Päivän piristys

Tänään töistä tullessani törmäsin rapussa yläpuolellamme asuvaan naapuriin ensimmäistä kertaa koko tänä aikana kun olemme täällä asuneet. Kyseessä on ihana vähän vanhempi naishenkilö, joka heti kiirehti toivottamaan minut tervetulleeksi taloon. Kyselin rouvalta, onko Nalan ääniä kuulunut yläkertaan. Hän vain hymähti ja totesi että on kyllä niin hiljainen koira meillä, että ihan huoletta voidaan olla. Itsestäni kun välillä tuntuu, että Nala räpättää rappukäytävän äänille vähän turhankin ahkerasti niin olipa ihana kuulla, ettei kuitenkaan olla oltu muille häiriöksi.

Nalan päivä puolestaan piristyi vähän tämän jälkeen kun lähdimme pitkästä aikaa lenkkeilemään Tahvon kanssa. Tahvo oli ihan riehakkaalla tuulella ja yritti kovasti komentaa Nalaa leikkimään kanssaan. Nala leikki aina välillä kun sitä sattui huvittamaan, muuten se seuraili hajuja ja juoksenteli omia reittejään (ja vahtasi silmä kovana taskustani löytyviä aarteita eli possun sydämen palasia). Joka tapauksessa tuollainen vapaanapitolenkki tuli tarpeeseen ja Nala selvästi nautti olostaan. 

Nalan salarakas

Blogissa on ollut monestikin mainintoja Nalan ja paikallisten herrakoirien lenkeistä. Nalan toinen poikaystävä, Leksa, onkin jo näyttäytynyt blogissa. Nyt on vihdoin aika antaa myös mystiselle Tahvolle kasvot. Tittididittidii, hyvät naiset ja herrat, tässä hän on:

Tahvo The Hurmuri

Vielä ehdittiin siis ainakin kertaalleen Tahvon kanssa lenkille ennen juoksujen alkua, kuvat puhukoot puolestaan.

Kaksi pientä elefanttia marssi näin...

No nyt mä sen nappaan!

Pysähdy!

...että mä saan sun poskesta kii.

Mä en vaan voi vastustaa sun poskipartaa

Tahvo-parka, posket olivat jälleen kovilla. Kiva kuitenkin kun nuo tulevat niin hyvin toimeen keskenään, Nala onkin kaipaillut omankokoistaan riekkumisseuraa :)

Heippa muru, nähdään taas!

Syystunnelmia

Tähän viikkoon on mahtunut Tahvon kanssa riehumista, pari rauniokäyntiä ja sateisen syksyn ihmettelyä. Kauniit syyspäivät ovat olleet aika harvassa ja Nala alkaa olla jo totaalisen kyllästynyt sadekeleihin. Myönnettäköön, että vähän sama fiilis on hihnan toisessakin päässä. Onneksi tänään on kuitenkin ollut ihana, aurinkoinen sää! 

Nala-neiti päiväkävelyllä

Tahvon kanssa treffattiin alkuviikosta, joten koiruudet pääsivät taas riekkumaan keskenään. Lenkki jäi tällä kertaa vähän tyngäksi kun normaalisti rauhalliselle lenkkipaikallemme osui väkeä enemmänkin aina koiranulkoiluttajista autoilijoihin, marjastajamummoon ja traktoriin. Maalaispoika Tahvo on aivan ihastunut Nalaan ja näkee ja kuulee lenkkien aikana vain ja ainoastaan Nalan :D Sitä ei myöskään näytä ollenkaan haittaavan, vaikka ihana Nala-neiti roikkuu puolet lenkistä hampaillaan Tahvo-paran poskiparrassa (mikä on muuten Nalan mielestä ihan hurjan hauskaa). Koska Nala on Tahvon mielestä Ihana Nainen, Nala saa myös päättää, miten leikitään milloinkin. Harmi vaan, että pian Nala muuttunee vähän turhankin ihanaksi naiseksi kun juoksuja alkaa varmaan lähiaikoina pukata. Lähestyvät juoksut kyllä huomaa jo neidin käytöksestä, sillä Nala on ruvennut olemaan kotona ihan ihmeellinen inisijä ja lisäksi erittäin itsepäinen ja välillä melkolailla hermoja koetteleva.

Raunioilla alkaa mennä tosi kivasti. Mitään ylimääräisiä apuja Nala ei enää tarvitse ja se myös työskentelee erittäin itsenäisesti ja määrätietoisesti. Olen ruvennut pidentämään koiran lähetysmatkaa ja treenailemaan myös umpipiiloja, jolloin maalimies on kokonaan näkymättömissä esimerkiksi kiinni olevan luukun takana. Välillä jos tuulee huonosta suunnasta Nala jää pyörimään ympäriinsä ja pitämään pieniä tuumaustaukoja, mutta sitten ihan selvästi näkee kuinka sopivan tuulenvireen osuessa nenään lamppu syttyy ja koira singahtaa hirveää vauhtia kohti maalimiehen piilopaikkaa. Vierasta ihmistä etsiessään Nala muistaa hyvin, että löytämistä seuraa haukkuminen ja haukkumisesta saa palkan. Niinpä Nala ilmaisee esimerkiksi treenikaverimme Annin oikein mallikkaasti. Silloin kun Jani on maalimiehenä ja umpinaisessa piilossa, Nalalle meinaa tulla hätä käteen kun se on paikantanut loukussa olevan Janin, muttei saa Jania ulos. Silloin Nala rupeaa helposti vikisemään ja uikuttamaan, jolloin haukkuminen meinaa kokonaan unohtua ja siitä täytyy muistuttaa ennen kuin pieni koira on ehtinyt painaa paniikkinappulan pohjaan. Voi sitä riemua ja onnea kun Jani kömpii piilostaan täysissä sielun ja ruumiin voimissa :D  

Wannabe

Taas ollaan oltu monessa mukana. Torstaina käytiin römyämässä korvessa jo tutuksi tulleella hiekkatiellä, tällä kertaa lenkkiseurana olivat Riiko ja Tahvo. Tahvo on 1,5-vuotias australianterrieriuros, erittäin vilkas ja energinen laatuaan. Voitte ehkä arvatakin, että tämän kaksikon meno ei muistuttanut rauhaisaa sunnuntaikävelyä :D Nala oli aivan innoissaan kun Tahvokin tykkäsi vetää hervotonta rallia ympäriinsä. 

Lauantaina Nala leikki yhden päivän ajan collieta, sillä suuntasimme Erikan ja Taran kanssa Rautjärvelle Aktiivicolliet ry:n järjestämään mejäpäivään. Sinänsähän Nala menee ihan colliesta, koska Tara on ollut mukana Nalan elämässä pienestä pitäen ja toiminut kenties jonkinlaisena esikuvanakin. Nala on siis luultavasti ihan varma, että siitä tulee isona "Tara". Hmmm, siis hyväkäytöksinen, tottelevainen ja rauhallinen... Juu, sitä odotellessa! Ei vaan, ihan rehellisesti sanottuna wannabe-collieni oli kaiken kaikkiaan oikein pätevä. Ennen jäljen ajamista testattiin laukausvarmuus haulikolla. Nalaa ei ole mitenkään totutettu pamauksiin ja koska sen reaktio oli minulle arvoitus, päätin varmuuden vuoksi mennä sen kanssa hieman kauemmas ampumispaikasta. Ainakaan tuon vähän pidemmän etäisyyden päästä Nala ei reagoinut muuten kuin hieman kuikuilemalla äänen suuntaan, että mikäs se oli.

