perjantai 8. kesäkuuta 2012

Kesäkuulumisia

Viime aikoina ajatukset ja keskittyminen ovat suuntautuneet lähestyvään muuttoon ja sen mukanaan tuomiin asuntojärjestelyihin. Kesän aikana tämä poppoo pakkaa kimpsut ja kampsut ja siirtyy seuraavaksi vajaaksi vuodeksi Lappeenrantaan. Samalla edessä on paluu rivitalosta kerrostaloon ja tässä muutoksessa lienee sulateltavaa itse kullakin. Lisäksi toki harmittaa tuttujen koirakavereiden ja -harrastusten jättäminen Tampereelle, mutta avoimin mielin lähdemme kohti uusia kuvioita :)






Nalaskin kanssa pidetään nyt juoksutaukoa tokosta ja yhteislenkeistä. Agilityahan saa nykyään TAMSKissa treenata myös juoksunartun kanssa kunhan koiralla on pöksyt jalassa ja tätä mahdollisuutta olemme hyödyntäneet. Aiemmin meillä on ollut treeneissä "tyttöryhmä", mutta nyt kevätkaudella mukaan tulivat Sarin harjispojat, mikä tietysti aiheuttaa erinäisiä haasteita narttujen juoksujen aikana ja etenkin kun kuljemme Sarin kanssa samalla kyydillä treeneihin. Tarjouduin kyllä jäämään Nalan kanssa pois, mutta Sari oli sitä mieltä, että voimme osallistua ja hän ottaa tilanteen harjoittelun ja uroksensa siedättämisen kannalta. Nyt on yhdet juoksulliset treenit takana ja ne sujuivat pienellä sumplimisella oikein hyvin sekä Nalan että uroksen osalta. En tiedä johtuuko muiden harrastusten tauolla olosta vai mistä, mutta Nala on juoksujen aikaan jotenkin aivan erityisen skarppina agitreeneissä, joten on kiva kun tuon energialatauksen voi hyödyntää. Olen toki sitä mieltä, että koira tarvitsee välillä kunnon tauon agistakin, mutta sellainen meille on joka tapauksessa tulossa nyt ihan pian muuton takia.

Pintapuolisesti olen jo ruvennut selvittelemään Lappeenrannan koiraharrastusmahdollisuuksia, mutta niihin täytyy paneutua tarkemmin sitten kun asuntoasioilta jää enemmän aikaa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mukavaa kesää teille kaikille ja erityisesti Nalalle! Neitonen sopeutuu varmaan mahtavasti Lappeenrannan maisemiin, ainakin mun mielestä se on tosi kiva kaupunki! Pongolta kans terkkuja Nalalle. Pongo on nyt mökillä jahtaamassa paikallisia oravia (istuu haukkumassa puun juuressa) ja öttiäisiä. Onneks "serkku-koira" Minni on leikkimässä. T: Meri ja perh.

podengonala kirjoitti...

Kiitos Meri ja hyvää kesää teillekin! Itselläni ei ole kauheasti kokemuksia Lappeenrannasta, mutta lähipiirin antama kuva on varsin positiivinen :) Voi, Nalakin tykkäisi varmasti mökkeilystä!