sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Koirahierontakurssilla

Etelä-Karjalan kansalaisopisto järjesti viikonloppuna "koiran lihashuolto ja hieronta"-kurssin, jonka parissa vietin perjantai-illan ja lauantain. Kurssi oli luonnollisesti erittäin suosittu ja meni elokuussa täyteen lähes samantien ilmoittautumisajan alettua, mutta onneksi olin kärppänä klikkailemassa itseni kurssille ja sain kuin sainkin paikan. Kurssilla käsitellyt asiat olivat osittain tuttuja jo Tappien kurssilta, mutta nyt päästiin pureutumaan pintaa syvemmälle ja käytäntökin painottui kivasti. Tappien kurssillahan opittiin lähinnä venyttelyä ja sivelyhierontaa, mutta nyt pääsimme käsittelemään ihan kunnolla koiran lihaksistoa. Kurssin vetäjänä toimi Nina Jäntti (fysioterapeutti/eläinfysioterapeutti/hevos- ja koirahieroja/ongelmakoirakouluttaja/ klinikkaeläinhoitaja). Kouluttajalta löytyi sangen monipuolista osaamista ja häneltä saikin erinomaisia vinkkejä monenlaisiin pulmiin.

Nala naatiskelee. Kuvat viime syksyltä kotoa.

Perjantaina kokoonnuimme ilman koiria opiskelemaan teoriaa. Tämä osuus käsitti mm. koiran niveliin, lihaksistoon ja lihaksen rakenteeseen perehtymistä sekä lihashuollon merkitykseen, lihasvamman syntymiseen ja oireilevan koiran tunnistamiseen paneutumista.

Lauantain aloitimme vielä teorialla, aiheena hieronnan indikaatiot ja kontraindikaatiot sekä erilaiset hierontaotteet. Nina myös näytti kertauksena oman koiransa avulla tärkeimmät lihakset ja nivelet. Sen jälkeen pääsimme itse tositoimiin. Koska kurssi pidettiin kätevästi noin viiden minuutin kävelymatkan päässä meiltä kotoa, pääsin tauon aikana hakemaan Nalan kesken päivän eikä Nalan näin ollen tarvinnut odotella häkissä tai autossa hieromisosuuden alkamista. Kurssilla Nala yllätti käyttäytymällä oikein mallikelpoisesti! Ei inissyt, kiljunut tai haukkunut häkissä ollessaan ja hieronnan aikana pystyin pitämään sen kokonaan vapaana ilman pantaa ja hihnaa, koska se ei tehnyt elettäkään lähteäkseen seikkailemaan muiden koirien tai ihmisten luokse vaikka meitä oli 15 kurssilaista koirineen ängettynä erittäin pieneen tilaan, jossa koirat joutuivat käytännössä olemaan aivan lähekkäin. Rentoutuminen oli luonnollisesti hieman haasteellista, mutta yllättävän hyvin Nala suostui pötköttelemään kyljellään ja vastaanottamaan hierontaa. Pieniä jumeja löytyi toiselta puolelta yläselästä lavan takaa ja lonkankoukistajan tienoilta, mutta hyvin näytti hieronta ja venyttely näihin purevan.
 



Kurssilla tuli puheeksi myös ulkonevat etujalat ja kyselin aiheesta enemmänkin. Nina esitti ulospäin kääntyville etujaloille pääsääntöisesti kolme selitystä: 1) rakenteellinen syy 2) kehittymätön/kapea rintakehä ja 3) lapatuen puute. Mikäli syy löytyy kakkos- tai kolmosvaihtoehdosta, ulkoneviin eturaajoihin on jossain määrin mahdollista vaikuttaa itse erilaisilla jumppaliikkeillä. Ninan mukaanNalan kohdalla on kyse ihan koiran rakenteesta; Nala on pitkäselkäisenä ja lyhytjalkaisena yksinkertaisesti sen mallinen, että sen jalat kiertyvät ulospäin. Tämä puolestaan on pitkälti rotutyypillinen ominaisuus eikä sille voi itse tehdä mitään (eikä ole tarvettakaan). Ihan saman näkemyksen olen kuullut myös parin eläinlääkärin ja koirahierojan suusta, joten sikälihän asiassa ei ilmennyt mitään uutta, mutta onpahan nyt ainakin varmistettu eläinfyssarinkin mielipide.

Kurssi oli erittäin mielenkiintoinen ja uskon pystyväni hyödyntämään useita asioita käytännössä. Tarkoituksena olisikin enenevässä määrin pitää itse huolta Nalan lihaksiston hyvinvoinnista. Lisäksi osaan nyt eri merkkejä tarkkailemalla ja lihaksia hieromalla ja tunnustelemalla havaita mahdolliset kireydet ja lihasjumit ja sitä kautta kartoittaa ammattilaishierojan tarpeen jos ei oma taitotaso riitä jumeja availemaan.  

