Portugalinpodengo Nala: Sosiaalista meininkiä ja ihania kamalia asioita

Takana on tähän mennessä melkoisen aktiivinen viikko. Maanantain ja tiistain yhteislenkeistä olenkin jo kirjoitellut blogiin. Keskiviikkona toko oli jälleen peruttu, sillä pakkanen lähti alkuviikon lauhempien päivien jälkeen taas kiristymään. Mittari näytti keskiviikkoiltapäivänä 16 pakkasastetta, mutta päätimme silti uhmata säätä ja lähdimme ulkoilemaan Sarin ja poikien kanssa. Tämä oli varmaan ensimmäinen (ja luultavasti viimeinen) kerta ikinä kun sain tehtyä Nalan kanssa tunnin lenkin näin kovassa pakkasessa. Nala oli kyllä kunnolla varustautunut, sillä se oli pukeutunut villahaalariin, toppatakkiin ja tossuihin. Silti neiti oli heti alkumatkasta sitä mieltä, että meidän on turha yrittääkään saada sitä liikkumaan suosiolla. Namien, maanittelun, kehujen ja poikien "vetoavun" yhteisvaikutuksesta pääsimme kuitenkin liikkeelle ja lihasten lämmetessä Nalakin käveli jo vähän sulavammin ja vain vähän murjottaen. Pahalla tuulella oleminen taisi ottaa podengolla voimille, koska loppuillan Nala olikin ihan puhkipoikkiväsynyt.

Eilen ajelimme pitkästä aikaa Helsinkiin ja neiti on luonnollisesti ollut mielissään kaikesta huomiosta, rapsuttelusta ja herkuista. Tänään Nalan päivä oli täynnä yllätyksiä. Ensimmäinen yllätys oli kaikesta päätellen varsin negatiivinen, sillä pikkumusta joutui jälleen ulos pakkaseen. Nala ei luonnollisestikaan suostunut ottamaan itse askeltakaan vaan jouduin kantamaan sitä parisataa metriä. Sitten tapahtui jotain niin mahtavaa, että ihana Taina ansaitsisi Nalan mielestä vähintäänkin hengenpelastusmitalin. Taina nimittäin kävi nappaamassa meidät kyytiinsä lämpimään autoonsa ja näin ollen pelasti Nalan varmalta jäätymiskuolemalta. Minulle Nala kyllä muisti murjottaa koko automatkan ajan, mutta ennen kuin neiti ehti aloittaa kirjelmänsä podengojensuojeluliitolle, olimmekin jo perillä ja autosta poistuessamme Nalan näköpiirin ilmestyi Penny! Hetken aikaa maailma oli taas pienen podengon mielestä mallillaan kunnes sille selvisi, ettei päivän ulkoilu-urakka ollut suinkaan vielä siinä. Pennyn ja Lokin kanssa Nala kuitenkin ryhdistäytyi ja suostui kävelemään eteenpäin aina kohteenamme olleeseen koirapuistoon asti. Ihan kamalaa se silti näytti olevan. Visiitti koirapuistossa jäikin aika lyhyeksi, sillä Nalalla ei tietenkään pysynyt tossut vauhdissa mukana ja tossujen tipahdeltua pois neiti heittäytyi kyljelleen, jottei yksikään tassu varmasti osuisi kylmään maahan.

Nalalla pyöri sukat jalassa ihan kirjaimellisesti
(c) Annamari Henno

Seuraavaksi suuntasimme Anskun ja Pennyn kotiin ja sisälle päästyään Nalakin päätti että elämä on sittenkin aika ihanaa. Ei siis muuta kuin riehumisvaihde päälle ja ottamaan Pennyn kanssa menetettyä aikaa takaisin :D Lokilla oli vähän ihmettelemistä noiden kahden sekopään touhuja seuratessa.