Malttamaton odottelija

Meidän mejähistoria koostuu muistaakseni kahdesta verijäljestä ja viimeisimmästäkin on jo yli vuosi aikaa, joten jäljellä piti alkuun vähän muistutella, mistä tässä hommassa olikaan kyse. Hyvin Nala kuitenkin alkuun päästyään suoriutui. Jälki oli vähän alle 300 metrin mittainen eli paljon pidempi kuin aiemmat jälkemme ja sisälsi kaksi kulmausta/makausta. Meille myös kävi vähän hassusti kun tarkoituksena oli, että Nalan ollessa porukan ainoa "vääränrotuinen"/pikkukoira sen jälki tehtäisiin helpoimmalle tarjolla olevista maastoalueista, mutta jäljen tekijät olivat ilmeisesti ymmärtäneet paikan hieman väärin, sillä lopputuloksena jälki kulki keskeltä tiheimpiä ryteikköjä ja risurykelmiä :D Tulipa samalla treenattua vaikeassa maastossa kulkemista ja ihan hyvin meni. Oli myös kiva huomata, että toimii tuon koiran nenä edelleen maassakin! 

Kaadolla ollaan! (c) Erika Rautavaara

Erika kuvasi meidän suorituksen, jotta voisin itse tutkailla jälkikäteen ajan kanssa, miten se jäljestys sujuikaan (sekä koiran että ohjaajan osalta). En siis laita tuota koko parinkymmenen minuutin videota näytille, mutta mikäli jotakuta kiinnostaa kurkistaa, millaisessa maastossa pääsimme rämpimään, muutaman minuutin kooste löytyy tämän linkin takaa. 

Mejäilyn jälkeen mentiin vielä Erikan mökille saunomaan ja saunan lämpiämisen aikana Nala ja Tara pääsivät purkamaan jäljelle jääneet energiat juoksentelemalla mökin ympäristössä. Nalassa alkoi näkyä pieniä väsymyksen merkkejä, joten passitin sen saunomisen ajaksi omaan kevythäkkiin lepäilemään. Sen verran energiaa toki oli jäljellä, että pieni podengo jaksoi kiljua häkistä käsin keuhkojensa täydeltä ja protestoida epäasiallista kohteluaan. Protestiäänet kantautuivat mökin terassilta aina saunaan asti, joten pahoitteluni niille saman järven ympäristössä mökkeileville, joilla oli tarkoituksena viettää rentouttavaa lauantai-iltaa luonnonrauhassa...

PS. Nala sai hetkensä julkisuudessa kun se pääsi Etelä-Saimaa-lehteen omistajan ja koiran samankaltaisuutta käsittelevään juttuun. Nalan haastattelu ilmestyi lauantain numerossa. Wannabe-julkkis itse on suhtautunut saamaansa julkisuuteen rauhallisesti, vaikka supertähti tunnistettiin ensimmäisen kerran heti lauantaiaamuna mejä-koulutuksessa. Niin joo, Janikin pääsi Nalan siivellä lehteen. Janikin on suhtautunut saamaansa julkisuuteen rauhallisesti.

Kaveriviikonloppu

Viime viikonloppua vietimme Helsingissä ja kukin meistä tapasi tahollaan kavereitaan. Nalan kalenteriin oli merkitty tapaamiset Micon ja Pennyn kanssa. Micoa kävimme treffaamassa Anun luona ja vaikka koiruuksien viime tapaamisesta on tainnut vierähtää jo yli vuosi, siitä jatkettiin mihin viimeksi jäätiin eli hulvatonta menoa riitti. Nalalla ja Micolla on kyllä selvästi yhteinen sävel leikeissänsä ja muutenkin ne tulevat keskenään juttuun loistavasti.

Nalan ja Pennyn tapaaminen järjestyi Nuuksion metsiköissä rallin ja painimisen merkeissä samalla kun me niuhottavat tylsimykset (=Ansku ja minä) kyykistelimme sammalikossa suppilovahveroiden kuvat silmissä. Tylsimyksiksi me muuntautuimme virallisesti siinä vaiheessa kun eväsimme painimatsit parhailla suppisapajilla ja nipotimme sienikorin kaatamisesta. Eihän Penny mitenkään voinut aavistaa, että kori oli niiiiin heiveröinen, että se keikahtaisi ihan pienestä koriin ja sieltä pois pompsahtelusta mukkelis makkelis. Nala puolestaan piti huolen siitä, että saimme nauttia metsäisistä tuoksuista vielä kotimatkallakin. En tiedä, missä sen oikein onnistui käydä kierimässä, mutta hajuelämys ainakin oli oikein vaikuttava ja mitä lie pihkaa ja tahmaa on vieläkin runsaasta jynssäämisestä huolimatta neidin takalistossa.

Innokkaat sieniretkeläiset (c) Annamari Henno

 

Suppisten tuplakeräämisen meille tarjosi Penny! (c) Annamari Henno

Haittaako jos puraisen palan otsastasi? (c) Annamari Henno

Sieltä sitä taas rymytään ties mistä pahanteosta :D (c) Annamari Henno

Mukava syyssää, runsas sienisaalis, loistavaa seuraa ja kaksi toisensa väsyksiin leikittänyttä koiraa = erittäin onnistunut ja ihana metsäretki! Kiitos Ansku!

Nalan kaveriviikonloppu sai jatkoa vielä tänään kun Tara tuli meille hoitoon. Nalalla taisi viikonlopun jäljiltä väsy vähän painaa, joten riekkuminen ei ollut ihan täysipainoista, mutta kyllä Tara silti näytti välillä siltä, että voisko joku hakea tän kakaran pois :D

Parvekepönötystä

"Maahan!" Nala: "Emmäjaksa"

Jani hellii Taraa ja Nala auttaa parhaansa mukaan pesemällä korvat

Öh? "Leikitään, että mä oon leijonanmetsästäjä ja sä oot mun panttivanki"?

Väsy iski kesken leikin

Hauku!

Tiistaina kävimme taas raunioilla ja iloksemme kuulimme, että rauniotreenit jatkuvat sittenkin vielä vähän pidemmälle syksyyn. Jee! Tällä kertaa meillä oli eri vetäjä kuin aiemmin ja hänen kanssaan keskityttiin peräänajoihin ja ilmaisuun. Nalahan ei vielä ole ilmaissut maalimiehiä mitenkään, mutta nyt olisi sitten syytä ruveta harjoittelemaan sitäkin. Raunioilla on kaksi hyväksyttyä tapaa ilmaista löytynyt uhri; haukkuminen ja rullailmaisu. Koska rullailmaisu vaikuttaa omasta mielestäni paljon monimutkaisemmalta, päätin ainakin yrittää haukkuilmaisun kouluttamista. Voi jösses sentään, yli kaksi vuotta ollaan opetettu Nalaa olemaan haukkumatta ja nyt sitten yritetään opettaa haukkumaan :D Ei ihmekään, että Nala on ollut vähän hämillään tästä uudesta käänteestä...

Tänään näimme Tuijaa ja Leksaa ulkoilun merkeissä ja otin tällä kertaa kamerankin mukaan. Kuvista tulee jotenkin kauhean epätarkkoja siinä vaiheessa kun ne siirtää blogiin :/ Tietääkö joku, voiko asialle tehdä itse mitään vai onko ihan bloggerista kiinni?

