai sen edestä. Päätin kokeilla samantien lähettämistä avoimen kopin läpi, koska tässä vaiheessa uskoin jo Nalan kiinnostuvan vieheestä riittävästi lähteäkseen sen perään. Vieheen lähtiessä liikkeelle Nala singahtikin sen perään kuin pieni raketti ja pinkoi hienosti loppuun asti, minkä jälkeen se jäi vielä innoissaan retuuttamaan saalistaan :) Vieheenvetäjä naureskeli, että on tainnut koira juosta ennenkin, johon totesin, että tämä oli itse asiassa meidän ensimmäinen kerta. Tähän sain vastaukseksi, että koira on selvästi luonnonlahjakkuus :D Toisella kerralla kokeilimme lähettämistä suljetun kopin läpi. Puomi taisi kuitenkin peittää vieheen Nalan näkökentästä sen verran tehokkaasti, ettei Nala heti nähnyt sitä ja tajunnut lähteä perään. Avitin Nalaa vähän juoksemalla sen kanssa alkumatkan ja osoittamalla sille vieheen. Kun neiti bongasi liikkeessä olevan vieheen, niin se singahti jälleen vauhdilla perään ja juoksi hienosti loppuun saakka.

Itse lähdin treeneihin ihan kokeilumielellä vailla erityisiä odotuksia, mutta koira näytti nauttivan hommasta niin suuresti että itsekin vallan innostuin ja nyt tulikin sitten hetkessä kesälle lisää suunnitelmia :D   

torstai 2. kesäkuuta 2011

Treeniä, treeniä

Tällä viikolla tokotreenit olivat poikkeuksellisesti keskiviikkona ja meidän kohdalla nämä olivatkin ekat treenit sitten alkukevään. Tokoilu oli huomattavasti kivempaa aurinkoisessa ja lämpimässä säässä kuin talvipakkasilla lumen ja jään keskellä :) Tällä kertaa harjoittelimme luoksepäästävyyttä, paikkamakuuta, seuraamista eri tempoissa, hyppyä ja luoksetuloa sekä tutustuimme noutokapulaan. Nalaa näytti kiinnostavan nakkien ja muiden maahan tipahdelleiden herkkujen jäljestäminen välillä itse tokoilua enemmän ja toki meillä oli pitkän tauon jälkeen vähän kuviot sekaisin, mutta ihan hyvä mieli jäi treeneistä ja sehän on pääasia. Paikkamakuuseen olin erityisen tyytyväinen, sillä Nala yritti nousta ainoastaan kerran suorituksen aikana ja tämäkin johtui siitä, että kävin palkkaamassa Nalan liian ylhäältä. Vapautin Nalan jo puolentoista minuutin kohdalla, koska halusin varmistella ja lopettaa hyvään suoritukseen. Talven "en mene maahan, en muuten varmana mene"- paikkamakuu-tuskailujen jälkeen tämä puolitoistaminuuttinen tuntui suorastaan luksukselta :D

Tänään olimme päivällä vierailemassa Tappien pentupaineissa. Nalalla on ollut välillä vaikeuksia hahmottaa, miten sitä itseään pienempien koirien kanssa olisi syytä toimia ja leikkiä - se kun on tottunut olemaan koiratapaamisissa melkein järjestään se pienin tai ainakin pienimmästä päästä, joten se ei ole juurikaan oppinut varomaan kenet jyrää leikkiessään. Tämä on siis ollut ehdottomasti treenaamista vaativa asia ja siksi kysyinkin lupaa mennä mukaan paineihin. Paikalla oli kaksi ihanaa pientä karvapalleroa; Nitro-sheltti ja Penny-russeli. Nitro on jo aikalailla samaa kokoluokkaa Nalan kanssa, mutta Penny-pallero on vielä kovin kovin pikkuruinen. Nala osoitti kuitenkin kehittyneensä pentujen kanssa leikkimisessä ja leikki pikkuneitien kanssa yllättävän nätisti. Ja voi että se nautti, kun pysyi kerrankin kevyesti vauhdissa mukana! Alla olevat kuvat ovat Annamari Hennon ottamia, ja olen törkeästi pöllinyt ne Anskun blogista :)




Kun pahimmat energiat oli saatu karistettua ja vähän uusia kerättyä päikkäreiden muodossa, olikin jo aika suunnata agilityyn. Motivaattoreina toimivat tänään uusi munalelu sekä keitetty porsaan sydän. Tällä kertaa meillä oli "kisat" eli saimme aluksi suorittaa hypyistä ja putkista koostuvan kymmenen esteen radan, jonka ongelmakohtia sitten treenailtiin loppuaika. Nalalla oli alkuun kivasti vauhtia, mutta loppua kohden neiti muuttui taas jäljestäjäksi. Meille iso ongelma myös agin puolella on kentälle tai putkiin tipahdelleet makupalat, sillä muutaman sellaisen vainuttuaan Nala ei enää muuta teekään kuin kulkee nenä kiinni maassa etsimässä lisää... Noh, keskiviikkona Nala pääsee sitten ihan oikeasti jäljestämään, joten toivotaan että nenä kiinni maassa-meninki maistuu silloinkin!