Laskiaisretki tappien tapaan

Kaksitoista ihmistä, kuusitoista koiraa ja kirpakka talvipäivä. Niistä on tappien laskiaisretki tehty! Sunnuntaina suuntasimme siis tappien kanssa retkelle Lempäälään Birgitanpolulle. Alkumatkasta Nala oli ihan innoissaan ja tohkeissaan kaikesta. Silloin tällöin näin vilauksen pikkumustastani ja muutaman kerran se kävi hakemassa minulta namia, mutta muutoin se lähinnä juoksenteli tuttuun tapaansa ihan porukan kärjessä minun rämpiessäni letkan viimeisten joukossa.

Retkiporukkaa lähdössä lenkkeilemään (c) Tytti Käyhkö

Laavulle päästyämme kylmyys alkoi näkyä etenkin kaikkein vähäkarvaisimmissa koirissa, jotka surkeina ja viluisina värjöttelivät paikoillaan. Päätimmekin lähteä pienemmällä porukalla kävelemään polkua pitkin sillä aikaa kun osa jäi virittelemään tulta nuotioon makkaranpaistoa varten. Tällä reissulla tapahtui jotakin mystistä, sillä Nala, joka yleensä tosiaan kiitää aivan porukan etunenässä, olikin jossain kohtaa kääntynyt takaisinpäin ja palannut itsekseen laavulle. Itse ehdin kävellä jonkin matkaa muiden kanssa siinä uskossa, että Nala on edelleen edellä juoksentelevien koirien joukossa, ennen kuin tajusin koirani kadonneen. En kuitenkaan huolestunut kovin suuresti, sillä meitä oli iso porukka levittäytyneenä suhteellisen pienelle alueelle ja uskoin Nalan olevan suurella todennäköisyydellä jonkun lähettyvillä. Lähdin kävelemään laavulle päin ja sieltä Nala löytyikin yhden tappilaisen sylistä. Se oli kuulemma palannut laavulle ihan surkeana ja jäänyt paikoilleen tärisemään. Tämän episodin jälkeen Nala muuttui kovin kummalliseksi, sillä se rupesi äksyilemään kaikille lähelleen tuleville koirille ja seurasi minua kuin hai laivaa. Mietimme aluksi, olisiko se voinut satuttaa itsensä jotenkin ja siksi muuttunut ärripurriksi, mutta ei se ainakaan aristellut paikkojaan tai vaikuttanut muuten kipuilevalta. Itse rupesin jälkikäteen pohtimaan, olisiko se vain yksinkertaisesti pelästynyt tilannetta. Minun näkökulmastanihan se oli Nala, joka teki katoamistempun, mutta Nalan näkökulmasta katoaja olin luultavasti minä, sillä en tiedä, miksi muuten se olisi tehnyt U-käännöksen ja lähtenyt seikkailemaan takaisin laavulle jos ei minua etsiäkseen. Tämä ainakin selittäisi sen, miksi se kovin epätyypillisesti kulki jonkin aikaan aivan kiinni jaloissani kun liikuskelin laavun ympäristössä. No, pääasia on, että koira löytyi ja on käyttäytynyt retken jälkeen ihan normaalisti. Loppuretki oli kyllä Nalan mielestä aivan kamala, sillä kova vilu tuntui olevan vaikka istuimme nuotion äärellä lämmittelemässä ja Nala pääsi takkini sisään lepäilemään ja sai vielä lainata Hilan fleecepeittoakin lämmikkeeksi. Onpa kiva käyttää vapaapäivä siihen, että vie koiransa retkeilemään ja leikkimään koirakavereidensa kanssa ja sitten koko retkeily onkin koiran mielestä ihan hanurista :D Itse kyllä pidin kovasti retkestä pienestä palelemisesta huolimatta. Raikkaan talvisään lisäksi kun tarjolla oli hyvää seuraa, lämmintä makkaraa ja tuoretta pullaa! Nalankin elämä alkoi taas vähän hymyillä kun se pääsi osingolle makkarasta. Liikkeelle lähtiessämme vilukin väistyi ja Nala tepasteli paluumatkan autoille ihan iloisena ja hyväntuulisena.

Vartin verran ehdimme toipua kotona retkestä ennen kuin lähdimme uudelleen matkaan, tällä kertaa agilityyn. Nala jaksoi hienosti keskittyä treeneihin, mutta nyt kotona pötköttelee erittäin väsynyt koiruus. Tällainen aktiivipäivä oli kuitenkin ihan tervetullut, sillä viime viikko meni aika hiljaisissa merkeissä. Kerran kävimme tokossa ja kerran pidemmällä yhteislenkillä Sarin ja poikien kanssa, mutta muutoin emme oikeastaan tehneet mitään peruslenkkejä kummempaa. Huomenna Nalalle tulee hieroja, joten alkuviikko otetaan jälleen aika rauhallisesti.   