Moi mä oon Nala ja odottelen mun uutta poikaystävää lenkille

Kokoeroa voi yrittää kuroa umpeen liikkumalla ilmassa

Aika hurjan näköinen ilmalento, mutta alas tultiin ihan nätisti jalat edellä ja ralli jatkui

Maalaisromanttista tunnelmaa. Vain sinä, minä... ja miljoona punkkia

Kaverikuva

Nala on ERInomainen nenäkoira

Torstaina Nala karisteli unihiekat silmistään jo ennen kahdeksaa (ja haukotteli vielä rapussakin niin äänekkäästi, että koko rappukäytävä raikasi), koska meillä oli sovittuna aamutreffit bordercollie Leksan kanssa. Leksan omistaja Tuija oli löytänyt meille kivan lenkkipaikan, jossa koirat saivat juoksennella ja leikkiä vapaasti. Kokoeroa koirilla hieman on ja kahdeksan kuukauden ikäisellä bortsulla on suht villi leikkityyli, mutta kyllä Nala silti oli taas vähän koominen kaikessa ylidramaattisuudessaan. Leksa luki hienosti Nalan signaaleja eikä leikeissä oikeasti ollut mitään ongelmaa ja siksi poitsu varmaan ihmettelikin kovasti kun podengoneiti kiljui kuin pieni porsas kun sitä edes meinasi hipaista. Nala myös piti huolen siitä, ettei moinen kakara tullut apajille kun maasta löytyi NALAN aarteita (kuten se puolimätä sammakon raato, jota hinkattiin neidin selästä vielä pitkään kylvyssä). Leksa antoi suosiolla Nalan pitää aarteensa, eikä mitään kahinoita tullut.

Tänään aamulla harjailtiin neidistä vielä viimeiset sammakkoaromit pois ja näpyteltiin navigaattoriin määränpääksi Luumäen näyttelypaikka. Nala tuntui tietävän, että tänään tapahtuu jotain erikoista, sillä se pomppasi meistä ensimmäisenä ylös sängystä, mitä ei tosiaan tapahdu juuri koskaan. Näyttelypaikalla saatiinkin sitten odotella tovi jos toinenkin, koska kehä oli reippaasti myöhässä. Samalla oli hyvin aikaa tarkkailla tuomarimme Jaana Hartuksen tapaa käsitellä ja arvostella koiria. Jo ennakkoon itselläni oli sellainen mielikuva, että kyseessä on varsin tiukka tuomari ja tämä tunne vahvistui paikan päällä. Podengot pärjäsivät hyvin (tosin täytyy sanoa, että erittäin kauniita ja komeita podengoja paikalle oli tullutkin), mutta meitä ennen kehässä olleissa roduissa tulokset vaihtelivat paljon.

Elättelin viimeiseen asti toiveita auringon näyttäytymisestä taivaalla, mutta tietenkin meidän vuorolla taivas oli ihan pilvessä ja Nala-parkaa vilutti. Ihan reippaasti se siitä huolimatta esiintyi, seisoi oikein nätisti ja pöydälläkin malttoi pönöttää kiitettävän hyvin.

Tässä tutkaillaan lupaavaa päätä ja erinomaista kaulaa

Nala oli sitä mieltä, että jäljestämäänhän tänne on tultu. Miksi muuten se muka tuotaisiin niin hajurikkaalle nurmelle tallustelemaan? Valehtelematta Nala kulki koko ravaamisen ajan nenä tiukasti kiinni maassa. Nenäkoira mikä nenäkoira.

Haa, tästä on mennyt saksanpaimenkoira!

...ja tästä se nätti kelpienarttu!

Tästä tais edellinen popo nousta pöydälle kun haju katos...

Olin tyytyväinen kun Nalan tulokseksi lävähti ERI. Veikkaan, että SA jäi väristä kiinni, koska väriä tuomari pohdiskeli paljon ja kävi ihan rotumääritelmästä tarkistamassa, voiko koko väriä ylipäätänsä hyväksyä. Niin upeita narttuja oli kehässä, että vaikka SA olisi tullutkin, niin serti olisi varmasti mennyt "oikean" väriselle nartulle. Arvostelussa kehuja tuli mm. rakenteesta, rungosta, tyypistä, ylälinjasta, kaulasta ja päästä. Lantiota Hartus luonnehti "luisuksi" ja hieman kaartuvaksi ja voipi hyvin olla, että tällainen vaikutelma korostui kun Nalalla oli kylmä ja asento sen mukainen. Neiti kun värjötteli välillä sen näköisenä, että saisko hei villapaidan. :) Nalan ensimmäinen kerta AVO-luokassa sujui kuitenkin pääosin hyvin enkä itsekään ainakaan tietääkseni mokaillut mitenkään suuremmin. Olisi ehkä pitänyt ottaa nameja mukaan kehään, mutta toisaalta oli kiva huomata, että pärjättiin ilmankin. Kokonaisuudessaan suoriuduttiin siis ihan kelvollisesti. Ties vaikka intouduttaisiin käymään näyttelyssä ensi vuonnakin :D 

Nalan mökkiviikonloppu

Meillä oli Janin kanssa lauantaina kesäjuhlat pienen risteilyn ja siitä jatkuneen illanvieton muodossa, ja kerrankin kävi oikea onnenpotku, sillä Erika sattui olemaan Lappeenrannassa ja suostui ottamaan Nalan hoitoon. Nalalle tämä tarkoitti ihanaa mökkiviikonloppua ja turistimatkaa Kouvolaan, sillä Erika ja Tara kävivät pyörähtämässä kehässä Kouvolan näyttelyssä. Mökille oli tulossa lauantaina Erikan kavereita koirineen ja päädyimme siihen, että Nala lähti tutustumaan mökkiympäristöön ja peuhaamaan Taran kanssa jo perjantai-iltana. Hyvin oli mennyt sekä näyttelyssä että mökillä, mikä oli tietysti kiva kuulla :) Itse pääsin sunnuntaina Nalaa kotiin hakiessani mukaan mökkiporukan hakutreeneihin. Nala sai tehdä kolme harjoitusta ja hienosti meni. Ihan ensimmäisellä yrityksellä se koitti tosin lähteä jäljestämään, mikä varmasti selittyy sillä, että tähän mennessä olemme treenailleet metsässä ainoastaan mejää. Uusi yritys kuitenkin suuntasi keskittymisen ilmavainuun eikä Nala enää yrittänyt jäljestää seuraaviakaan maalimiehiä. Innoissaan tuo taas paineli menemään pitkin maita ja mantuja. Nalan olotilaa touhukkan viikonlopun jälkeen voisi varmasti kuvata sanoilla "väsynyt, mutta onnellinen". Kiitos Erikalle ja muulle mökkipoppoolle kun huolitte Nalan mukaanne mökkeilemään!

Mökkihöperöltä taisi patterit loppua kun sunnuntai kului näissä merkeissä :)

Näyttelykurssi on nyt ohi ja näillä eväillä pitäisi selviytyä sunnuntain Luumäki-koitoksesta. Torstain näyttelytreeneissä kaikki meni ihan päinvastoin kuin ensimmäisellä kerralla. Tällä kertaa Nala ravasi nätisti, mutta pöydällä seisominen ei ollut yhtään kivaa vaan neiti pakitteli ja siirtyi aina vaan lähemmäs minua aivan pöydän reunalle. Myös seisominen oli jostain syystä hankalaa (=tylsää) ja peppu lävähtelikin maahan vähän väliä. Tänään hajut taas kiinnostivat, mutta ihan kivasti selviydyttiin näistä viimeisistä treeneistä. Eihän meillä kaikki ihan nappiin mene, mutta luotetaan siihen, että käytös on rodunomaista :D Enemmän oikeastaan jännittää omasta kuin Nalan puolesta. Nalahan on kahden näyttelynsä kokemuksella jo varsinainen konkari itseeni verrattuna, sillä itse menen sunnuntaina kehään ensimmäistä kertaa. Toivotaan, että onnistun esittämään koiran edes jokseenkin kelvollisesti... Siinä sitä onkin jo tavoitetta kerrakseen!

