maanantai 31. joulukuuta 2012

Vuosi 2012

Muutamassa blogissa on näkynyt kivoja yhteenvetoja vuodesta 2012 ja ajattelin itsekin näin vuoden viimeisenä päivänä palata hieman ajassa taaksepäin ja muistella mennyttä vuotta. Tältä se näyttää:


Tammikuu

Tammikuussa kauhisteltiin kovia pakkasia ja kaivauduttiin lämmittelemään uuden pedin uumeniin. Nalalla alkoi juoksut juuri sopivasti ennen hyppytekniikkakoulutusta, joten kurssi jäi meiltä väliin ja nautimme hyppelehtimisen sijaan hellyyydenkipeästä kainaloisesta.




Helmikuu

Helmikuussa pakkaset jatkuivat ja pakottivat meidät kehittelemään aktiviteetteja sisätiloissa. Nala opetteli mm. pujottelemaan jalkojen välistä ja keräämään palloja koriin. Laskiaista vietettiin yhdessä Tappien kanssa ja Nala pääsi kyläilemään Lokin kanssa Pennyn luona.
 

(c) Annamari Henno
(c) Tytti Käyhkö


Maaliskuu

Maaliskuussa kävimme podengotreffeillä Hakametsässä ja hoidimme kuntoon liukkaiden kelien aiheuttamia lihasjumeja. Valeraskauden kourissa kärvistelevä Nala myös koki äidillisiä tunteita pientä kumikalaa kohtaan.


















Huhtikuu

Huhtikuussa Nala pääsi nauttimaan tanssin pyörteistä koiratanssikurssilla. Lisäksi ihmeteltiin kevään keskelle paukahtanutta takatalvea ja vietettiin pääsiäistä Konalassa ja Klaukkalassa.


(c) Johanna Lipponen


Toukokuu

Toukokuu oli yhtä juhlaa kun heti kuun alussa vietettiin vappua ja Nalan 2-vuotissynttäreitä. Lisäksi harjoittelimme koiratanssista innostuneina lajiin sopivia temppuja kuten erilaisia hyppyjä ja kiertoja.


















Kesäkuu

Kesäkuussa valmistelimme lähestyvää muuttoa ja nautimme kesästä. Juhannuksen tienoilla kävimme myös eläinlääkärissä selvittelemässä Nalan vatsaongelmia, mutta mitään hälyyttävää ei löytynyt ja vatsakin rupesi taas toimimaan normaalisti.


 













Heinäkuu

Heinäkuussa teimme kesäretken Nuuksioon ja kävimme viikonloppureissulla tutustumassa uuteen asuinkaupunkiimme ennen kuin kuun lopussa pakkasimme kokonaan kimpsut ja kampsut ja jätimme hyvästit Tampereelle. Näin ollen Nalasta tuli lappeenrantalainen.


Nuuksion reittikartat ja opastekyltit



Elokuu 

Elokuussa tutustuimme Lappeenrantaan ja treenailimme ahkerasti hajuerottelua kanelin avulla. Lisäksi aloitimme rauniopelastuksen ja kävimme pyörähtämässä Luumäen näyttelyssä ERIn arvoisesti. Nala tutustui myös Leksa-bortsuun.
















Syyskuu

Syyskuussa jatkoimme ahkerasti rauniotreenejä ja erityisesti haukkumisen opettelua ilmaisukeinona. Lisäksi osallistuimme koirahierontakurssille sekä Aktiivicollieiden mejä-päivään ja kävimme Pennyn ja Anskun kanssa sieniretkellä.

(c) Annamari Henno
(c) Erika Rautavaara


Lokakuu

Lokakuussa Nala kävi ahkerasti lenkkeilemässä paikallisten poikaystäviensä Leksan ja Tahvon kanssa. Lisäksi kokeilimme kotioloissa akupainantaa ja reikihoitoa , mutta Nala ei oikein arvostanut näitä vaihtoehtoisia hoitomenetelmiä. 

 


Marraskuu

Marraskuussa jatkoimme erilaisiin koirahierontakirjoihin tutustumista ja Nala sai toimia käytännön harjoitteissa koekaniinina. Lisäksi ihmettelimme pitkin marraskuuta jatkuneita vesisateita ja jatkoimme rauniopelastusta omatoimitreenien muodossa.





Joulukuu

Joulukuussa nautittiin lumesta, mutta samalla kiristyneet pakkaset vähän hirvittivät. Joulua vietimme tuttuun tapaan Klaukkalassa ja Konalassa. Nalaan iski joulun alla pieni yskä, joka meni nopeasti ohi ilman sen kummempaa oireilua. Joulun jälkeen Nala jäi kyläilemään vanhempieni luokse ja on sillä reissulla edelleen. Me Janin kanssa puolestaan yritämme vielä hetken aikaa pärjätä kahdestaan niin kovin tyhjältä ja hiljaiselta tuntuvassa kodissa, jossa on selvästi podengon mentävä aukko.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Milloin Pennyllä olis mahdollisuus saada teidät vierailulle? Ois kiva nähdä teitä molempia!

podengonala kirjoitti...

Ois tosi kiva nähdä teitä! Kyllä me taas koitetaan päästä Helsinkiin, mutta vähän heikolta näyttää nyt ihan lähitulevaisuuden osalta :/

Unelma kirjoitti...

Oikeen hyvää alkavaa vuotta teille kaikille!

podengonala kirjoitti...

Kiitos ja podengomaisen iloista vuotta teidänkin poppoolle! :)