tiistai 31. toukokuuta 2011

Shoppailua ja helteisen päivän ihmettelyä

Juuri kun pääsin valittamasta, ettei aurinkoa näy mailla halmeilla, niin tänäänpä näkyi! Ja hyvin näkyikin :) Välillä meinasi olla vähän turhankin hikiset (tai läähätyttävät) oltavat, mutta onneksi viilennysapu oli lähellä.


Uskaltaiskohan tuonne mennä?
Voihan pirskatti että on kylmää!
Tää yks tassu jäähtyi jo!

Kävimme myös shoppailemassa ja Nala sai sillä aikaa treenailla yksinoloa nauhoituksen kera. Äänitteestä päätellen täällä on välillä raikunut pienimuotoinen yhden koiran konsertti, mutta naapureille asti tämä ei kuulemma ollut kuulunut. Wuhuu! Uskoisin, että Nalan yksinolot alkavat pikkuhiljaa sujua paremmin tässäkin kämpässä, mutta täytyy seurata tilannetta ja tarvittaessa vaikka ottaa taas DAP avuksi.

Naapureista tulikin mieleen, että seinänaapurissamme asuu todella mukava pariskunta, joka tuntuu pitävän Nalasta kovasti. Nalakin on huomannut naapureiden ihanuuden ja yrittää välillä hiippailla vähin äänin aidan reunasta naapuripihan puolelle, mutta ei onneksi ole ainakaan toistaiseksi onnistunut aikeissaan.

Ai niin, shoppailusta piti kirjoittaa. Muutamien kodin sisustukseen liittyvien hankintojen lisäksi shoppailimme Kenneltarvike Teemeristä Nalalle oman "munalelun" agilityyn sekä Barffinetistä ison kasan herkkuja pakkaseen. Mukaan tarttui mm. jauhelihoja (sika-nautaa ja broileria), kirjolohta, kalkkunaa ja poroa sekä broilerin kauloja ja siipiä. Nyt voi taas laittaa puurokattilankin porisemaan, kun yrjölän sekaan löytyy lisuketta jos toisenlaista :) Kovan taistelun jälkeen saimme jopa yhden siiven irrotettua ja sulatettua pakastemöykystä ja sen neiti ainakin popsi iltapalaksi oikein hyvällä ruokahalulla.


PS. Ilmoitin Nalan Tappien jälkikurssille, joka alkaa ensi viikon keskiviikkona. Tuota lajia odotamme erityisellä innolla ja mielenkiinnolla! Parikin eri ihmistä on huomauttanut Nalan käyttävän nenäänsä todella aktiivisesti, joten saas nähdä, millaista Nalan nenätyöskentely on tosipaikan tullen ;)

maanantai 30. toukokuuta 2011

Viikonloppu

Huhuu kesä, missä oikein luuraat? Viime aikoina on satanut ihan luvattoman paljon vettä, mikä hieman haittaa ulkoilemista - mikäli siis sattuu omistamaan koiran, joka aloittaa tärisemisen ja korvien luimistamisen jo eteisessä vettä nähdessään eikä suostu omin jaloin liikkumaan vesisateessa. Jos jollain on havaintoja auringosta, niin lähettäköön sen pikapakettina Tampereelle!

Viikonloppuna olimme Janin kanssa erään kaveripariskunnan polttareissa kumpikin tahoillamme, joten Nala pääsi hoitoon vanhempieni luokse. Nyt kotona pötköttää erittäin väsynyt pieni podengo, joten menoa ja meininkiä on kaikesta päätellen riittänyt.

Nala ja Vilma ovat edistyneet selvästi. Välien kuvaileminen lämpimiksi olisi ehkä vielä hieman liioiteltua, mutta molemmin puolin on havaittavissa suurta kiinnostusta toista kohtaan. Vilmalle tulee ajoittain edelleen tarve käydä mottaamassa Nalaa, mutta onneksi se tekee sen ilman kynsiä. Tarkoituksena lienee vain muistuttaa, kuka on talon kuningatar. Nala puolestaan vuoroin yrittää haastaa häntä heiluen Vilmaa leikkimään ja vuoroin saa erittäin dramaattisia kiljumiskohtauksia suureellisten pellehyppyjen kera Vilman lähestyessä. Tytöt luonnollisesti juovat vettä pääsääntöisesti toistensa vesikupeista ja joka ikinen kerta mennessämme kylään Nala ryntää ensitöikseen heti ovelta tarkistamaan, olisiko Vilman ruokakuppi unohtunut lattialle. Pääasia on, että tytöt sietävät jo toisiaan lähietäisyydelläkin. Nala ymmärtää antaa Vilmalle omaa tilaa eikä yritä enää ottaa painimatseja ja Vilma puolestaan on lakannut pörhistelemästä karvojaan sekä sähisemästä Nalalle ja käy sen sijaan välillä ihan oma-aloitteisesti haistelemassa Nalaa nenä nenää vasten. Itse olen aika luottavainen sen suhteen, että hyvä tästä vielä tulee :)

lauantai 21. toukokuuta 2011

Torstain agi

Torstaina Jani oli ekaa kertaa mukana katsomassa meidän agilityä. Nala ei ollut yhtä vauhdikkaalla tuulella kuin viime viikon treeneissä ja itse kadotin vähän väliä suuntavaistoni, mutta kivaa oli! Tällä kertaa tehtiin vähän pidempiä pätkiä kuin aikaisemmin, minkä lisäksi treenattiin keppejä, rengasta ja omatoimisesti kontaktia. Janin ansiosta saimme muutaman pienen kännykällä (ei kun hups, ÄLYPUHELIMELLA, tästä tuli viimeksi noottia :D ) kuvatun videopätkän treeneistä. Tuulen humina oli aika karmea enkä osannut ottaa youtubessa ääniä kokonaan pois, joten videossa on taas höysteenä joku epämääräinen musiikki, koittakaa kestää :)

