Retkeilyä

Alkuviikosta teimme retken Nalan entisille huudeille Tammelan puistoon. Nala mennä touhotti ihan innoissaan tutussa ympäristössä. Häntä vispaten se tepasteli eteenpäin uusien hajujen perässä ja varmaan kahden metrin välein piti jättää omia merkkejä vierailusta. Tapasimme sattumalta myös entisen naapurimme koirineen. Nala muisti edelleen, että kyseinen koira iski kerran leikin tiimellyksessä tassullaan Nalan pään kipeästi asfalttiin, eikä se halunnut tälläkään kertaa tehdä minkäänlaista tuttavuutta tämän koiran kanssa vaan pälyili sitä epäluuloisena jalkojeni takaa. Kävelimme samalla reissulla hakemaan tutusta japanilaisesta ravintolasta sushia mukaan. Janin tilatessa ja odottaessa ruokia odottelin itse Nalan kanssa ravintolan edessä ulkona ja pistin merkille, että pieni koira villanuttu päällään levitti hymyn ihan uskomattoman monen ihmisen kasvoille. Muutama ihminen myös pysähtyi juttelemaan tai heitti ohikävellessään pienen kohteliaisuuden karvalapselle. Olinkin jo unohtanut, miten paljon huomiota pienen karvapallon kanssa saa vilkkaalla kadulla. Kyllä omakin päivä piristyi niitä ohi kulkevia hymynaamoja katsellessa :)

Keskiviikkona lähdimme Anskun ja Pennyn kanssa Makkarajärvelle retkeilemään. Nala-parka kiskottiin punkastaan omasta mielestään jälleen kerran täysin epäsäädylliseen aikaan jo ennen puoltapäivää ja se tekikin matkalla bussipysäkille erittäin selväksi, mitä mieltä se on tällaisesta aamuyön hortoilusta kylmässä ja sumuisessa säässä (jos jollain on antaa podengojensuojeluliiton puhelinnumeroa, niin Nala ottaa sen varmasti mielellään vastaan ja tekee valituksen toistuvista aamu-uniin kohdistuvista törkeistä rikkomuksista). Haukottelu ja sopivan nukkuma-asennon etsiminen jatkuivat bussissa, mutta kyllä pieni podengo siitä sitten tokeni ja lämpeni retkeilylle.

Moi, mä oon ihan söpö ja harmiton suohirviö! (c) Annamari Henno

Anna nami? (c) Annamari Henno

Retkestä tuli hieman oletettua pidempi, kun lähdimme mutaisia polkuja väistelläksemme vähän sivureiteille ja suuntavaistomme ei poislähtiessämme toiminutkaan ihan toivotulla tarkkuudella :D Anskun suuntavaisto ohjautui selvästi suppilovahverokeskeisesti ja suppiksia tarttuikin mukaan sen verran, että niistä sai iltapalan väsättyä (tulipa muuten hyviä leipiä, kiitos Ansku reseptistä!).

Ettikää te vaan sieniä, me pistetään mieluummin leikiksi. (c) Annamari Henno

Älypuhelin meidät sitten lopulta pelasti kertomalla, että olimme jo hyvän matkaa kulkeneet aivan päinvastaiseen suuntaan kuin tarkoitus oli... Tulipahan ainakin lenkkeiltyä kunnolla :)

PS. En ole vielä raaskinut kertoa Nalalle, että Penny aikoo muuttaa pois Tampereelta. Nala ja Penny tulevat niin hyvin toimeen keskenään ja ovat niin samalla aaltopituudella leikeissään, että tuo on oikeasti tosi harmi Nalankin kannalta. Onneksi Penny suuntaa Espooseen, joten täytyypä järjestää tapaamisia sitten siellä päässä.