Wannabe

Taas ollaan oltu monessa mukana. Torstaina käytiin römyämässä korvessa jo tutuksi tulleella hiekkatiellä, tällä kertaa lenkkiseurana olivat Riiko ja Tahvo. Tahvo on 1,5-vuotias australianterrieriuros, erittäin vilkas ja energinen laatuaan. Voitte ehkä arvatakin, että tämän kaksikon meno ei muistuttanut rauhaisaa sunnuntaikävelyä :D Nala oli aivan innoissaan kun Tahvokin tykkäsi vetää hervotonta rallia ympäriinsä. 

Lauantaina Nala leikki yhden päivän ajan collieta, sillä suuntasimme Erikan ja Taran kanssa Rautjärvelle Aktiivicolliet ry:n järjestämään mejäpäivään. Sinänsähän Nala menee ihan colliesta, koska Tara on ollut mukana Nalan elämässä pienestä pitäen ja toiminut kenties jonkinlaisena esikuvanakin. Nala on siis luultavasti ihan varma, että siitä tulee isona "Tara". Hmmm, siis hyväkäytöksinen, tottelevainen ja rauhallinen... Juu, sitä odotellessa! Ei vaan, ihan rehellisesti sanottuna wannabe-collieni oli kaiken kaikkiaan oikein pätevä. Ennen jäljen ajamista testattiin laukausvarmuus haulikolla. Nalaa ei ole mitenkään totutettu pamauksiin ja koska sen reaktio oli minulle arvoitus, päätin varmuuden vuoksi mennä sen kanssa hieman kauemmas ampumispaikasta. Ainakaan tuon vähän pidemmän etäisyyden päästä Nala ei reagoinut muuten kuin hieman kuikuilemalla äänen suuntaan, että mikäs se oli.

Malttamaton odottelija

Meidän mejähistoria koostuu muistaakseni kahdesta verijäljestä ja viimeisimmästäkin on jo yli vuosi aikaa, joten jäljellä piti alkuun vähän muistutella, mistä tässä hommassa olikaan kyse. Hyvin Nala kuitenkin alkuun päästyään suoriutui. Jälki oli vähän alle 300 metrin mittainen eli paljon pidempi kuin aiemmat jälkemme ja sisälsi kaksi kulmausta/makausta. Meille myös kävi vähän hassusti kun tarkoituksena oli, että Nalan ollessa porukan ainoa "vääränrotuinen"/pikkukoira sen jälki tehtäisiin helpoimmalle tarjolla olevista maastoalueista, mutta jäljen tekijät olivat ilmeisesti ymmärtäneet paikan hieman väärin, sillä lopputuloksena jälki kulki keskeltä tiheimpiä ryteikköjä ja risurykelmiä :D Tulipa samalla treenattua vaikeassa maastossa kulkemista ja ihan hyvin meni. Oli myös kiva huomata, että toimii tuon koiran nenä edelleen maassakin! 

Kaadolla ollaan! (c) Erika Rautavaara

Erika kuvasi meidän suorituksen, jotta voisin itse tutkailla jälkikäteen ajan kanssa, miten se jäljestys sujuikaan (sekä koiran että ohjaajan osalta). En siis laita tuota koko parinkymmenen minuutin videota näytille, mutta mikäli jotakuta kiinnostaa kurkistaa, millaisessa maastossa pääsimme rämpimään, muutaman minuutin kooste löytyy tämän linkin takaa. 

Mejäilyn jälkeen mentiin vielä Erikan mökille saunomaan ja saunan lämpiämisen aikana Nala ja Tara pääsivät purkamaan jäljelle jääneet energiat juoksentelemalla mökin ympäristössä. Nalassa alkoi näkyä pieniä väsymyksen merkkejä, joten passitin sen saunomisen ajaksi omaan kevythäkkiin lepäilemään. Sen verran energiaa toki oli jäljellä, että pieni podengo jaksoi kiljua häkistä käsin keuhkojensa täydeltä ja protestoida epäasiallista kohteluaan. Protestiäänet kantautuivat mökin terassilta aina saunaan asti, joten pahoitteluni niille saman järven ympäristössä mökkeileville, joilla oli tarkoituksena viettää rentouttavaa lauantai-iltaa luonnonrauhassa...

PS. Nala sai hetkensä julkisuudessa kun se pääsi Etelä-Saimaa-lehteen omistajan ja koiran samankaltaisuutta käsittelevään juttuun. Nalan haastattelu ilmestyi lauantain numerossa. Wannabe-julkkis itse on suhtautunut saamaansa julkisuuteen rauhallisesti, vaikka supertähti tunnistettiin ensimmäisen kerran heti lauantaiaamuna mejä-koulutuksessa. Niin joo, Janikin pääsi Nalan siivellä lehteen. Janikin on suhtautunut saamaansa julkisuuteen rauhallisesti.

Peuraa ja nakkia jäljestämässä

Tähän viikkoon on mahtunut omatoimisia treenejä niin verijäljen kuin peltojäljenkin osalta. Maanantaina kävimme Anskun ja Helmiinan kanssa verestämässä jäljen Hervannan metsikköön ja tiistaina aamupäivällä lähdimme paikalle koirien kera.

Kaikki urheat mejäkoirat: Nala, Penny ja Rusina.
Kuva napattu treenien jälkeiseltä lenkiltä.

Nalan kanssa vuoroamme odotellessa juuri Nalan jäljen suunnalta ilmestyi näkyviin mies, joka näytti seuraavan puihin laittamiamme merkkejä. Mietinkin, onko Nalan jäljestä mitään jäljellä jos mies on tallonut sen yli ja levitellyt jaloissaan veren hajua pitkin poikin. Alkumakuulle päästyämme Nala kuitenkin näytti saavan ihan hyvän vainun ja selvästi tiesi, mitä sen odotettiin tekevän. Alku menikin hyvin, kunnes samainen mies ilmestyi jälleen hiippailemaan lähipusikoihin ja Nalan keskittyminen herpaantui. Vähän aikaa siinä sitten sähellettiin suuntaan jos toiseenkin ja mietittiin lähdetäänkö jäljestämään "peuraa" vai miestä. Lopulta peura vei voiton ja loppuosa meni taas hienosti. Alla olevassa videossa on pari pätkää jäljeltä. Keskivaiheen haahuilut ja omat pahimmat pyllistelyni olen karsinut pois :D Tilanteen jännittävyyden huomaa erityisen hyvin siitä, että Nalaa ei kaadolla meinaa herkut kiinnostaa juuri ollenkaan. Kiitos Anskulle videon kuvaamisesta!

Huikeiden suoritusten jälkeen lähdimme vielä vähän lenkkeilemään Makkarajärven ulkoilupoluille. Koirat saivat juoksennella vapaina ja riehua sydämensä kyllyydestä. Rusinaa ei tosin moinen riekkuminen ja päätön meno kiinnostanut, mutta Nala ja Penny huolehtivat siitä puolesta oikein ansiokkaasti. Kuvia jälkitunnelmista ja treenien jälkeiseltä lenkiltä löytyy täältä.

Tänään lähdimme sitten vaihteeksi tekemään peltojälkeä. Mukana olivat Johanna ja Kerttu sekä ensimmäistä kertaa lajiin tutustumassa Taina ja Loki. Tein Nalalle kaksi muutamien metrien mittaista jälkeä, joissa oli suorien osuuksien lisäksi kiemuroita ja muutamia yhden askelen mittaisia "taukoja". Lisäksi aloin jo vähän vähentää nakkien määrää jäljellä. Nala työskenteli ihan hienosti, tosin alkutohinoissa meinasi taas mennä vähän mutkat suoriksi. Ensimmäinen jälki tuntuu aina olevan sellainen, joka mennään hirveällä vauhdilla vähän sinne päin. Seuraavalla jäljellä Nala malttaa sitten jo keskittyä. Täytyykin kokeilla ensi kerralla tehdä ensin lyhyt ja helppo "energianpurkujälki", jonka jälkeen voidaan sitten siirtyä varsinaiselle haastavammalle ja pidemmälle treenijäljelle. Jäljestämisen jälkeen tehtiin vielä porukalla lenkki, jolle ilmestyi mukaan myös Saija koirineen. Täytyy kyllä jatkossakin osallistua yhteisiin omatoimitreeneihin, ei tuota peltojälkeä vaan tule yksin treenattua vaikka ihan kivaa puuhaa onkin.

