perjantai 11. tammikuuta 2013
Miksei aina voi olla perjantai?
Nalan näkökulmasta perjantait ovat hauskoja päiviä. Itselläni on usein perjantai-iltapäivät vapaana ja Janikin ehtii monesti perjantaisin mukaan lenkille vielä valoisaan aikaan. Lisäksi voimme kaikki kolme köllötellä illalla sohvalla telkkarin ääressä. Tämä perjantai näytti tältä:
Tunnisteet:
ulkoilu ja retkeily
lauantai 5. tammikuuta 2013
Monitaituri
Nala jäi joulun jälkeen lomailemaan vanhempieni luokse. Siellä neiti sai nauttia huomiosta, yhdessäolosta ja herkkuruoista meidän palattua arkisen aherruksen pariin Lappeenrantaan. Pelkäksi laakereilla lepäilyksi vierailu ei kuitenkaan jäänyt, sillä podengo pistettiin myös hommiin! Nala sai joulupukilta herkkujen ja lelujen lisäksi muun muassa rengaspyramidin ja keilapelin ja nämä ovat Konalasta kantautuneiden kuulumisten ja videoiden perusteella olleet kovassa käytössä. Keiloilla Nala on päässyt treenailemaan koirakeilaamista, keilapallolla jalkapalloa ja rengaspyramidilla renkaiden pinoamista heiluvan alustan päällä olevan tapin ympärille. Nalasta onkin kuoriutunut varsinainen monitaituri tämän joululoman aikana! Alla olevalla videolla Nala kokoaa rengaspyramidia. Aikas hyvää työtä ovat vanhempani tehneet Nalan kanssa, vai mitäs sanotte?
Nalalla on varmasti ollut hurjan hauska loma, mutta pakko sanoa, että olipa ihanaa saada karvalapsi takaisin kotiin. On ihan mahdotonta edes yrittää selittää, miten tyhjältä, hiljaiselta ja ankealta koti tuntuu, kun koiran läsnäolo puuttuu. Ikävä oli ihan karmea, mutta nyt on taas maailma mallillaan kun neiti on kotona :)

temppuilua,
videot
maanantai 31. joulukuuta 2012
Vuosi 2012
Muutamassa blogissa on näkynyt kivoja yhteenvetoja vuodesta 2012 ja ajattelin itsekin näin vuoden viimeisenä päivänä palata hieman ajassa taaksepäin ja muistella mennyttä vuotta. Tältä se näyttää:
Tammikuu
Tammikuussa kauhisteltiin kovia pakkasia ja kaivauduttiin lämmittelemään uuden pedin uumeniin. Nalalla alkoi juoksut juuri sopivasti ennen hyppytekniikkakoulutusta, joten kurssi jäi meiltä väliin ja nautimme hyppelehtimisen sijaan hellyyydenkipeästä kainaloisesta.
Helmikuu
Helmikuussa pakkaset jatkuivat ja pakottivat meidät kehittelemään aktiviteetteja sisätiloissa. Nala opetteli mm. pujottelemaan jalkojen välistä ja keräämään palloja koriin. Laskiaista vietettiin yhdessä Tappien kanssa ja Nala pääsi kyläilemään Lokin kanssa Pennyn luona.
Maaliskuu
Maaliskuussa kävimme podengotreffeillä Hakametsässä ja hoidimme kuntoon liukkaiden kelien aiheuttamia lihasjumeja. Valeraskauden kourissa kärvistelevä Nala myös koki äidillisiä tunteita pientä kumikalaa kohtaan.
Huhtikuu
Huhtikuussa Nala pääsi nauttimaan tanssin pyörteistä koiratanssikurssilla. Lisäksi ihmeteltiin kevään keskelle paukahtanutta takatalvea ja vietettiin pääsiäistä Konalassa ja Klaukkalassa.
Toukokuu
Toukokuu oli yhtä juhlaa kun heti kuun alussa vietettiin vappua ja Nalan 2-vuotissynttäreitä. Lisäksi harjoittelimme koiratanssista innostuneina lajiin sopivia temppuja kuten erilaisia hyppyjä ja kiertoja.

