Perjantaina olimme Janin kanssa kesäjuhlissa ja Teemu sattui sopivasti olemaan yöpaikkaa vailla ja tuli Nalan hoitosedäksi. Olin unohtanut mainita Teemulle, että Nala syö ruokansa vasta luvan saatuaan, joten ruoka-ajan koittaessa olivat molemmat osapuolet ehtineet jokusen tovin ihmetellä, miksei toinen tee mitään. Voin hyvin kuvitella tilanteen, kun Teemu miettii, että onkohan tuo koira rikki kun se ei syö ja Nala puolestaan närkästyneenä miettii, että kauanko tuo oikein meinaa odotuttaa. Teemu oli miettinyt päänsä puhki ja lopulta muistanut, että olen joskus kauan sitten kertonut tästä tavasta ja vihdoin oli sitten Nalakin päässyt kipittämään kupillensa ole hyvän kajahtaessa ilmoille. Muuten kaikki olikin mennyt hyvin ja kivaa oli kuulemma ollut. Nala sai hoitosedältään kehuja käytöksestään, oli kuulemma totellut mukisematta joka asiassa. Taisi olla Nalan puolelta jonkinlaista vieraskoreutta :D
Tänään olin talkoilemassa Pirkkalan Piskien ja Tappien järjestämissä agin epiksissä. Talkoilun lomassa oli mukava seurata niin koirien kuin ohjaajienkin suorituksia. Myöhemmin lähdin vielä Tanjan, Saijan ja Pian kanssa uittamaan koiria Kaukajärvelle. Koko paikka heräsi ihan uudenlaiseen eloon, kun Nala, Java, Nele, Ando, Haru, Tomu, Ville, Nooa ja Simo saapuivat antamaan oman panoksensa rantaelämään. Kuten osasin odottaa, niin Nala ei uimaan mennyt, mutta sen sijaan kahlaili kyllä niin pitkälle kun tassut ylsivät pohjaan - ja komensi samalla kimakan haukun kera niitä vesipetoja, jotka uimaan uskaltautuivat. Kuvat on ottanut Tanja Malmberg :)
sunnuntai 12. kesäkuuta 2011
torstai 9. kesäkuuta 2011
Kuvia ja strategisia mittoja
Agility on tänään kuumuuden vuoksi peruttu, joten Nala pääsi jo nyt viettämään muutaman päivän harrastustaukoa. Tauolle olikin hyvä rauhoittua Tytin rapsuteltavana, Tytti kun on selvästi yksi Nalan lemppari-ihmisistä. Tytti kävi siis tänään meillä kylässä ja napsi samalla Nalasta kesäisiä kuvia. Tässä muutamia omia suosikkejani, loput löytyvät täältä. Kiitokset jälleen kuvista Tytille!
Tiistaina mittasimme Tytin kanssa Nalan ihan oikealla säkämitalla ja sen mukaan Nala on 26 cm korkea. Painoa tytöllä on kotipunnituksen mukaan 4,6 kg. Omaan silmääni neiti on tällä hetkellä ihan sopusuhtainen ja timmissä kunnossa, toivottavasti sama pätee vielä huomisen jälkeenkin, kun menemme Janin kanssa kesäjuhliin ja Teemu tulee lapsenvahdiksi :D
Ensin muutama poseeraus:
Ja sitten vielä yksi juoksukuva :)
Tiistaina mittasimme Tytin kanssa Nalan ihan oikealla säkämitalla ja sen mukaan Nala on 26 cm korkea. Painoa tytöllä on kotipunnituksen mukaan 4,6 kg. Omaan silmääni neiti on tällä hetkellä ihan sopusuhtainen ja timmissä kunnossa, toivottavasti sama pätee vielä huomisen jälkeenkin, kun menemme Janin kanssa kesäjuhliin ja Teemu tulee lapsenvahdiksi :D
Tunnisteet:
sitä sun tätä
keskiviikko 8. kesäkuuta 2011
Ensikosketus jäljestämiseen
Tänään alkoi vihdoin kauan odotettu jälkikurssi. Ensin kuuntelimme pienen infopläjäyksen siitä, mistä jäljestämisessä on kyse ja miten sitä toteutetaan. Sitten Saija näytti Haru-shelttinsä kanssa, miten homma toimii käytännössä (harmi vaan, että ilkeät linnut olivat teoriaosuuden aikana käyneet napsimassa kaikki makupalat jäljeltä). Sen jälkeen saimmekin polkea omille koirillemme noin yhden neliömetrin kokoisen alueen ja kylvää sille herkkuja. Tämän jälkeen koirat pääsivät yksi kerrallaan oman alueensa kimppuun. Ja hienosti meni, nuuskutus vaan kuului kun koiruudet työskentelivät jälkiensä parissa. Nala pysyi ihan nätisti alueellaan, vasta ihan lopussa neiti kokeili makupalojen käydessä vähiin lähteä "merta edemmäksi kalaan", mutta palasi silloinkin takaisin oikealle alueelle.