Veristä meininkiä

Tämä viikonloppu oli sanalla sanoen verinen. Ennen kuin kukaan ehtii suuremmin pelästyä, niin lienee paikallaan tarkentaa, että kyseessä oli meidän ensimmäinen kosketuksemme mejän eli verijäljen saloihin. Vetäjänä meillä toimi Saara, joka on kooikerhondjensa Huugon kanssa siirtymässä voittaja-luokkaan kisaamaan. Homma starttasi siten, että kokoonnuimme kurssilaisten kanssa lauantaina viiden maissa Lempäälän metsikköön tekemään jälkiä alla olevassa kuvassa esiintyvien tarvikkeiden kera. Lisäksi varusteisiimme kuului serpentiiniä, jolla merkittiin puihin jäljen reitti.

(c) Tytti Käyhkö

Täytyy myöntää, että kun löytää itsensä lauantai-iltana rämpimässä hyttyshattu päässään miljoonan hyttysen ympäröimänä keskellä rämeikköä veristä sientä perässään kiskoen ja puita serpentiinillä koristellen, niin mielessä saattaa käydä pieni ajatus siitä, että kaikkea sitä koiran takia tuleekin tehtyä. Tämän voinee jälleen sijoittaa kategoriaan "älä mainitse tästä koirattomille kavereillesi keskustellessanne siitä mitä kukin teki viikonloppuna äläkä varsinkaan myönnä pitäneesi touhusta". Jostain syystä edellä mainittu kategoria alkaa tätä nykyä pitää sisällään jo aika paljon asioita :D

Sunnuntaina olikin sitten aika ryhtyä tositoimiin kun näytelmän päätähdet saapuivat paikalle. Podengot Nala ja Kelmi, koikkerit Jana ja Loki, russeli Penny sekä villakoira Rusina lähtivät kukin vuorollaan uhmaamaan metsän vaaroja tarkoituksenaan pelastaa yksinäinen sorkkaparka. Nala sai heti lähdössä hyvän vainun ja lähtikin lupaavasti seuraamaan jälkeä. Suunnilleen puolivälissä pieni podengo päätti että nyt olisi syytä pitää breikki ja mielenkiinto siirtyi hetkeksi mustikoiden poimimiseen. Sitten matka saattoi kuitenkin jatkua ja Nala jäljesti hienosti loppuun asti. Alla olevat kuvat on räpsinyt Annamari Henno. Kiitos siis Anskulle erittäin onnistuneista otoksista, pimeä metsä ja tumma koira eivät ole mikään helpoin yhdistelmä!

Haa, tästä se "peura" on mennyt!

Tässä taidetaan jäljestää niitä mustikoita

Kaadolla sorkka ja verenhaju veivät aluksi mielenkiinnon herkuista, mutta hetken ihmettelyn jälkeen namitkin sitten maistuivat ahkeralle raskaan työn raatajalle.

 

Tässä vielä Saaran antama palaute Nalan työskentelystä:

Nala jäljesti mainiosti, välillä keskittyminen herpaantui kun olihan siellä toki mustikoitakin... Lyhkäsellä "vauvajäljellä" voisi saada idean hahmottumaan Nalalle paremmin ja jäljellä pysymisen motivaatio kasvaa.

Iso kiitos Saaralle opastuksesta! Laji vaikutti sen verran hauskalta, että meitä nähdään varmasti jatkossakin rämpimässä metsässä.