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Rauniomatskua

Meillä jäi tiistaina varsinaiset rauniotreenit väliin, mutta tänään nappasin koiran ja Janin mukaan ja käväisimme raunioilla omatoimitreenailemassa. Jani sai taas toimia maalimiehenä ja nyt teimme ensimmäistä kertaa niin, ettei Nala saanut ollenkaan näkö- tai ääniapuja. Pelkän hajun perusteella siis mentiin, mutta toki katsoimme piilot siten, että tuulet olivat suotuisia pienelle podengolle. Kyllä oli pieni taas intoa täynnä kuin ilmapallo :D Ekassa treenissä jäi hihnakin jalkaan kiinni kun urhea pelastuskoira säntäsi niin vauhdilla matkaan. Pahoittelen videon poukkoilua, oli vähän vaikeuksia kuvata samalla kun lähetin koiraa ja kävelin sen perässä. 



Hajuerottelun suhteen ollaan oltu vähän laiskoja viime aikoina. Muutaman kerran olen pistänyt Nalan etsimään suppiksenpalasia sisällä ja hyvinhän tuo menee. Usein sieni on sellaisessa paikassa, ettei Nala voi nähdä sitä ollenkaan vaan toimii pelkän hajuaistin varassa (esim. maton alla tai kukkaruukussa). Välillä Nala tosin meinaa ilmaista sellaisiakin paikkoja, joissa sieni oli vielä hetki sitten eli mihin on jäänyt hajuja jäljelle. Kyllä se kuitenkin selvästi jo tietää mitä etsiä, joten varmaan olisi pikkuhiljaa syytä siirtyä metsään tositoimiin nyt kun suppiskausikin on vielä meneillään. 

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Wannabe

Taas ollaan oltu monessa mukana. Torstaina käytiin römyämässä korvessa jo tutuksi tulleella hiekkatiellä, tällä kertaa lenkkiseurana olivat Riiko ja Tahvo. Tahvo on 1,5-vuotias australianterrieriuros, erittäin vilkas ja energinen laatuaan. Voitte ehkä arvatakin, että tämän kaksikon meno ei muistuttanut rauhaisaa sunnuntaikävelyä :D Nala oli aivan innoissaan kun Tahvokin tykkäsi vetää hervotonta rallia ympäriinsä. 

Lauantaina Nala leikki yhden päivän ajan collieta, sillä suuntasimme Erikan ja Taran kanssa Rautjärvelle Aktiivicolliet ry:n järjestämään mejäpäivään. Sinänsähän Nala menee ihan colliesta, koska Tara on ollut mukana Nalan elämässä pienestä pitäen ja toiminut kenties jonkinlaisena esikuvanakin. Nala on siis luultavasti ihan varma, että siitä tulee isona "Tara". Hmmm, siis hyväkäytöksinen, tottelevainen ja rauhallinen... Juu, sitä odotellessa! Ei vaan, ihan rehellisesti sanottuna wannabe-collieni oli kaiken kaikkiaan oikein pätevä. Ennen jäljen ajamista testattiin laukausvarmuus haulikolla. Nalaa ei ole mitenkään totutettu pamauksiin ja koska sen reaktio oli minulle arvoitus, päätin varmuuden vuoksi mennä sen kanssa hieman kauemmas ampumispaikasta. Ainakaan tuon vähän pidemmän etäisyyden päästä Nala ei reagoinut muuten kuin hieman kuikuilemalla äänen suuntaan, että mikäs se oli.

Malttamaton odottelija

Meidän mejähistoria koostuu muistaakseni kahdesta verijäljestä ja viimeisimmästäkin on jo yli vuosi aikaa, joten jäljellä piti alkuun vähän muistutella, mistä tässä hommassa olikaan kyse. Hyvin Nala kuitenkin alkuun päästyään suoriutui. Jälki oli vähän alle 300 metrin mittainen eli paljon pidempi kuin aiemmat jälkemme ja sisälsi kaksi kulmausta/makausta. Meille myös kävi vähän hassusti kun tarkoituksena oli, että Nalan ollessa porukan ainoa "vääränrotuinen"/pikkukoira sen jälki tehtäisiin helpoimmalle tarjolla olevista maastoalueista, mutta jäljen tekijät olivat ilmeisesti ymmärtäneet paikan hieman väärin, sillä lopputuloksena jälki kulki keskeltä tiheimpiä ryteikköjä ja risurykelmiä :D Tulipa samalla treenattua vaikeassa maastossa kulkemista ja ihan hyvin meni. Oli myös kiva huomata, että toimii tuon koiran nenä edelleen maassakin! 