Kesäkuu
Kesäkuussa valmistelimme lähestyvää muuttoa ja nautimme kesästä. Juhannuksen tienoilla kävimme myös eläinlääkärissä selvittelemässä Nalan vatsaongelmia, mutta mitään hälyyttävää ei löytynyt ja vatsakin rupesi taas toimimaan normaalisti.
Heinäkuu
Heinäkuussa teimme kesäretken Nuuksioon ja kävimme viikonloppureissulla tutustumassa uuteen asuinkaupunkiimme ennen kuin kuun lopussa pakkasimme kokonaan kimpsut ja kampsut ja jätimme hyvästit Tampereelle. Näin ollen Nalasta tuli lappeenrantalainen.
Elokuu
Elokuussa tutustuimme Lappeenrantaan ja treenailimme ahkerasti hajuerottelua kanelin avulla. Lisäksi aloitimme rauniopelastuksen ja kävimme pyörähtämässä Luumäen näyttelyssä ERIn arvoisesti. Nala tutustui myös Leksa-bortsuun.
Syyskuu
Syyskuussa jatkoimme ahkerasti rauniotreenejä ja erityisesti haukkumisen opettelua ilmaisukeinona. Lisäksi osallistuimme koirahierontakurssille sekä Aktiivicollieiden mejä-päivään ja kävimme Pennyn ja Anskun kanssa sieniretkellä.
Lokakuu
Lokakuussa Nala kävi ahkerasti lenkkeilemässä paikallisten poikaystäviensä Leksan ja Tahvon kanssa. Lisäksi kokeilimme kotioloissa akupainantaa ja reikihoitoa , mutta Nala ei oikein arvostanut näitä vaihtoehtoisia hoitomenetelmiä.
Marraskuu
Marraskuussa jatkoimme erilaisiin koirahierontakirjoihin tutustumista ja Nala sai toimia käytännön harjoitteissa koekaniinina. Lisäksi ihmettelimme pitkin marraskuuta jatkuneita vesisateita ja jatkoimme rauniopelastusta omatoimitreenien muodossa.

Joulukuu
Joulukuussa nautittiin lumesta, mutta samalla kiristyneet pakkaset vähän hirvittivät. Joulua vietimme tuttuun tapaan Klaukkalassa ja Konalassa. Nalaan iski joulun alla pieni yskä, joka meni nopeasti ohi ilman sen kummempaa oireilua. Joulun jälkeen Nala jäi kyläilemään vanhempieni luokse ja on sillä reissulla edelleen. Me Janin kanssa puolestaan yritämme vielä hetken aikaa pärjätä kahdestaan niin kovin tyhjältä ja hiljaiselta tuntuvassa kodissa, jossa on selvästi podengon mentävä aukko.