Sosiaalista meininkiä ja ihania kamalia asioita

Takana on tähän mennessä melkoisen aktiivinen viikko. Maanantain ja tiistain yhteislenkeistä olenkin jo kirjoitellut blogiin. Keskiviikkona toko oli jälleen peruttu, sillä pakkanen lähti alkuviikon lauhempien päivien jälkeen taas kiristymään. Mittari näytti keskiviikkoiltapäivänä 16 pakkasastetta, mutta päätimme silti uhmata säätä ja lähdimme ulkoilemaan Sarin ja poikien kanssa. Tämä oli varmaan ensimmäinen (ja luultavasti viimeinen) kerta ikinä kun sain tehtyä Nalan kanssa tunnin lenkin näin kovassa pakkasessa. Nala oli kyllä kunnolla varustautunut, sillä se oli pukeutunut villahaalariin, toppatakkiin ja tossuihin. Silti neiti oli heti alkumatkasta sitä mieltä, että meidän on turha yrittääkään saada sitä liikkumaan suosiolla. Namien, maanittelun, kehujen ja poikien "vetoavun" yhteisvaikutuksesta pääsimme kuitenkin liikkeelle ja lihasten lämmetessä Nalakin käveli jo vähän sulavammin ja vain vähän murjottaen. Pahalla tuulella oleminen taisi ottaa podengolla voimille, koska loppuillan Nala olikin ihan puhkipoikkiväsynyt.

Eilen ajelimme pitkästä aikaa Helsinkiin ja neiti on luonnollisesti ollut mielissään kaikesta huomiosta, rapsuttelusta ja herkuista. Tänään Nalan päivä oli täynnä yllätyksiä. Ensimmäinen yllätys oli kaikesta päätellen varsin negatiivinen, sillä pikkumusta joutui jälleen ulos pakkaseen. Nala ei luonnollisestikaan suostunut ottamaan itse askeltakaan vaan jouduin kantamaan sitä parisataa metriä. Sitten tapahtui jotain niin mahtavaa, että ihana Taina ansaitsisi Nalan mielestä vähintäänkin hengenpelastusmitalin. Taina nimittäin kävi nappaamassa meidät kyytiinsä lämpimään autoonsa ja näin ollen pelasti Nalan varmalta jäätymiskuolemalta. Minulle Nala kyllä muisti murjottaa koko automatkan ajan, mutta ennen kuin neiti ehti aloittaa kirjelmänsä podengojensuojeluliitolle, olimmekin jo perillä ja autosta poistuessamme Nalan näköpiirin ilmestyi Penny! Hetken aikaa maailma oli taas pienen podengon mielestä mallillaan kunnes sille selvisi, ettei päivän ulkoilu-urakka ollut suinkaan vielä siinä. Pennyn ja Lokin kanssa Nala kuitenkin ryhdistäytyi ja suostui kävelemään eteenpäin aina kohteenamme olleeseen koirapuistoon asti. Ihan kamalaa se silti näytti olevan. Visiitti koirapuistossa jäikin aika lyhyeksi, sillä Nalalla ei tietenkään pysynyt tossut vauhdissa mukana ja tossujen tipahdeltua pois neiti heittäytyi kyljelleen, jottei yksikään tassu varmasti osuisi kylmään maahan.

Nalalla pyöri sukat jalassa ihan kirjaimellisesti
(c) Annamari Henno

Seuraavaksi suuntasimme Anskun ja Pennyn kotiin ja sisälle päästyään Nalakin päätti että elämä on sittenkin aika ihanaa. Ei siis muuta kuin riehumisvaihde päälle ja ottamaan Pennyn kanssa menetettyä aikaa takaisin :D Lokilla oli vähän ihmettelemistä noiden kahden sekopään touhuja seuratessa.

Ärrin murrin murrin ärrin
(c) Annamari Henno

Ne on ihan sekaisin molemmat...
(c) Annamari Henno

Nala, Nalan Penny ja Pennyn hiiri
(c) Annamari Henno

Kai tää oli joku korkeuskilpailu?
(c) Annamari Henno

Pieni sileäkarvainen mangusti
(c) Annamari Henno

Oli ne aika söpöjäkin :)
(c) Annamari Henno

Huomenna jatkamme matkaa Klaukkalaan ja sunnuntaina palailemme Tampereelle siinä toivossa, että pakkanen laskee mukaviin agitreenilukemiin.

