Veristä meininkiä

Tämä viikonloppu oli sanalla sanoen verinen. Ennen kuin kukaan ehtii suuremmin pelästyä, niin lienee paikallaan tarkentaa, että kyseessä oli meidän ensimmäinen kosketuksemme mejän eli verijäljen saloihin. Vetäjänä meillä toimi Saara, joka on kooikerhondjensa Huugon kanssa siirtymässä voittaja-luokkaan kisaamaan. Homma starttasi siten, että kokoonnuimme kurssilaisten kanssa lauantaina viiden maissa Lempäälän metsikköön tekemään jälkiä alla olevassa kuvassa esiintyvien tarvikkeiden kera. Lisäksi varusteisiimme kuului serpentiiniä, jolla merkittiin puihin jäljen reitti.

(c) Tytti Käyhkö

Täytyy myöntää, että kun löytää itsensä lauantai-iltana rämpimässä hyttyshattu päässään miljoonan hyttysen ympäröimänä keskellä rämeikköä veristä sientä perässään kiskoen ja puita serpentiinillä koristellen, niin mielessä saattaa käydä pieni ajatus siitä, että kaikkea sitä koiran takia tuleekin tehtyä. Tämän voinee jälleen sijoittaa kategoriaan "älä mainitse tästä koirattomille kavereillesi keskustellessanne siitä mitä kukin teki viikonloppuna äläkä varsinkaan myönnä pitäneesi touhusta". Jostain syystä edellä mainittu kategoria alkaa tätä nykyä pitää sisällään jo aika paljon asioita :D

Sunnuntaina olikin sitten aika ryhtyä tositoimiin kun näytelmän päätähdet saapuivat paikalle. Podengot Nala ja Kelmi, koikkerit Jana ja Loki, russeli Penny sekä villakoira Rusina lähtivät kukin vuorollaan uhmaamaan metsän vaaroja tarkoituksenaan pelastaa yksinäinen sorkkaparka. Nala sai heti lähdössä hyvän vainun ja lähtikin lupaavasti seuraamaan jälkeä. Suunnilleen puolivälissä pieni podengo päätti että nyt olisi syytä pitää breikki ja mielenkiinto siirtyi hetkeksi mustikoiden poimimiseen. Sitten matka saattoi kuitenkin jatkua ja Nala jäljesti hienosti loppuun asti. Alla olevat kuvat on räpsinyt Annamari Henno. Kiitos siis Anskulle erittäin onnistuneista otoksista, pimeä metsä ja tumma koira eivät ole mikään helpoin yhdistelmä!

Haa, tästä se "peura" on mennyt!

Tässä taidetaan jäljestää niitä mustikoita

Kaadolla sorkka ja verenhaju veivät aluksi mielenkiinnon herkuista, mutta hetken ihmettelyn jälkeen namitkin sitten maistuivat ahkeralle raskaan työn raatajalle.

 

Tässä vielä Saaran antama palaute Nalan työskentelystä:

Nala jäljesti mainiosti, välillä keskittyminen herpaantui kun olihan siellä toki mustikoitakin... Lyhkäsellä "vauvajäljellä" voisi saada idean hahmottumaan Nalalle paremmin ja jäljellä pysymisen motivaatio kasvaa.

Iso kiitos Saaralle opastuksesta! Laji vaikutti sen verran hauskalta, että meitä nähdään varmasti jatkossakin rämpimässä metsässä.