Kevätretki Kertun kanssa

Olimme sopineet Johannan kanssa jo hyvän aikaa sitten, että pääsiäisen jälkeisenä lauantaina lähdemme kevätlenkille koirien kanssa. Kevätretkipäivän soisi tietenkin olevan kauniin aurinkoinen ja lämmin. Aamu valkeni kuitenkin valitettavasti sateisena ja lämpötilakin oli vain muutaman asteen nollan yläpuolella. Koska meitä ei kuitenkaan ole tehty sokerista ja vaatteetkin on keksitty, päädyimme siihen, että kumpparit jalkaan ja menoksi!

Aamu lähti vähän jähmeästi käyntiin, koska onnistuin polttamaan eväskroisantit uunissa ihan kirjaimellisesti. Uuniin vilkaistessani huomasin nimittäin, että koko leivinpaperi oli tulessa. Se oli ilmeisesti ottanut osumaa uunin vastuksiin. Äkkiä kroisantit pois uunista ja takapihalle liekehtivän pellin kanssa. Janin suosiollisella avustuksella muutama kroisanttikin pelastui :D

Olimme päättäneet, että retki suuntautuisi Suolijärvelle. Muuten hyvä, mutta autossa selvisi, ettei kumpikaan meistä ollut selvittänyt, missä kyseinen järvi on. Puhelimitse saamistamme ohjeista huolimatta etsinnät eivät oikein tuottaneet tulosta ja jonkin aikaa Hervannassa pyörittyämme totesimmekin, että Suolijärven luontopolku on itse asiassa paljon kivempi käydä katsastamassa jonain aurinkoisena kevätpäivänä. Niinpä teimme suunnitelmien muutoksen ja suuntasimme Makkarajärvelle. Polku oli aika luminen, mutta ihan miellyttävä kävellä, koska lumi ei isommin upottanut ja kivempihan lumessa on talssia kuin vaikkapa mudassa. Itse Makkarajärvi tulikin sitten kierrettyä tuplasti, koska huomasimme vasta saavuttuamme laavulle toistamiseen, että nyt taitaa olla jo toinen kierros menossa. Eipä se mitään haitannut ja itse asiassa sääkin oli ihan virkistävä, koska mitään kunnon sadetta ei ollut vaan ilma oli lähinnä kostea ja vähän tihuttava. Koiriakaan sää ei tuntunut erityisesti häiritsevän, mitä nyt Nala tunsi pientä inhoa kaikkein kosteimpia kohtia ylittäessään. Kerttu sen sijaan pomppi ihan innoissaan vedessä ja aina kun Kerttu meni suoraan vesileikeistä lähellekään Nalaa, Nala ihan varmuuden vuoksi ravisteli turkkinsa, koska ihan varmasti ainakin kaksi tai jopa kolme vesipisaraa osui siihen tai ainakin olisi voinut osua :)

Kiitokset retkiseuralaisille kivasta retkestä, joka alkuasetelmista huolimatta oli ihan onnistunut! Oli myös kiva nähdä Kerttua pitkästä aikaa, koiruuksien viime telmimisestä onkin jo vierähtänyt tovi.

Kevättä rinnassa ja podeja puistossa

Kevät alkaa tehdä tuloaan ja lämpötilat ovat nousseet ihan miellyttäviksi ulkoilun kannalta. Olemmekin ottaneet nyt "talvikoomailun" jälkeen itseämme niskasta kiinni ja pyrkineet ottamaan pitkät lenkit takaisin päivittäiseen ohjelmistoon. Nyt pakkasten väistyttyä Nalan harmina ovat kuitenkin olleet märät lumisohjokasat ja vesilätäköt. Muistan joskus toissavuoden syksynä kirjoittaneeni, että Nala nauttii lätäköistä täysin rinnoin ja pomppii lätäköstä toiseen kuin pieni lapsi. No, sellainen hulluttelu taisi mennä pentuiän piikkiin. Nyt on nimittäin neidillä ihan toinen ääni kellossa. Eteen tuleva lätäkkö aiheuttaa välittömän äkkipysähdyksen, töks. Sitten Nala katsoo minua hämmästyneen tai jopa epäuskoisen näköisenä siihen malliin, että ihanko tosissaan mennään tästä yli. Kun neidille selviää, että emme aio tehdä U-käännöstä tämän(kään) vesilätäkön takia, se asettelee pitkään ja hartaasti tassujaan suunnilleen yksi varvas kerrallaan tien vähiten märille kohdille inhoava ilme naamallaan. Tämä ei välttämättä kuulosta ongelmalta, mutta jos mietitte, montako vesilätäkköä tai muutoin märkää kohtaa esimerkiksi tunnin pituiselle lenkille mahtuu, niin lenkki on kaiken kaikkiaan aikamoisen töksähtelevä :D

Tänään kipaisimme podengotreffeille Hakametsän koirapuistoon. Puistoon mennessämme siellä oli podejen lisäksi paljon muitakin koiria, mm. yksi ranskanbulldoggi, joka halusi heti tulla tekemään tuttavuutta Nalan kanssa. Nala sai ihan hirveän hepulin ja hetken aikaa oli kauhea nokkapokka päällä. Tämän jälkeen laitoimme Nalan hihnaan, mutta ranskis halusi edelleen tulla koko ajan aivan Nalan iholle kiinni ja joka kerta Nala yritti paeta tilanteesta tai jos se ei onnistunut, niin ärisi ja murisi. Ihmettelimme Janin kanssa kovasti Nalan käytöstä, kunnes tajusimme, että koira muistutti väreiltään, ruumiinrakenteeltaan ja lättänältä kuonoltaan sitä ex-naapurimme koiraa, joka kerran leikin tiimellyksessä kolautti Nalan pään kipeästi asfalttiin ja jota Nala ei halunnut mennä lähellekään seuraavan kerran tavatessamme. Tämän koiran lähdettyä Nala pääsi irti hihnasta, reipastui huomattavasti ja rupesi leikkimään hyvässä hengessä muiden koirien kanssa... kunnes puistoon tuli toinen ranskis. Tämä oli kuitenkin väriltään musta ja Nala näytti sietävän sitä paremmin. Ei kuitenkaan halunnut leikkiä sen kanssa vaan vältteli parhaansa mukaan. Onneksi Nala oli sitä paljon nopeampi, joten se pääsi halutessaan juoksemaan karkuun ja tämä yksilö ei muutenkaan yrittänyt tulla niin itsepintaisesti Nalaan kiinni kuin edellinen. Tämäkin muutoin hyvin mennyt kohtaaminen sai kuitenkin vielä ihan viime metreillä vähän ikävän vivahteen kun juuri pois lähtiessämme Nalan jo ollessa kytkettynä tämä ranskis onnistui jostakin hyppäämään Nalan kylkeen ja Nala sai jälleen pienen kohtauksen. Nyt sitten tarvitsisimme varmaankin rauhallisen, lyttykuonoisen koirakaverin, jonka kanssa voisimme ruveta haalimaan hyviä kokemuksia esimerkiksi hihnalenkkeilyn muodossa, mutta mistäs sellainen löytyisi? Pelkoa tuo nimittäin ihan selvästi oli ja olisi hyvä osoittaa Nalalle, etteivät kaikki lyttykuonot ole pahiksia. Muutoin puistoilu sujui hyvin ja Nala pääsi leikkimään myös parin karkeakarvaisen rotutoverinsa kanssa.

