Eilen ajelimme pitkästä aikaa Helsinkiin ja neiti on luonnollisesti ollut mielissään kaikesta huomiosta, rapsuttelusta ja herkuista. Tänään Nalan päivä oli täynnä yllätyksiä. Ensimmäinen yllätys oli kaikesta päätellen varsin negatiivinen, sillä pikkumusta joutui jälleen ulos pakkaseen. Nala ei luonnollisestikaan suostunut ottamaan itse askeltakaan vaan jouduin kantamaan sitä parisataa metriä. Sitten tapahtui jotain niin mahtavaa, että ihana Taina ansaitsisi Nalan mielestä vähintäänkin hengenpelastusmitalin. Taina nimittäin kävi nappaamassa meidät kyytiinsä lämpimään autoonsa ja näin ollen pelasti Nalan varmalta jäätymiskuolemalta. Minulle Nala kyllä muisti murjottaa koko automatkan ajan, mutta ennen kuin neiti ehti aloittaa kirjelmänsä podengojensuojeluliitolle, olimmekin jo perillä ja autosta poistuessamme Nalan näköpiirin ilmestyi Penny! Hetken aikaa maailma oli taas pienen podengon mielestä mallillaan kunnes sille selvisi, ettei päivän ulkoilu-urakka ollut suinkaan vielä siinä. Pennyn ja Lokin kanssa Nala kuitenkin ryhdistäytyi ja suostui kävelemään eteenpäin aina kohteenamme olleeseen koirapuistoon asti. Ihan kamalaa se silti näytti olevan. Visiitti koirapuistossa jäikin aika lyhyeksi, sillä Nalalla ei tietenkään pysynyt tossut vauhdissa mukana ja tossujen tipahdeltua pois neiti heittäytyi kyljelleen, jottei yksikään tassu varmasti osuisi kylmään maahan.
![]() |
| Nalalla pyöri sukat jalassa ihan kirjaimellisesti (c) Annamari Henno |
Seuraavaksi suuntasimme Anskun ja Pennyn kotiin ja sisälle päästyään Nalakin päätti että elämä on sittenkin aika ihanaa. Ei siis muuta kuin riehumisvaihde päälle ja ottamaan Pennyn kanssa menetettyä aikaa takaisin :D Lokilla oli vähän ihmettelemistä noiden kahden sekopään touhuja seuratessa.
![]() |
| Ärrin murrin murrin ärrin (c) Annamari Henno |
![]() |
| Ne on ihan sekaisin molemmat... (c) Annamari Henno |
![]() |
| Nala, Nalan Penny ja Pennyn hiiri (c) Annamari Henno |
![]() |
| Kai tää oli joku korkeuskilpailu? (c) Annamari Henno |
![]() |
| Pieni sileäkarvainen mangusti (c) Annamari Henno |
![]() |
| Oli ne aika söpöjäkin :) (c) Annamari Henno |
Huomenna jatkamme matkaa Klaukkalaan ja sunnuntaina palailemme Tampereelle siinä toivossa, että pakkanen laskee mukaviin agitreenilukemiin.







1 kommentti:
Tervetuloa vaan jatkossakin "heppien" tapahtumiin mukaan :) takuuvarmasti härskiä ja väsyttävää aktiviteettia...
Lähetä kommentti