tiistai 17. toukokuuta 2011

Muuttojorinoita

Viikonloppuni sujui mukavasti FunctionalTrainingin, melonnan, FlowTonicin, ChiBallin, lenkkeilyn, kehonhuollon ja jousiammunnan parissa. Onneksi lihasten tärinä alkaa pikkuhiljaa helpottaa, sillä nyt onkin sitten aika keskittyä muuttopuuhiin ja tavaroiden kantamiseen. Jani ja Nala aloittelivat muuttoa jo sunnuntaina ja tällä viikolla siirtelemme pikkuhiljaa loppuja pienempiä tavaroita. Viikonloppuna saamme sitten pakun käyttöömme, ja silloin olisi tarkoitus viedä huonekalut ja kaikki muut isommat tavarat.

Nalallehan muuttaminen on tuttua puuhaa, sillä neiti oli n. 11-viikkoisena mukana edellisessä muutossamme lähinnä työnjohdollisissa tehtävissä tarkkailemassa että homma sujuu niin kuin pitääkin.


Hei tänne mahtuu vielä!

Itselleni ei tässä vajaan vuoden aikana ole varsinaisesti ehtinyt tulla ikävä muuttamista, mutta tällä kertaa omaan kotiin pääseminen motivoi mukavasti. Erityisesti omaa pientä pihaa olemme jo totisesti ehtineet kaivata! Piha on edellisten omistajien jäljiltä valmiiksi aidattu, joten Nala on jo päässyt muutamaan otteeseen tekemään tuttavuutta pihansa kanssa ja on kyllä tykännyt kovasti :) Nyt kun vielä saisi tämän muuton pois alta ja pääsisi asettumaan kunnolla uuteen kotiin...


perjantai 13. toukokuuta 2011

Naksuttelua ja liitelyä

Paise-episodin jälkeen elämä on jälleen alkanut palautua normaaleihin uomiinsa. Tiistaina kävin Tappien järjestämällä Tommy Wirénin huippukiinnostavalla naksutinkoulutusluennolla. Koska Janillekin osui kyseiselle illalle menoa emmekä vielä uskaltaneet jättää Nalaa ilman tarkkailua, Nala osallistui myös luennolle. Tommylla oli paljon mielenkiintoisia ajatuksia ja hyviä vinkkejä naksuttimen kanssa työskentelyyn. Nalalla oli myös muutamia ajatuksia (muun muassa häkissä istuskeluun liittyen), jotka neiti halusi tuoda esille, mutta onneksi Nala kuitenkin rauhoittui loppua kohden ja antoi muille kuuntelijoille keskittymisrauhan. Nala taisi olla hieman närkästynyt, sillä se oli häkistä ja huoltsikan pihaa kohti suuntaamisesta päätellyt, että olemme menossa agilityyn - sellaista vauhtia se ainakin taas pinkoi hirveä veto päällä kotoa huoltsikalle, josta Taina nappasi meidät kyytiinsä. Ei ihme, että pettymys oli kova, kun karu totuus paljastui! Olen jo aiemmin perehtynyt jonkin verran naksuttimeen ja opetin muuten sen avulla Nalaa esimerkiksi seisomaan melkoisen nopealla aikataululla sen jälkeen, kun kasvattaja kysyi, saisiko Nalan ilmoittaa Tampereen näyttelyyn :D Luennolla tuli kuitenkin esille myös paljon uutta asiaa. Luennon innostamina olemme nyt ruvenneet opettelemaan kosketuskepin käyttöä. Oikea kosketuskeppi on tosin vasta tilauksessa, mutta varakepin sijaa on saanut sitä odotellessa toimittaa teleskooppivarrellisella makkaratikulla seivästetty meikkisieni. Nala on päässyt hienosti jutun jujun jäljille.

Eilen meidän oli sitten vihdoin aika suunnata oikeasti agiliitelemään. Treeneissä harjoiteltiin puomin alastuloa kontaktin kera, eteenlähettämistä (putki + kolme hyppyä ja eri variaatioita näistä), takaaleikkauksia sekä pussia omatoimisesta. Nala oli selvästi sitä mieltä, että nyt riitti lepo ja tylsistyminen. Sillä nimittäin todella riitti vauhtia tällä kertaa ja suoritukset olivat muutenkin hyviä. Oma pieni kiitäjäliitäjäni oli ihan liekeissä <3 Eilisistä treeneistä ei ole kuvia, mutta laitetaan sen sijaan teemaan liittyen pari kuvaa edellisen viikon treeneistä, joista en olekaan tainnut kirjoitella mitään. Kiitokset kuvista kuulunevat Tainalle.

Viime viikolla treenattiin takaakiertoa

...sekä palauteltiin mieleen pussia.

Nyt olemme Helsingissä, sillä allekirjoittanut suuntaa viikonlopuksi Raaseporiin liikuntaviikonloppuun. Nalalla sen sijaan on tiedossa leikkimistä ja runsaasti huomiota, sillä Janin ja Nalan viikonloppu jatkuu huomenna Klaukkalassa.

torstai 12. toukokuuta 2011

Tervetuloa uuteen blogiin!

Blogi on siis muuttanut uuteen osoitteeseen ja jatkossa meidän pikkumustan kuulumisia voi lukea täältä.

Vanhaa blogia en enää päivittele, mutta se on edelleen katseltavissa ja lueskeltavissa osoitteessa http://podengonala.blogit.fi