Iltapäivällä lähdimme agitreeneihin, joihin saimme myös Janin mukaan. Ylimääräinen käsipari olikin tosi hyvä juttu, koska nyt saimme ratatreenimme lisäksi harjoiteltua paljon tehokkaammin esim. kontakteja, keinua ja keppejä. Muutama videopätkäkin jäi treeneistä muistoksi :) Viime aikoina emme ole kauheasti ehtineet panostaa keppeihin, joten olin vähän epäileväinen niiden suhteen, mutta hyvinhän nuo menivät ja vieläpä ihan suorina, jee :) A-este oli sopivasti madallettuna versiona meidän kentällämme, joten käytimme tilaisuuden hyväksi ja treenailimme sitäkin. Koska toinenkin meille vähän ongelmallinen este eli rengas sattui olemaan lähistöllä, yhdistimme myös sen A-treeniin. Olen ottanut kontaktit taas tiukkaan syyniin ja vaadin Nalalta kunnon pysähdyksen sekä puomin että A:n alastulolla, toistaiseksi yleensä palkan kera. Tämä pysähdys, palkkaus ja lähtöluvan antaminen näkyvät myös videolla jos joku ihmettelee, miksi jäämme jumittamaan tuohon keskelle :)

Ratatreeniä emme tajunneet videoida, mutta ehkä ihan hyvä niin, kun ohjaaja oli jälleen aika pihalla ohjauskuvioista ja Nalaa tämä taas harmitti kovasti. Ryhmämme vetäjäkin sanoi, että Nalaa otti selvästi päähän kun sekoilin ohjaamisen kanssa :D

Laskiaisretki tappien tapaan

Kaksitoista ihmistä, kuusitoista koiraa ja kirpakka talvipäivä. Niistä on tappien laskiaisretki tehty! Sunnuntaina suuntasimme siis tappien kanssa retkelle Lempäälään Birgitanpolulle. Alkumatkasta Nala oli ihan innoissaan ja tohkeissaan kaikesta. Silloin tällöin näin vilauksen pikkumustastani ja muutaman kerran se kävi hakemassa minulta namia, mutta muutoin se lähinnä juoksenteli tuttuun tapaansa ihan porukan kärjessä minun rämpiessäni letkan viimeisten joukossa.

Retkiporukkaa lähdössä lenkkeilemään (c) Tytti Käyhkö

Laavulle päästyämme kylmyys alkoi näkyä etenkin kaikkein vähäkarvaisimmissa koirissa, jotka surkeina ja viluisina värjöttelivät paikoillaan. Päätimmekin lähteä pienemmällä porukalla kävelemään polkua pitkin sillä aikaa kun osa jäi virittelemään tulta nuotioon makkaranpaistoa varten. Tällä reissulla tapahtui jotakin mystistä, sillä Nala, joka yleensä tosiaan kiitää aivan porukan etunenässä, olikin jossain kohtaa kääntynyt takaisinpäin ja palannut itsekseen laavulle. Itse ehdin kävellä jonkin matkaa muiden kanssa siinä uskossa, että Nala on edelleen edellä juoksentelevien koirien joukossa, ennen kuin tajusin koirani kadonneen. En kuitenkaan huolestunut kovin suuresti, sillä meitä oli iso porukka levittäytyneenä suhteellisen pienelle alueelle ja uskoin Nalan olevan suurella todennäköisyydellä jonkun lähettyvillä. Lähdin kävelemään laavulle päin ja sieltä Nala löytyikin yhden tappilaisen sylistä. Se oli kuulemma palannut laavulle ihan surkeana ja jäänyt paikoilleen tärisemään. Tämän episodin jälkeen Nala muuttui kovin kummalliseksi, sillä se rupesi äksyilemään kaikille lähelleen tuleville koirille ja seurasi minua kuin hai laivaa. Mietimme aluksi, olisiko se voinut satuttaa itsensä jotenkin ja siksi muuttunut ärripurriksi, mutta ei se ainakaan aristellut paikkojaan tai vaikuttanut muuten kipuilevalta. Itse rupesin jälkikäteen pohtimaan, olisiko se vain yksinkertaisesti pelästynyt tilannetta. Minun näkökulmastanihan se oli Nala, joka teki katoamistempun, mutta Nalan näkökulmasta katoaja olin luultavasti minä, sillä en tiedä, miksi muuten se olisi tehnyt U-käännöksen ja lähtenyt seikkailemaan takaisin laavulle jos ei minua etsiäkseen. Tämä ainakin selittäisi sen, miksi se kovin epätyypillisesti kulki jonkin aikaan aivan kiinni jaloissani kun liikuskelin laavun ympäristössä. No, pääasia on, että koira löytyi ja on käyttäytynyt retken jälkeen ihan normaalisti. Loppuretki oli kyllä Nalan mielestä aivan kamala, sillä kova vilu tuntui olevan vaikka istuimme nuotion äärellä lämmittelemässä ja Nala pääsi takkini sisään lepäilemään ja sai vielä lainata Hilan fleecepeittoakin lämmikkeeksi. Onpa kiva käyttää vapaapäivä siihen, että vie koiransa retkeilemään ja leikkimään koirakavereidensa kanssa ja sitten koko retkeily onkin koiran mielestä ihan hanurista :D Itse kyllä pidin kovasti retkestä pienestä palelemisesta huolimatta. Raikkaan talvisään lisäksi kun tarjolla oli hyvää seuraa, lämmintä makkaraa ja tuoretta pullaa! Nalankin elämä alkoi taas vähän hymyillä kun se pääsi osingolle makkarasta. Liikkeelle lähtiessämme vilukin väistyi ja Nala tepasteli paluumatkan autoille ihan iloisena ja hyväntuulisena.

Vartin verran ehdimme toipua kotona retkestä ennen kuin lähdimme uudelleen matkaan, tällä kertaa agilityyn. Nala jaksoi hienosti keskittyä treeneihin, mutta nyt kotona pötköttelee erittäin väsynyt koiruus. Tällainen aktiivipäivä oli kuitenkin ihan tervetullut, sillä viime viikko meni aika hiljaisissa merkeissä. Kerran kävimme tokossa ja kerran pidemmällä yhteislenkillä Sarin ja poikien kanssa, mutta muutoin emme oikeastaan tehneet mitään peruslenkkejä kummempaa. Huomenna Nalalle tulee hieroja, joten alkuviikko otetaan jälleen aika rauhallisesti.   

Sosiaalista meininkiä ja ihania kamalia asioita

Takana on tähän mennessä melkoisen aktiivinen viikko. Maanantain ja tiistain yhteislenkeistä olenkin jo kirjoitellut blogiin. Keskiviikkona toko oli jälleen peruttu, sillä pakkanen lähti alkuviikon lauhempien päivien jälkeen taas kiristymään. Mittari näytti keskiviikkoiltapäivänä 16 pakkasastetta, mutta päätimme silti uhmata säätä ja lähdimme ulkoilemaan Sarin ja poikien kanssa. Tämä oli varmaan ensimmäinen (ja luultavasti viimeinen) kerta ikinä kun sain tehtyä Nalan kanssa tunnin lenkin näin kovassa pakkasessa. Nala oli kyllä kunnolla varustautunut, sillä se oli pukeutunut villahaalariin, toppatakkiin ja tossuihin. Silti neiti oli heti alkumatkasta sitä mieltä, että meidän on turha yrittääkään saada sitä liikkumaan suosiolla. Namien, maanittelun, kehujen ja poikien "vetoavun" yhteisvaikutuksesta pääsimme kuitenkin liikkeelle ja lihasten lämmetessä Nalakin käveli jo vähän sulavammin ja vain vähän murjottaen. Pahalla tuulella oleminen taisi ottaa podengolla voimille, koska loppuillan Nala olikin ihan puhkipoikkiväsynyt.