![]() |
| (c) Annamari Henno |
![]() |
| (c) Tytti Käyhkö |

| (c) Johanna Lipponen |

| Nuuksion reittikartat ja opastekyltit |
Elokuu
Elokuussa tutustuimme Lappeenrantaan ja treenailimme ahkerasti hajuerottelua kanelin avulla. Lisäksi aloitimme rauniopelastuksen ja kävimme pyörähtämässä Luumäen näyttelyssä ERIn arvoisesti. Nala tutustui myös Leksa-bortsuun.
Syyskuu
Syyskuussa jatkoimme ahkerasti rauniotreenejä ja erityisesti haukkumisen opettelua ilmaisukeinona. Lisäksi osallistuimme koirahierontakurssille sekä Aktiivicollieiden mejä-päivään ja kävimme Pennyn ja Anskun kanssa sieniretkellä.
![]() |
| (c) Annamari Henno |
| (c) Erika Rautavaara |
Lokakuu
Lokakuussa Nala kävi ahkerasti lenkkeilemässä paikallisten poikaystäviensä Leksan ja Tahvon kanssa. Lisäksi kokeilimme kotioloissa akupainantaa ja reikihoitoa , mutta Nala ei oikein arvostanut näitä vaihtoehtoisia hoitomenetelmiä.
Marraskuu
Marraskuussa jatkoimme erilaisiin koirahierontakirjoihin tutustumista ja Nala sai toimia käytännön harjoitteissa koekaniinina. Lisäksi ihmettelimme pitkin marraskuuta jatkuneita vesisateita ja jatkoimme rauniopelastusta omatoimitreenien muodossa.
Joulukuu
Joulukuussa nautittiin lumesta, mutta samalla kiristyneet pakkaset vähän hirvittivät. Joulua vietimme tuttuun tapaan Klaukkalassa ja Konalassa. Nalaan iski joulun alla pieni yskä, joka meni nopeasti ohi ilman sen kummempaa oireilua. Joulun jälkeen Nala jäi kyläilemään vanhempieni luokse ja on sillä reissulla edelleen. Me Janin kanssa puolestaan yritämme vielä hetken aikaa pärjätä kahdestaan niin kovin tyhjältä ja hiljaiselta tuntuvassa kodissa, jossa on selvästi podengon mentävä aukko.
keskiviikko 26. joulukuuta 2012
keskiviikko 19. joulukuuta 2012
Totuuden hetki
...eli aika kaivaa tämän vuoden alussa laatimani tavoitteet esille ja katsoa, kuinka kävi. Jaiks.
"1. Osallistumme aktiivisesti yhteislenkeille ja esim. popotapaamisiin"
No, heti tässä vaiheessa täytyy muistaa se tosiasia, että vuoden alussa tavoitteita laatiessani minulla ei ollut aavistustakaan siitä, että kotikaupunkimme tulee vaihtumaan kesän aikana. Tampereen popoporukka jäi luonnollisesti Tampereelle kuten myös melkoisen iso osa Nalan muusta kaveripiiristä (ja omastani, snif). Uusia tuttavuuksia on kuitenkin pikkuhiljaa löytynyt ja Nala on päässyt säännöllisen epäsäännöllisesti riehumaan esimerkiksi poikaystäviensä Leksan ja Tahvon kanssa. Yhden lappeenrantalaisen keskaripopon omistajan kanssa on myös ollut puhetta tapaamisesta, joten ties vaikka Nala jatkossa saisi nauttia myös popomaisesta seurasta kotikulmillaan. Olosuhteisiin nähden katson tämän tavoitteen täyttyneen kohtalaisen hyvin.
"2. Osallistumme ainakin yksiin epiksiin tokossa tai agilityssa"
Niin lähellä, mutta niin kaukana! Keväällähän olimme jo kovalla tohinalla suuntaamassa kulkumme agiepiksiin. Tavarat oli pakattuna ja Jani oli hakemassa autoa parkkikselta kun jouduin soittamaan perään, että neidilläpä alkoi muuten juoksut juuri nyt. Se siitä siis. Pian juoksujen jälkeen muutimmekin jo Lappeenrantaan, joten tavoite jäi täpärästi täyttymättä.
"3. Osallistumme ainakin yhteen näyttelyyn"
Jee, yksi tavoite kirkkaasti läpi! Loppukesästä kävimme siis pyörähtämässä Luumäellä ERIn arvoisesti. Kai plussaa ropisee myös näyttelykurssille osallistumisesta??
"4. Kokeilemme ainakin yhtä meille kokonaan uutta lajia"
Tämä kohta on luultavasti tavoitelistani menestystarina. Huhtikuussa kokeilimme meille täysin uutena lajina koiratanssia. Rauniopelastuksen puolestaan aloitimme elokuussa ja siitä lähtien se onkin ollut meille rakas harrastus. Ja jos tarkkoja ollaan niin tuli meidän testattua ekaa kertaa hakuakin tämän vuoden aikana.
"5. Arkitottelevaisuussaralla opettelemme kauniimpaa ovikellokäyttäytymistä"
Kauniimman ovikellokäyttäytymisen opettelu vaihtui lennosta kauniimman postilaatikkokäyttäytymisen opetteluun kun muutimme reilun vuoden tauon jälkeen kerrostaloon, jossa posti jaetaan suoraan oviluukkuihin. Tämä vaihtunut tavoite on itse asiassa toteutunut aika kivasti, sillä ero lähtötilanteen ja tämänhetkisen tilanteen suhteen on huomattava. Tällä hetkellä Nala ei ainakaan nauhoitusten perusteella reagoi postiin mitenkään yksin kotona ollessaan ja jos jompi kumpi meistä on kotona postin kolahtaessa luukusta, Nala juoksee namipurkin luokse. Joskus Nalalta tosin saattaa vielä päästä pieni haukahdus ennen kuin se muistaa, että ai niin! Asia on kuitenkin hallinnassa ja hyvällä mallilla. Se ovikellokäyttäytyminen onkin sitten ihan asia erikseen...
Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen tavoitteiden toteutumiseen. Tässä vaiheessa uskallan varmaankin tunnustaa, että pian päättyvä vuosi on ollut elämäni rankin. Kun miettii tämän vuoden aikana läpi kahlaamaamme sekasortoa (sopparihässäkkä, Janille uuden työnantajan etsiminen, uuteen kaupunkiin muuttaminen ja kaikki siihen liittyvä, asunnon myynti, oma työttömyys), olen jopa aika ylpeä siitä, että olen saanut ylipäätänsä yhtään mitään aikaiseksi koirarintamalla. Nala on tietysti auttanut olemalla oma ihana, rakastettava itsensä. Nyt kun tuo kaikki edellä manittu härdelli on onnellisesti takana päin, onkin aika kääntää katseet kohti tulevaa vuotta ja uusia kujeita.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)