Ulkoillen ja rentoillen

Maanantaina Nala koki suuren järkytyksen kun lähdin hakemaan eteisestä sen takkia jo puoli kymmenen jälkeen aamulla. Äänekkäistä haukotuksista ja närkästyneestä korvien luimistelusta huolimatta podengoparka huomasi pian joutuneensa puetuksi ulkoilua varten näin säädyttömään kellonaikaan. Nalan on syytä totutella ajatukseen aikaisista aamulenkeistä, sillä itse aloitan ensi viikolla työharjoittelun, jonka vuoksi aamulenkit luonnollisesti tehdään totuttua huomattavasti aiemmin. Tällä kertaa syynä tähän podengon liki lakisääteisen aamu-unirauhan loukkaukseen oli kuitenkin se, että lämpömittari näytti vain kahdeksaa pakkasastetta ja suuntasimme Sarin ja harjispoikien kanssa pitkälle lenkille ottamaan ilon irti siedettävän lämpöisestä talvisäästä.

Iltapäivällä Nala myös hierottiin pitkästä aikaa. "Pitkästä aikaa" tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että hieronnasta pidettiin tässä välissä juoksujen mittainen tauko, joka rikkoi säännöllisen jokaviikkoisen hierontarytmin. Nala oli tauosta huolimatta niin hyvässä kunnossa, että päätimme ruveta harventamaan hierontakertoja tästä eteenpäin. Jatkossa Nala hierotaan kerran kahdessa viikossa ja sitten pikkuhiljaa siirrytään kohti 1 krt/kk-rytmiä. Tällä kertaa Hanna-hieroja löysi Nalasta yhden liki yliliikkuvan nikaman - hännästä. Hieroja ei pitänyt tätä pahana asiana vaan sen sijaan tämä löytö huvitti häntä kovasti kun yleensä yliliikkuvuutta ilmenee kai lähinnä jaloissa tai selässä. Totesimme sitten, että hännän nikama on varmaan löystynyt kovassa käytössä... Nalalle hieronta alkaa nyt olla sen verran tuttua puuhaa, että se tietää heti Hannan saapuessa mitä tuleman pitää. Nytkin se makoili koko hieronnan ajan nätisti paikoillaan ihan rentona, mutta heti hieronnan päätyttyä pomppasi ylös hakemaan leluaan, sillä Hannalla ja Nalalla on tapana aina lopuksi leikkiä vähän aikaa ja Nala näköjään muistaa sen hyvin :)

Eilen hyödynsimme jälleen mukavan pienet pakkaslukemat suuntaamalla tappiporukalla lenkille Hervannan Makkarajärvelle. Mukana olivat Tanja, Nele ja Lina sekä uusina tuttavuuksinamme Kaisa, Prisse ja Vilma-pentunen. Nala kipitti tuttuun tapaan ihan joukon kärjessä ja oli onnessaan kun pääsi pitkästä aikaa nauttimaan vapaanajuoksentelusta koirakavereiden kanssa. Liikkeessä Nala näytti tarkenevan hyvin, mutta paikallaollessa rupesi viluttamaan ja kotiin tultuamme Nala tahtoikin kaivautua peiton alle lämpimään.

Olen muuten huomannut, että meillä on kotona fleecepeitto, jolla on lämmityksen suhteen tuplavaikutus. Peiton alle kaivautuminen aiheuttaa sen, että 1) peitto itsessään alkaa mukavasti lämmittää ja 2) pikkuinen mukavuudenhaluinen podengo keskeyttää välittömästi sen mitä sattuukaan olemaan juuri sillä hetkellä tekemässä, juoksee lujaa vauhtia sohvan luokse, pomppaa sohvalle ja asettuu kerälle pehmeän peiton päälle aivan kiinni kylkeeni. Lämmitys on taattu :D

Lisää pakkaspäiviä ja puuhia

Mittari näytti tänään aamulla lähemmäs kolmeakymmentä pakkasastetta, mikä tarkoittaa sitä, että kunnon lenkeistä on turha haaveilla. Niinpä tänäänkin on uppouduttu temppujen ihmeelliseen maailmaan. Alla olevalla videolla Nala treenailee pallojen nostamista koriin - ja on videon loppupuolella kovasti sitä mieltä, että jo riittää kuvaaminen :D (Huom! Tässä videossa on taustamusiikki, joten ei ehkä kannata pitää kajareita täysillä.)