Läksyksi saimme harjoitella omatoimisesti samanlaista neliötä. Nyt vaan pitäisi löytää jostain harjoitteluun soveltuva paikka. Seuraava kerta on vasta kahden viikon päästä, joten on tässä onneksi aikaa treenailla. Tällä viikolla vuorossa on huomenna vielä agility, mutta sen jälkeen Nala saa sitten ansaitusti lepäillä pari päivää vähemmän aktiivisen seurakoiran roolissa :) Tällä viikolla onkin ollut jo suht paljon tekemistä ja ihan uusia juttuja, joten pieni huili tekee varmasti hyvää.
![]() |
| Tässä otetaan jäljestyksen ensiaskelia. Kiitos Tytti Käyhkölle kuvasta! |
Läksyksi saimme harjoitella omatoimisesti samanlaista neliötä. Nyt vaan pitäisi löytää jostain harjoitteluun soveltuva paikka. Seuraava kerta on vasta kahden viikon päästä, joten on tässä onneksi aikaa treenailla. Tällä viikolla vuorossa on huomenna vielä agility, mutta sen jälkeen Nala saa sitten ansaitusti lepäillä pari päivää vähemmän aktiivisen seurakoiran roolissa :) Tällä viikolla onkin ollut jo suht paljon tekemistä ja ihan uusia juttuja, joten pieni huili tekee varmasti hyvää.
Tunnisteet:
jälki
tiistai 7. kesäkuuta 2011
Vauhdin hurmaa
Tappien lajeihin tutustumisissa on kesäkuussa vuorossa viehejuoksu ja tutustumiskertaa pohjustaaksemme kävimme tänään Nalan, Tytin ja Janan kanssa tutustumassa lajiin ja homman etenemiseen etukäteen Pirkanmaan vinttikoirakerhon juoksutreeneissä. Molemmat koirat olivat juoksijoina ensikertalaisia, joten kokeilu suoritettiin käsivieheellä ettei moottorikäyttöisen vieheen kova ääni pelästyttäisi koiria ja pilaisi tulevaa luonnollisesti huikeaa juoksu-uraa heti kättelyssä. Nalaa ääni ei tosin näyttänyt hätkähdyttävän, sillä se osoitti jo vuoroaan odotellessaan ja muiden juoksusuorituksia katsellessaan suurta mielenkiintoa viehettä kohtaan ja viettikin suuren osan ajasta kahdella jalalla aitaa vasten seisten valmiina pinkaisemaan mokoman vekottimen perään.
Oma vuoromme sisälsi kaksi vetoa käsivieheellä. Sain valita, lähetetäänkö koira kopin läpi vai sen edestä. Päätin kokeilla samantien lähettämistä avoimen kopin läpi, koska tässä vaiheessa uskoin jo Nalan kiinnostuvan vieheestä riittävästi lähteäkseen sen perään. Vieheen lähtiessä liikkeelle Nala singahtikin sen perään kuin pieni raketti ja pinkoi hienosti loppuun asti, minkä jälkeen se jäi vielä innoissaan retuuttamaan saalistaan :) Vieheenvetäjä naureskeli, että on tainnut koira juosta ennenkin, johon totesin, että tämä oli itse asiassa meidän ensimmäinen kerta. Tähän sain vastaukseksi, että koira on selvästi luonnonlahjakkuus :D Toisella kerralla kokeilimme lähettämistä suljetun kopin läpi. Puomi taisi kuitenkin peittää vieheen Nalan näkökentästä sen verran tehokkaasti, ettei Nala heti nähnyt sitä ja tajunnut lähteä perään. Avitin Nalaa vähän juoksemalla sen kanssa alkumatkan ja osoittamalla sille vieheen. Kun neiti bongasi liikkeessä olevan vieheen, niin se singahti jälleen vauhdilla perään ja juoksi hienosti loppuun saakka.