Eilen ajelimme pitkästä aikaa Helsinkiin ja neiti on luonnollisesti ollut mielissään kaikesta huomiosta, rapsuttelusta ja herkuista. Tänään Nalan päivä oli täynnä yllätyksiä. Ensimmäinen yllätys oli kaikesta päätellen varsin negatiivinen, sillä pikkumusta joutui jälleen ulos pakkaseen. Nala ei luonnollisestikaan suostunut ottamaan itse askeltakaan vaan jouduin kantamaan sitä parisataa metriä. Sitten tapahtui jotain niin mahtavaa, että ihana Taina ansaitsisi Nalan mielestä vähintäänkin hengenpelastusmitalin. Taina nimittäin kävi nappaamassa meidät kyytiinsä lämpimään autoonsa ja näin ollen pelasti Nalan varmalta jäätymiskuolemalta. Minulle Nala kyllä muisti murjottaa koko automatkan ajan, mutta ennen kuin neiti ehti aloittaa kirjelmänsä podengojensuojeluliitolle, olimmekin jo perillä ja autosta poistuessamme Nalan näköpiirin ilmestyi Penny! Hetken aikaa maailma oli taas pienen podengon mielestä mallillaan kunnes sille selvisi, ettei päivän ulkoilu-urakka ollut suinkaan vielä siinä. Pennyn ja Lokin kanssa Nala kuitenkin ryhdistäytyi ja suostui kävelemään eteenpäin aina kohteenamme olleeseen koirapuistoon asti. Ihan kamalaa se silti näytti olevan. Visiitti koirapuistossa jäikin aika lyhyeksi, sillä Nalalla ei tietenkään pysynyt tossut vauhdissa mukana ja tossujen tipahdeltua pois neiti heittäytyi kyljelleen, jottei yksikään tassu varmasti osuisi kylmään maahan.

Nalalla pyöri sukat jalassa ihan kirjaimellisesti
(c) Annamari Henno

Seuraavaksi suuntasimme Anskun ja Pennyn kotiin ja sisälle päästyään Nalakin päätti että elämä on sittenkin aika ihanaa. Ei siis muuta kuin riehumisvaihde päälle ja ottamaan Pennyn kanssa menetettyä aikaa takaisin :D Lokilla oli vähän ihmettelemistä noiden kahden sekopään touhuja seuratessa.

Ärrin murrin murrin ärrin
(c) Annamari Henno

Ne on ihan sekaisin molemmat...
(c) Annamari Henno

Nala, Nalan Penny ja Pennyn hiiri
(c) Annamari Henno

Kai tää oli joku korkeuskilpailu?
(c) Annamari Henno

Pieni sileäkarvainen mangusti
(c) Annamari Henno

Oli ne aika söpöjäkin :)
(c) Annamari Henno

Huomenna jatkamme matkaa Klaukkalaan ja sunnuntaina palailemme Tampereelle siinä toivossa, että pakkanen laskee mukaviin agitreenilukemiin.

Ulkoillen ja rentoillen

Maanantaina Nala koki suuren järkytyksen kun lähdin hakemaan eteisestä sen takkia jo puoli kymmenen jälkeen aamulla. Äänekkäistä haukotuksista ja närkästyneestä korvien luimistelusta huolimatta podengoparka huomasi pian joutuneensa puetuksi ulkoilua varten näin säädyttömään kellonaikaan. Nalan on syytä totutella ajatukseen aikaisista aamulenkeistä, sillä itse aloitan ensi viikolla työharjoittelun, jonka vuoksi aamulenkit luonnollisesti tehdään totuttua huomattavasti aiemmin. Tällä kertaa syynä tähän podengon liki lakisääteisen aamu-unirauhan loukkaukseen oli kuitenkin se, että lämpömittari näytti vain kahdeksaa pakkasastetta ja suuntasimme Sarin ja harjispoikien kanssa pitkälle lenkille ottamaan ilon irti siedettävän lämpöisestä talvisäästä.

Iltapäivällä Nala myös hierottiin pitkästä aikaa. "Pitkästä aikaa" tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että hieronnasta pidettiin tässä välissä juoksujen mittainen tauko, joka rikkoi säännöllisen jokaviikkoisen hierontarytmin. Nala oli tauosta huolimatta niin hyvässä kunnossa, että päätimme ruveta harventamaan hierontakertoja tästä eteenpäin. Jatkossa Nala hierotaan kerran kahdessa viikossa ja sitten pikkuhiljaa siirrytään kohti 1 krt/kk-rytmiä. Tällä kertaa Hanna-hieroja löysi Nalasta yhden liki yliliikkuvan nikaman - hännästä. Hieroja ei pitänyt tätä pahana asiana vaan sen sijaan tämä löytö huvitti häntä kovasti kun yleensä yliliikkuvuutta ilmenee kai lähinnä jaloissa tai selässä. Totesimme sitten, että hännän nikama on varmaan löystynyt kovassa käytössä... Nalalle hieronta alkaa nyt olla sen verran tuttua puuhaa, että se tietää heti Hannan saapuessa mitä tuleman pitää. Nytkin se makoili koko hieronnan ajan nätisti paikoillaan ihan rentona, mutta heti hieronnan päätyttyä pomppasi ylös hakemaan leluaan, sillä Hannalla ja Nalalla on tapana aina lopuksi leikkiä vähän aikaa ja Nala näköjään muistaa sen hyvin :)

Eilen hyödynsimme jälleen mukavan pienet pakkaslukemat suuntaamalla tappiporukalla lenkille Hervannan Makkarajärvelle. Mukana olivat Tanja, Nele ja Lina sekä uusina tuttavuuksinamme Kaisa, Prisse ja Vilma-pentunen. Nala kipitti tuttuun tapaan ihan joukon kärjessä ja oli onnessaan kun pääsi pitkästä aikaa nauttimaan vapaanajuoksentelusta koirakavereiden kanssa. Liikkeessä Nala näytti tarkenevan hyvin, mutta paikallaollessa rupesi viluttamaan ja kotiin tultuamme Nala tahtoikin kaivautua peiton alle lämpimään.

Olen muuten huomannut, että meillä on kotona fleecepeitto, jolla on lämmityksen suhteen tuplavaikutus. Peiton alle kaivautuminen aiheuttaa sen, että 1) peitto itsessään alkaa mukavasti lämmittää ja 2) pikkuinen mukavuudenhaluinen podengo keskeyttää välittömästi sen mitä sattuukaan olemaan juuri sillä hetkellä tekemässä, juoksee lujaa vauhtia sohvan luokse, pomppaa sohvalle ja asettuu kerälle pehmeän peiton päälle aivan kiinni kylkeeni. Lämmitys on taattu :D

Joulutauolle

Hanna kävi taas keskiviikkona hieromassa Nalaa ja tällä kertaa Nala oli jo paljon vetreämpi kuin viimeksi. Pientä jumitusta kuitenkin oli edelleen, joten hierontoja jatketaan edelleen aika tiheään tahtiin. Nyt joulun takia tulee tietysti pieni tauko, mutta heti tammikuun alkuun on varailtu seuraava aika.

Nala pääsi perjantaina jo toista kertaa kuukauden sisällä hoitoon kun lähdimme Janin kanssa vielä kertaalleen pikkujouluilemaan. Nyt kaikki meni tosi helposti, sillä saimme viedä Nalan melkein naapuriin Sarin ja poikien hellään huomaan. Paikalla oli myös Sarin kissa, mitä itse jännitin vähän etukäteen. Sari kuitenkin sai minut vakuuttuneeksi siitä, ettei kissan kanssa tulisi olemaan mitään ongelmaa ja oikeassa oli :) Nala ja kisu olivat nimittäin vain alkuun haistelleet toisiaan ja sitten todenneet, ettei kumpaakaan oikein toinen kiinnosta. Välillä Nala oli kissan liikkuessa kipittänyt perässä katsomaan, mihin kissa menee, mutta siinä se. Loistavaa! Ovathan Nala ja Vilmakin olleet viime aikoina aika rauhaksiin keskenään, mutta vieras kissa on aina vieras kissa. Sarin kissa on kuitenkin rauhallinen ja tietysti koiriin tottunut eli ihanteellinen mahdollisuus Nalalle harjoitella kissan kanssa hengailua. Sonyn, Shamun ja Simsonin kanssa Nala olikin sitten varmasti hengaillut vähän riehakkaammin ainakin siitä päätellen, miten väsähtänyt koira meillä oli kotona koko seuraavan päivän. 

Tänään kävimmekin sitten vuoden viimeisissä agitreeneissä, jotka olivat poikkeuksellisesti kahden tunnin mittaiset. Kaikki meni niin nappiin, että tähän on todellakin hyvä päättää agivuosi! Pidimme pienimuotoiset "kisat" eli suoritimme 11 esteestä muodostuvan radan kisamaisesti omatoimisine rataantutustumisineen ja ajanottoineen. Nala oli kerrassaan loistava pieni raketti tehden ryhmän nopeimman ajan ensimmäisellä kierroksella ja parantaen suoritusta vielä viidellä sekunnilla seuraavalla kierroksella (myöhemmin paikalle tullut sheltti luultavasti tempaisi paaaljon meitä nopeamman ajan, mutta ei kerrota kellekään :D). Kokeilimme myös vinokeppejä ilman hihnaa ja kaikilla kolmella kerralla Nala pujotteli kepit varmasti ja vauhdikkaasti alusta loppuun. Voi vitsit että mulla on hieno pieni liitelijä <3 (tää täytyy ihan kirjoittaa muistiin, jotta voin sitten palata asiaan joidenkin ihan päin seiniä menneiden treenien jälkeen :D). Nala jää nyt ansaitulle tauolle kaikista harrastuksista, joten meillä on luvassa rento ja ihanan laiska joulu.
   

Hoidossa

Olin koko lauantaipäivän koulutuksessa ja illalla vielä suuntasin Tappien pikkujouluihin. Koska Janikin oli reissussa, lähti Nala aikaisin lauantaiaamuna hoitoon. Hoitotätinä toimi tällä kertaa Tuire ja kakaraa kurissa ja nuhteessa piti myös Tuiren lapinporokoira Hedda. Kaikki oli kuulemma mennyt hienosti ja Tuiren mukaan Nala oli ollut helppo hoidokki, mikä oli tietysti kiva kuulla. Uskon, että Heddalla oli iso vaikutus Nalan käytökseen, koska rauhallisen koiran kanssa Nalakaan ei heittäydy riiviöksi vaan ottaa aika rauhaksiin. Nala pitää selvästi Heddasta hurjan paljon, mutta se ilmenee eri tavoin kuin joidenkin muiden kivojen koirakavereiden kohdalla. Esimerkiksi Pennyn kanssa Nalasta on maailman parasta heittäytyä riiviöksi ja toheltaa ja riehua :D Heddan kanssa leikit ovat rauhallisempia ja leikkien lisäksi Nala hakee Heddalta läheisyyttä. Sain myös kuvia koiruuksien puuhailuista, tässä niistä muutama. Kiitos Tuirelle hoitotäteilystä ja kivoista kuvista!

 

Heddan kanssa voi leikkiä... (c) Tuire Pehkonen

...tähystellä... (c) Tuire Pehkonen

...hengailla... (c) Tuire Pehkonen

...ja nukkua ihan lähekkäin. (c) Tuire Pehkonen

Kuten kuvista voi päätellä, Heddakin on sietänyt Nalaa yllättävän lähellä itseään, vaikka Tuiren kertoman mukaan se yleensä haluaa pitää hajurakoa muihin koiriin. Yöksi Nala oli kuitenkin tahtonut käpertyä Tuiren kainaloon nukkumaan.

Tänään kävimme tietysti sunnuntaiseen tapaan agitreeneissä. Harjoittelimme jälleen ohjauskuvioita ja keppejä. Nala oli ihan huikea ja itsekin olin vähemmän hukassa kuin yleensä eli tosi hyvin meni. Minun pitäisi vaan oppia luottamaan siihen, että Nala kyllä osaa jo vaikka mitä ja vastaanottaa tarkkaavaisena ohjeita minulta.

Nalalla oli siis kaiken kaikkiaan mukava viikonloppu ja niin oli itsellänikin. Yhdistyksen ensimmäiset viralliset pikkujoulut sujuivat hienosti ja kivaa oli. Kiitos kaikille tappilaisille! :)

Retki Kintulammelle

Keskiviikkona lähdimme Anskun ja Pennyn kanssa Kintulammelle retkeilemään ja keräilemään vielä kertaalleen suppiksia. Nala ja Penny olivat aivan onnessaan kun saivat rymytä keskenään pitkin maita ja mantuja ja pienten menijöiden iloa oli ihana katsella. Välillä sammalikossa otettiin villejä juoksuskaboja, välillä meno näytti tältä:

                                          Videon on kuvannut Annamari Henno

Pennyn kanssa Nala saa jostain syystä rohkeutta lähteä minusta paljon kauemmas kuin yleensä, mutta onneksi se kuitenkin noudatti luoksetulokutsuja kiitettävällä tarkkuudella. Tuo reissu oli tavallaan myös jäähyväisretki, sillä ensi viikonloppuna Ansku ja Penny jättävät Tampereen taakseen ja muuttavat uuteen kotiin Espooseen. Ihan mälsää! No, onneksi näemme Pennyliiniä ainakin tammikuun hyppytekniikkakoulutuksessa ja eiköhän tätä Tampere-Espoo-väliä tule muutenkin aina silloin tällöin kuljettua puolin ja toisin :)

Anna pusu kullanmuru, pussatessa haihtuu suru! (c) Annamari Henno

Hyppytekniikkakoulutuksesta en olekaan tainnut vielä mitään kirjoitella, eikä se toisaalta mikään kovin akuutti asia olekaan, koska koulutus on tosiaan vasta tammikuun puolivälissä. Hyppytekniikkaan liittyvät ongelmat sen sijaan valitettavasti ovat meille ajankohtainen asia, koska jo pidemmän aikaa Nalan hyppely on näyttänyt vähän huonolta. Aivan matalat rimat Nala ylittää ihan hienosti, mutta kun korkeutta tulee vähänkin lisää, koko tekniikka tuntuu hajoavan vaikka hyppyihin jääkin paljon ilmaa suhteessa rimaan. Koulutus siis tulee meille tarpeeseen ja toivon todella, että siitä on meille apua. Pitäkäähän peukkuja, etteivät Nalan juoksut osu juuri koulutuksen ajankohtaan! Laskujen perusteella näyttäisi siltä, että juoksut alkaisivat aikalailla heti koulutusviikonlopun jälkeen, mutta aika rimaa hipoen siis mennään...

