Pentuagilityn viimeinen kerta oli viikko sitten torstaina. Treeneissä saimme suorittaa 13 esteestä koostuvan radan, minkä lisäksi aloitimme keinuun tutustumisen. Ensimmäisellä kerralla rata meni oikein hienosti ja vauhdikkaasti, mutta sitä suoritusta ei tietenkään saatu nauhalle :D Toisen kerran Nala otti selvästi vähän jäähdyttelyn kannalta ja jarrutteli ja pysähteli monella esteellä ja jäi lisäksi radan puolivälissä kokonaan paikalleen ihmettelemään ja poseeraamaan Janille, joka kuvasi tätä suoritusta. Koska tämä video nyt kerran kännykkään tallentui, niin laitetaan se silti näytille - näettepä ainakin minkälainen rata oli kyseessä :) Ja kyllähän tuokin rata loppuun asti painettiin, vaikka eteneminen vähän takkuili eikä vauhti ollut parhaimmillaan.
Keinuun tutustuminen sujui hyvin. Aloitimme tietenkin tilanteesta, jossa keinu ei juurikaan pääse liikkumaan, joten sinällään siinä ei mitään kauhean pelottavaa ollut. Nala ei ollut pienestä tömähdyksestä moksiskaan, vaan kipitti keinua ylös ja alas ihan tomerasti. Viimeisistä treeneistä jäi tosi hyvä fiilis ja tähän olikin hyvä lopettaa pentuagi. Kiitokset Tytille, joka on kärsivällisesti auttanut meitä alkuun agilityn ihmeellisessä maailmassa!
Sarjaamme "kissa ja koira" ei ole viime aikoina tullut uusia päivityksiä, joten ajattelin vähän kertoilla mikä tilanne on. Olimme viikko sitten jälleen kyläilemässä vanhempieni luona ja karvalapset saivat viettää neljä päivää saman katon alla. Välillä tytöt istuvat tai makoilevat kaikessa rauhassa aika lähekkäinkin, ohittavat toisensa melkein nenä nenää hipoen ja tekevät sulassa sovussa vierekkäin temppuja kinkkupalkkiota vastaan. Välillä taas molemmat heittäytyvät enemmän tai vähemmän hankaliksi. Videolla Nala näyttää mallia siitä, miten sen mielestä tulee ehdottomasti käyttäytyä, jos kissa on vetäytynyt istuskelemaan tuolin alle. Video on aika pimeä, mutta eiköhän siitä podengon erota.
Samalla Helsingin reissulla Nala pääsi myös temmeltämään parivuotiaan sukulaistyttöni kanssa - ja lapsethan ovat Nalan mielestä suunnilleen ihaninta, mitä maa voi päällään kantaa. Nala ja lapset onkin ihan hyvä yhdistelmä, ainoa kysymysmerkki asiassa on Nalan ajoittainen ylivilkkaus. Hienosti Nala kuitenkin näyttää tunnistavan, milloin kyseessä on pieni ihminen, jonka kanssa täytyy olla vähän varovaisempi.
Harrastusrintamalla on ollut agin loppumisen jälkeen aika hiljaista, mutta keskiviikkona kävimme sentään jälkitreeneissä. Kurssin vetäjä ei ollut paikalla, joten treenasimme omatoimisesti tehden oikeastaan juuri samoja asioita, joita olemme itsekin tässä treenien välissä harjoitelleet. Nala työskenteli jälleen ihan hienosti ja löysi hyvin myös kolmiosta lähtevän suoran. Kiitokset alla olevasta jäljestyskuvasta kuuluu taas Tytti Käyhkölle!
Ilmoittauduin Nalan kanssa myös verijäljen tutustumiskerralle ja odotan tuota lajia innolla. Oletuksenani nimittäin on, että verijälki voisi olla enemmän Nalan juttu kuin peltojälki :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti