perjantai 10. toukokuuta 2013

Kevätmieltä keräilemässä

Meillä on Nalan kanssa ollut molemmilla vähän mieli maassa viime aikoina. Onneksi kevät on vihdoin saapunut ja sen myötä olemme koittaneet piristyä tekemällä yhdessä kaikkea hauskaa. Olemme esimerkiksi lenkkeilleet satamaan jäätelölle ja nautiskelleet sataman kauniista maisemasta ja ihanasta tunnelmasta. Yhtenä päivänä kävelimme Faunattareen hakemaan Nalalle piristysherkuksi possun nenän. Nala sai kaupan päälle oikean kohteliaisuuden myyjän tiedustellessa, monenko viikon ikäinen Nala on (kolmen vuoden iässä lienee jo kohteliaisuus jos luullaan nuoremmaksi? :D). Vaikka Nala on selvästi rauhoittunut ja aikuistunut, jatkuvasti vispaava häntä ja eloisa olemus luovat ilmeisesti edelleen tietynlaista pentuvaikutelmaa.

Keskiviikkona kävimme pitkästä aikaa lenkillä Tahvon kanssa. Koirat pääsivät riehumaan oikein kunnolla keskenään. Nala olikin jo selvästi ikävöinyt sitä iiiiihanaa poskipartaa, jossa on niin kiva roikkua!








Sää oli mitä mahtavin, ihanaa! Näitä aurinkoisia, lämpimiä kevätpäiviä onkin jo todella ehditty kaivata. 


maanantai 6. toukokuuta 2013

RIP Vilma

En ole aiemmin saanut kirjoitettua asiasta, mutta juuri ennen vappua lähti rakas Vilma-kissa sateenkaarisillalle 16,5 vuoden iässä. Vilman terveys heikkeni oleellisesti viime aikoina ja kun lääkehoidonkin apu jäi hyvin tilapäiseksi, vanhempani joutuivat tekemään raskaan päätöksen ja päästämään karvaisen ystävän lempeämmille lehdoille. Onneksi sain vielä Vilman viimeisenä päivänä pitää sitä sylissäni, silitellä ja kiittää sitä monista yhteisistä vuosista. Vilma kuului elämääni lapsesta asti ja sillä tulee aina olemaan oma erityinen paikkansa sydämessäni.


Vilma 24.11.1996 - 29.4.2013

lauantai 4. toukokuuta 2013

3-vuotias Nala

Rakas Nala-neitini täyttää tänään kolme vuotta. Synttäreiden kunniaksi kävimme keväisellä metsälenkillä Leksan kanssa. Tällä kertaa mukana oli myös Tuijan Roihu-belggari.

Synttärikakkuna toimi lihatikkukynttilöin koristeltu ja lohiöljyllä kuorrutettu broilerfilee, jonka Nala rouskutteli menemään hyvällä ruokahalulla.


Vähän tärähtänyt 3-vuotias odottamassa lupaa käydä synttäriaterian kimppuun

Lisäksi neitonen sai nautiskella pitkästä aikaa minun suorittamastani hieronnasta ihan pitkän kaavan mukaan.


Hyvää syntymäpäivää rakas Nala!

Onnittelut myös Ringo-veljelle Helsinkiin!