Yltiösosiaalinen agiliitelijä

Nalalla oli agilityn ja kavereiden täyteinen viikonloppu. Perjantaina kävimme taas Sarin ja harjispoikien kanssa pitkällä lenkillä. Lauantaina oli Tappien alkeisjatkokurssin korvauskerta ja koska meiltä jäi kurssin aikana yksi kerta väliin, suuntasimme nyt treeneihin. Nala oli taas liitelytuulella ja suoritti radan hienosti. Erityisen iloinen olin siitä, että Nala hakeutui yllättävän hyvin kepeille myös radan osana ja liikekin näytti jo ihan vauhdikkaalta pujottelulta (viimeksi verkkojen kanssa treenatessammehan Nala lähinnä törmäili verkkoihin ja jäi pyörimään ympäriinsä). Agin jälkeen Nala pääsi vielä juoksentelemaan Tanjan tyttöjen kanssa jäähdyttelylenkillä. Illemmalla puolestaan Sarin pojat tulivat kylään ja leikkiä riitti :)

Sunnuntai alkoi metsälenkillä Tuiren ja Heddan kanssa. Lapinporokoira Hedda oli Nalalle ihan uusi tuttavuus, mutta pienestä kokoerosta huolimatta neitoset tulivat keskenään loistavasti toimeen. Hyvä niin, sillä Nalan olisi tarkoitus mennä Tuiren luokse hoitoon ensi viikonloppuna. Hedda tuli lenkin jälkeen vielä hetkeksi meille leikkimään ja taas tuli huomattua, miten eri tavalla Nalakin käyttäytyy ja leikkii eri koirien kanssa. Heddan kanssa leikit olivat kovin rauhallisia, oikeastaan leikkityyli oli hyvin samanlainen kuin Nalalla on käytössä esimerkiksi Taran kanssa.

Iltapäivällä suuntasimme jälleen agiliitelemään, tällä kertaa TamSKin treeneihin. Pakkasen takia hallissa oli erittäin kylmä, joten Nalalle aiemmin syksyllä ostamani tekninen alusasumantteli (kuvassa) pääsi nyt tositoimiin treeneissä. Mielestäni mantteli ajoi hyvin asiansa, sillä koira tuntui lämpöiseltä, mantteli ei häirinnyt ollenkaan liikkumista tai treenaamista ja sen päälle oli kätevää pukea odottelun ajaksi paksumpi takki. Toki omien vuorojen välissä myös kävelin Nalan kanssa hallin reunustoilla ja koitin muutoin pitää koiralla lämpöä yllä. Nyt ulkona ei ollut pakkasta kuin 6 astetta, saa nähdä missä lämpötiloissa hallissa liikutaan sitten kun kunnon pakkaset iskevät päälle...

Välineurheilija Nala esittelee Tactel manttelia alkusyksystä

Harjoittelimme sunnuntain treeneissä erityisesti erilaisia ohjauskuvioita, minkä lisäksi teimme omatoimisesti keppejä. Tällä kertaa harjoittelimme vinokepeillä hihnan kanssa ja keppeihin liittyvien oivallusten sarja selvästi jatkui, sillä Nala oli ihan loistava. Kepit olivat vain vähän vinossa, mutta Nala löysi hienosti itse oikeat välit ja on nyt selvästi ymmärtänyt, että keppejä on tarkoitus pujotella. Tämä taktiikka on osoittautunut varsin tehokkaaksi ja näin aiomme jatkaa keppien treenaamista.

Illalla Nala pääsi aktiivisen ja sosiaalisen viikonlopun päätteeksi vielä meidän mukana saunomaan ja sen jälkeen tein Nalalle jälleen pienimuotoisen kotihieronnan ja venyttelyn.

Nala saunoo

PS. Nalalla oli tässä yhtenä päivänä oikein ärhäkkä hikka, joka ei tuntunut millään hellittävän. Koko koira pompsahteli hikan voimasta ja olotila näytti oikeasti aika ikävältä. Sain sitten päähäni kokeilla, toimiiko pelästyttäminen koirankin hikkaan ja kuinka ollakaan, selän takaa kiekaistu "pöö" ratkaisi ongelman. Koira jähmettyi hetkeksi paikoilleen ja hikka loppui kuin seinään. Onneksi Nala palautuu nopeasti tuollaisista säikähdyksistä, nytkin se vain loi minuun noin kahden sekunnin mittaisen katseen, joka saattoi kuvastaa eräänlaisia ajatuksia omistajaparan mielenterveydestä, ja sitten touhotus jatkui - ilman hikkaa.

Retkeilyä

Alkuviikosta teimme retken Nalan entisille huudeille Tammelan puistoon. Nala mennä touhotti ihan innoissaan tutussa ympäristössä. Häntä vispaten se tepasteli eteenpäin uusien hajujen perässä ja varmaan kahden metrin välein piti jättää omia merkkejä vierailusta. Tapasimme sattumalta myös entisen naapurimme koirineen. Nala muisti edelleen, että kyseinen koira iski kerran leikin tiimellyksessä tassullaan Nalan pään kipeästi asfalttiin, eikä se halunnut tälläkään kertaa tehdä minkäänlaista tuttavuutta tämän koiran kanssa vaan pälyili sitä epäluuloisena jalkojeni takaa. Kävelimme samalla reissulla hakemaan tutusta japanilaisesta ravintolasta sushia mukaan. Janin tilatessa ja odottaessa ruokia odottelin itse Nalan kanssa ravintolan edessä ulkona ja pistin merkille, että pieni koira villanuttu päällään levitti hymyn ihan uskomattoman monen ihmisen kasvoille. Muutama ihminen myös pysähtyi juttelemaan tai heitti ohikävellessään pienen kohteliaisuuden karvalapselle. Olinkin jo unohtanut, miten paljon huomiota pienen karvapallon kanssa saa vilkkaalla kadulla. Kyllä omakin päivä piristyi niitä ohi kulkevia hymynaamoja katsellessa :)

Keskiviikkona lähdimme Anskun ja Pennyn kanssa Makkarajärvelle retkeilemään. Nala-parka kiskottiin punkastaan omasta mielestään jälleen kerran täysin epäsäädylliseen aikaan jo ennen puoltapäivää ja se tekikin matkalla bussipysäkille erittäin selväksi, mitä mieltä se on tällaisesta aamuyön hortoilusta kylmässä ja sumuisessa säässä (jos jollain on antaa podengojensuojeluliiton puhelinnumeroa, niin Nala ottaa sen varmasti mielellään vastaan ja tekee valituksen toistuvista aamu-uniin kohdistuvista törkeistä rikkomuksista). Haukottelu ja sopivan nukkuma-asennon etsiminen jatkuivat bussissa, mutta kyllä pieni podengo siitä sitten tokeni ja lämpeni retkeilylle.

Moi, mä oon ihan söpö ja harmiton suohirviö! (c) Annamari Henno

Anna nami? (c) Annamari Henno

Retkestä tuli hieman oletettua pidempi, kun lähdimme mutaisia polkuja väistelläksemme vähän sivureiteille ja suuntavaistomme ei poislähtiessämme toiminutkaan ihan toivotulla tarkkuudella :D Anskun suuntavaisto ohjautui selvästi suppilovahverokeskeisesti ja suppiksia tarttuikin mukaan sen verran, että niistä sai iltapalan väsättyä (tulipa muuten hyviä leipiä, kiitos Ansku reseptistä!).

Ettikää te vaan sieniä, me pistetään mieluummin leikiksi. (c) Annamari Henno

Älypuhelin meidät sitten lopulta pelasti kertomalla, että olimme jo hyvän matkaa kulkeneet aivan päinvastaiseen suuntaan kuin tarkoitus oli... Tulipahan ainakin lenkkeiltyä kunnolla :)

PS. En ole vielä raaskinut kertoa Nalalle, että Penny aikoo muuttaa pois Tampereelta. Nala ja Penny tulevat niin hyvin toimeen keskenään ja ovat niin samalla aaltopituudella leikeissään, että tuo on oikeasti tosi harmi Nalankin kannalta. Onneksi Penny suuntaa Espooseen, joten täytyypä järjestää tapaamisia sitten siellä päässä.