Itse lähdin treeneihin ihan kokeilumielellä vailla erityisiä odotuksia, mutta koira näytti nauttivan hommasta niin suuresti että itsekin vallan innostuin ja nyt tulikin sitten hetkessä kesälle lisää suunnitelmia :D

viehejuoksu
torstai 2. kesäkuuta 2011
Treeniä, treeniä
Tällä viikolla tokotreenit olivat poikkeuksellisesti keskiviikkona ja meidän kohdalla nämä olivatkin ekat treenit sitten alkukevään. Tokoilu oli huomattavasti kivempaa aurinkoisessa ja lämpimässä säässä kuin talvipakkasilla lumen ja jään keskellä :) Tällä kertaa harjoittelimme luoksepäästävyyttä, paikkamakuuta, seuraamista eri tempoissa, hyppyä ja luoksetuloa sekä tutustuimme noutokapulaan. Nalaa näytti kiinnostavan nakkien ja muiden maahan tipahdelleiden herkkujen jäljestäminen välillä itse tokoilua enemmän ja toki meillä oli pitkän tauon jälkeen vähän kuviot sekaisin, mutta ihan hyvä mieli jäi treeneistä ja sehän on pääasia. Paikkamakuuseen olin erityisen tyytyväinen, sillä Nala yritti nousta ainoastaan kerran suorituksen aikana ja tämäkin johtui siitä, että kävin palkkaamassa Nalan liian ylhäältä. Vapautin Nalan jo puolentoista minuutin kohdalla, koska halusin varmistella ja lopettaa hyvään suoritukseen. Talven "en mene maahan, en muuten varmana mene"- paikkamakuu-tuskailujen jälkeen tämä puolitoistaminuuttinen tuntui suorastaan luksukselta :D
Tänään olimme päivällä vierailemassa Tappien pentupaineissa. Nalalla on ollut välillä vaikeuksia hahmottaa, miten sitä itseään pienempien koirien kanssa olisi syytä toimia ja leikkiä - se kun on tottunut olemaan koiratapaamisissa melkein järjestään se pienin tai ainakin pienimmästä päästä, joten se ei ole juurikaan oppinut varomaan kenet jyrää leikkiessään. Tämä on siis ollut ehdottomasti treenaamista vaativa asia ja siksi kysyinkin lupaa mennä mukaan paineihin. Paikalla oli kaksi ihanaa pientä karvapalleroa; Nitro-sheltti ja Penny-russeli. Nitro on jo aikalailla samaa kokoluokkaa Nalan kanssa, mutta Penny-pallero on vielä kovin kovin pikkuruinen. Nala osoitti kuitenkin kehittyneensä pentujen kanssa leikkimisessä ja leikki pikkuneitien kanssa yllättävän nätisti. Ja voi että se nautti, kun pysyi kerrankin kevyesti vauhdissa mukana! Alla olevat kuvat ovat Annamari Hennon ottamia, ja olen törkeästi pöllinyt ne Anskun blogista :)
Kun pahimmat energiat oli saatu karistettua ja vähän uusia kerättyä päikkäreiden muodossa, olikin jo aika suunnata agilityyn. Motivaattoreina toimivat tänään uusi munalelu sekä keitetty porsaan sydän. Tällä kertaa meillä oli "kisat" eli saimme aluksi suorittaa hypyistä ja putkista koostuvan kymmenen esteen radan, jonka ongelmakohtia sitten treenailtiin loppuaika. Nalalla oli alkuun kivasti vauhtia, mutta loppua kohden neiti muuttui taas jäljestäjäksi. Meille iso ongelma myös agin puolella on kentälle tai putkiin tipahdelleet makupalat, sillä muutaman sellaisen vainuttuaan Nala ei enää muuta teekään kuin kulkee nenä kiinni maassa etsimässä lisää... Noh, keskiviikkona Nala pääsee sitten ihan oikeasti jäljestämään, joten toivotaan että nenä kiinni maassa-meninki maistuu silloinkin!

agility,
koirakaverit,
toko
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)