Kaadolla ollaan! (c) Erika Rautavaara

Erika kuvasi meidän suorituksen, jotta voisin itse tutkailla jälkikäteen ajan kanssa, miten se jäljestys sujuikaan (sekä koiran että ohjaajan osalta). En siis laita tuota koko parinkymmenen minuutin videota näytille, mutta mikäli jotakuta kiinnostaa kurkistaa, millaisessa maastossa pääsimme rämpimään, muutaman minuutin kooste löytyy tämän linkin takaa. 

Mejäilyn jälkeen mentiin vielä Erikan mökille saunomaan ja saunan lämpiämisen aikana Nala ja Tara pääsivät purkamaan jäljelle jääneet energiat juoksentelemalla mökin ympäristössä. Nalassa alkoi näkyä pieniä väsymyksen merkkejä, joten passitin sen saunomisen ajaksi omaan kevythäkkiin lepäilemään. Sen verran energiaa toki oli jäljellä, että pieni podengo jaksoi kiljua häkistä käsin keuhkojensa täydeltä ja protestoida epäasiallista kohteluaan. Protestiäänet kantautuivat mökin terassilta aina saunaan asti, joten pahoitteluni niille saman järven ympäristössä mökkeileville, joilla oli tarkoituksena viettää rentouttavaa lauantai-iltaa luonnonrauhassa...

PS. Nala sai hetkensä julkisuudessa kun se pääsi Etelä-Saimaa-lehteen omistajan ja koiran samankaltaisuutta käsittelevään juttuun. Nalan haastattelu ilmestyi lauantain numerossa. Wannabe-julkkis itse on suhtautunut saamaansa julkisuuteen rauhallisesti, vaikka supertähti tunnistettiin ensimmäisen kerran heti lauantaiaamuna mejä-koulutuksessa. Niin joo, Janikin pääsi Nalan siivellä lehteen. Janikin on suhtautunut saamaansa julkisuuteen rauhallisesti.

perjantai 14. syyskuuta 2012

"Meidän naapurillakin on tuollaisia kääpiöpinsereitä"

Tuli tuolla toisaalla vastaan keskustelu, jossa ihmiset kertovat, miksi heidän koiraansa on luultu. Tämä on mielestäni mielenkiintoinen aihe, koska Nalaahan on luultu vaikka miksi. Podengo on edelleen Suomessa suhteellisen tuntematon rotu (joskin parin viime vuoden aikana rodun tunnettavuus vaikuttaisi lisääntyneen kivasti), minkä lisäksi Nalan väri usein hämää niitäkin harvoja, jotka podengosta ovat joskus kuulleet. Yleisin kysymys tietysti onkin "mikä kumma tuo oikein on?". Jos saisin euron joka kerta kun sanon sanan portugalinpodengo, olisi lompakkoni pullistunut aika mukavasti jo nyt Lappeenrannassa asumiemme viikkojen aikana :D Myös Jani totesi juuri viime viikolla, että täällä saa lenkkeillessä olla vähän väliä esittelemässä rotua. Täällä ihmiset tulevat huomattavasti rohkeammin juttusille kuin Tampereella tai Helsingissä ja Nala toimii toisinaan varsinaisena ihmismagneettina. Vähän aikaa sitten ryntäsi kadulle kaksi silmälasikaupan myyjää rapsuttelemaan Nalaa ja kyselemään rodusta. Suurin osa kyselijöistä onkin nimenomaan kiinnostunut kuulemaan, mitä rotua hihnan päässä pomppiva pieni ilopillerimme edustaa. Joillakin ihmisillä on kuitenkin itsellään ollut jo valmiiksi vahva näkemys siitä, mikä Nala on koiriaan, joten tässä muutamia kuulemiani ehdotuksia koiramme syvimmästä olemuksesta.

Yleisesti ottaen Nalan on luultu edustavan varmaan kaikkia mahdollisia pieniä koirarotuja. Useimmin kuulemani veikkaukset ovat pikaisella arviolla kääpiöpinseri ja schipperke, mutta myös mäyräkoira, "terrieri" ja chihuahua ansaitsevat kunniamaininnan listalla. Onpa käynyt niinkin, että vaikka keskustelukaverilla ei juuri sillä hetkellä muistu mieleen, mikä tämä rotu onkaan, niin kummitytöllä on ihan varmasti kolme juuri tämän rotuista narttua ja vieläpä kaikki mustavalkoisia! Siinä on kyllä jo kummitytöllä käynyt melkoinen tuuri kun koko Suomessa on jalostustietojärjestelmän mukaan tällä hetkellä "musta-valkoiseksi" tai "mustaksi valkoisin merkein" rekisteröityjä podenarttuja ainoastaan kuusi kappaletta :)

Yksi kaikkein yleisimmistä harhaluuloista kuitenkin on, että Nala on kissa. Siis K-I-S-S-A, uskokaa tai älkää. Suurin osa ihmisistä toki tajuaa erheensä lähemmäs tultuaan, mutta osa vaikuttaa oikeasti yllättyneeltä kun huomautan, että oikeastaan kyseessä on koira. Ja juu, kiitos kysymästä, olen kyllä aika varma asiasta.