Kokeilimme myös jalkojen välistä pujottelua ja sekin meni taas vähän sujuvammin kuin eilen. Jani halusi välttämättä osallistua treenaamiseen videokuvaajan roolissa, joten laitetaanpa todistusaineistoa näytille. Koiran oppimiskyky on kyllä uskomaton! Ihan mahtavaa, mihin kaikkeen pienet hoksottimet pystyvätkään :)

Pakkaspäivien puuhia

Katselin blogista, että aika tarkalleen kaksi kuukautta sitten keittelimme viimeksi puuroa pakkaseen. Siitä satsista on vielä muutama purkillinen jäljellä, mutta koska nyt iski harvinainen tarmokkuuskohtaus, pistimme puurokattilat taas porisemaan. Uudistimme samalla myös puuron koostumusta siten, että riisin/viljojen osuutta vähennettiin ja lihan osuutta lisättiin. Kasvisten ja öljyjen määrät pysyivät ennallaan. Tästä satsista pitäisikin taas riittää puuroa seuraavaksi pariksi kuukaudeksi :) Lihat haimme Barffi.netistä ja samalla mukaan tarttui sen verran monta kiloa broiskun kauloja ja siipiä, että pakastimeen ei sitten Nalan ruokien lisäksi juuri muuta mahdukaan. Kuivamuonapuolella olen ajatellut vaihtaa nappulat kokonaan viljattomaan versioon, mutta koska Nala saa nappuloita tosi harvoin ja lokakuun alussa ostamastani parin kilon säkistä on vielä noin puolet jäljellä, voi olla ettei tämä vaihto ole vähään aikaan kovin ajankohtainen. Puurolla, lihoilla ja luilla siis pääosin mennään jatkossakin.

Tervetuloa meille syömään!
(muista ottaa omat eväät t. Nala)

 
Pakkaspäivien iloksi on tarvinnut kehitellä myös muuta mukavaa tekemistä. Niinpä päätinkin eilen vihdoin ottaa harjoitteluun jalkojen välistä pujottelemisen kävellessä. Kuvittelin, että siinä on temppu, jota joudumme harjoittelemaan ja hiomaan pitkän aikaa eli juuri sopiva tällaiselle kylmälle talviviikolle. Muuten hyvä, mutta Nalan mielestä tässä ei näyttäisi olevan mitään erityisen vaikeaa, joten tuskin saamme tästä kauhean monelle päivälle oppimishaastetta. Alla olevalla videolla on pätkiä tältä päivältä eli tempun toisesta harjoituskerrasta. Aika hyvässä vauhdissa mielestäni mennään noin niin kuin kahden muutaman minuutin pituisen treenikerran tuloksena :) Jatkossa sitten sujuvuutta lisää ja omaan askellukseeni luontevuutta/vauhtia. Tähän voisi myös hyvin alkaa jo liittää vihjesanaa kun Nalalla näyttäisi olevan idea hallussa.

Myös ovikellokäyttäytymistä olemme ruvenneet pikkuhiljaa treenaamaan. Ideana on, että Nala näkisi tässä vaiheessa ovikellon soimisen mahdollisuutena ansaita nami eikä kokisi tarvetta ruveta rähjäämään ovikellolle. Niinpä olemme soitelleet ovikelloa oikein ahkerasti ja tarjonneet kauniista käytöksestä palkkion. Tulokset ovat olleet hieman vaihtelevia. Omissa treeneissämme Nala on jo edistynyt niin paljon, että se juoksee heti ovikellon soidessa namikipon lähelle istumaan ääntäkään päästämättä. Muutaman kerran tämä on onnistunut myös "aidossa tilanteessa" kun joku on sattunut suht pian treenituokiomme jälkeen käymään ovella. Ihan aina ei ole mennyt putkeen, vaan välillä Nala on edelleen saanut kunnon hepulin ovikellosta. Namin ja ovikellon neiti on kuitenkin jo kytkenyt mielessään selvästi toisiinsa... Nimittäin tässä yhtenä iltana ovikellon soidessa Nala sai kauhean haukkukohtauksen ja jäi vielä eteisen oven taakse möykkäämään, vinkumaan ja ulvomaan siksi aikaa kun itse kävin ovella. Palattuani neiti sitten juoksikin pikapikaa mangustiasentoon namikipon luokse ja pää kallellaan katsoi minua sangen viattoman näköisenä siihen malliin, että huomasitkos, ovikello soi! Pokassa oli vähän pitelemistä, mutta tällä kertaa suorituksesta ei harmi kyllä herunut palkkiota :D