Miau?

Toinen erittäin yleinen käsitys on, että Nala on pentu. Tätä kuulee sekä lasten että aikuisten suusta. Kaupissa vinttikoiraradalla vuoroamme odotellessamme yksi taapero osoitti Nalaa äidilleen ja kysyi: "Äiti, saako tuo vauvakoirakin juosta?". Toisaalta olen kuullut monen äidin/isän valistavan jälkikasvuaan kertomalla, että tuo tuossa on vielä iiiihan pikkuinen koiranpentu. Koko tietysti hämää, mutta luulisin, että Nalan luonteellakin on jotain tekemistä asian kanssa, koska monet koiraihmisetkin ovat veikanneet Nalaa pennuksi...


Niin on aikuismainen että...

Kaikkein eniten minulta kuitenkin kysytään, mitä kaikkia rotuja Nalassa on tai todetaan, että tuonhan täytyy olla monirotuinen. Sekarotuiseksi Nalaa siis luullaan eniten ja itsepintaisimmat ovat olleet kovin epäileväisiä sen suhteen, mahtaako se sellainen podengo edes olla mikään oikea rotu.

Kertoilkaapa muutkin, miksi koiranne on luultu! Tuttavapiiristä löytyy sen verran harvinaisia rotuja, että varmasti on sattunut kohdalle mitä erikoisempia harhaluuloja. Ja mitä nyt ihan alussa mainitsemastani keskustelusta voi päätellä, niin kovin harvinaisesta rodusta ei edes tarvitse olla kyse :D 

maanantai 10. syyskuuta 2012

Kaveriviikonloppu

Viime viikonloppua vietimme Helsingissä ja kukin meistä tapasi tahollaan kavereitaan. Nalan kalenteriin oli merkitty tapaamiset Micon ja Pennyn kanssa. Micoa kävimme treffaamassa Anun luona ja vaikka koiruuksien viime tapaamisesta on tainnut vierähtää jo yli vuosi, siitä jatkettiin mihin viimeksi jäätiin eli hulvatonta menoa riitti. Nalalla ja Micolla on kyllä selvästi yhteinen sävel leikeissänsä ja muutenkin ne tulevat keskenään juttuun loistavasti.

Nalan ja Pennyn tapaaminen järjestyi Nuuksion metsiköissä rallin ja painimisen merkeissä samalla kun me niuhottavat tylsimykset (=Ansku ja minä) kyykistelimme sammalikossa suppilovahveroiden kuvat silmissä. Tylsimyksiksi me muuntautuimme virallisesti siinä vaiheessa kun eväsimme painimatsit parhailla suppisapajilla ja nipotimme sienikorin kaatamisesta. Eihän Penny mitenkään voinut aavistaa, että kori oli niiiiin heiveröinen, että se keikahtaisi ihan pienestä koriin ja sieltä pois pompsahtelusta mukkelis makkelis. Nala puolestaan piti huolen siitä, että saimme nauttia metsäisistä tuoksuista vielä kotimatkallakin. En tiedä, missä sen oikein onnistui käydä kierimässä, mutta hajuelämys ainakin oli oikein vaikuttava ja mitä lie pihkaa ja tahmaa on vieläkin runsaasta jynssäämisestä huolimatta neidin takalistossa.

Innokkaat sieniretkeläiset (c) Annamari Henno
 
Suppisten tuplakeräämisen meille tarjosi Penny! (c) Annamari Henno

Haittaako jos puraisen palan otsastasi? (c) Annamari Henno

Sieltä sitä taas rymytään ties mistä pahanteosta :D (c) Annamari Henno

Mukava syyssää, runsas sienisaalis, loistavaa seuraa ja kaksi toisensa väsyksiin leikittänyttä koiraa = erittäin onnistunut ja ihana metsäretki! Kiitos Ansku!

Nalan kaveriviikonloppu sai jatkoa vielä tänään kun Tara tuli meille hoitoon. Nalalla taisi viikonlopun jäljiltä väsy vähän painaa, joten riekkuminen ei ollut ihan täysipainoista, mutta kyllä Tara silti näytti välillä siltä, että voisko joku hakea tän kakaran pois :D

Parvekepönötystä

"Maahan!" Nala: "Emmäjaksa"

Jani hellii Taraa ja Nala auttaa parhaansa mukaan pesemällä korvat

Öh? "Leikitään, että mä oon leijonanmetsästäjä ja sä oot mun panttivanki"?

Väsy iski kesken leikin