Taas on mennyt vähän hiljaiselon puolelle blogissa. Edellisen postauksen jälkeen olimme Janin kanssa molemmat vuorotellen kovassa vatsataudissa ja koira-aktiviteetit jäivät aika vähäisiksi. Nala oli kyllä esimerkillinen kotihoitaja. Käytännössä se vietti monta päivää putkeen sängynpohjalla ja piti seuraa aivan kyljessä kiinni lepäillen. Vain lenkille ja syömään se poistui sängystä ja senkin se teki vähän vastahakoisesti. Ihana pieni seuralainen :)
Nyt olemme taas päässeet treenaamisen ja normaalin arjen makuun ja lisäksi ihmetelleet, mitä sille ihanalle keväälle tapahtui! Nala taitaa olla meistä ainoa, jolle oli jo ehtinyt tulla kova ikävä lunta ja se on ihan onnessaan kun talvi tuli takaisin :D Kävimme tänään tarpomassa pitkän lenkin auraamattomia kävelyteitä pitkin. Lunta oli pohkeisiin asti, mutta pieni Nala taapersi eteenpäin joukon ensimmäisenä nenänpäätään myöten lumessa. Jos yritin itse mennä edelle ja raivata tietä niin kärsimätön podengo törmäili nilkkoihin kun ei vauhti miellyttänyt... Häntä luonnollisesti vispasi tuhatta ja sataa ja koko koira pompsahteli hangessa sydämensä kyllyydestä. Hassua, että Nala ei voi sietää vettä tai pakkasta, mutta lunta se rakastaa. Nala ei vielä tunnin lumessa tarpomisen jälkeen halunnut tulla sisälle, joten se sai jäädä Janin avuksi takapihalle lumitöihin.
Nalan pallo upposi ja Jani riensi hätiin ennen kuin koko podengo katosi lumeen
Nala on ollut nyt hieronnan jälkeen hieman reippaampi. Osa oireista on kuitenkin ennallaan ja viime yönä koimmekin eräänlaisen valaistuksen asian suhteen. Neiti nimittäin lähti keskellä yötä vierestämme ja vaelteli levottomana ympäri asuntoa kunnes löysi yhden tietyn lelunsa. Sen jälkeen se palasi makuuhuoneeseen lelu suussaan vinkuen ja ulisten. Ja silloin tapahtui valaistuminen. Nalahan on selvästi saanut pennun! Nalan pentu on vähän säälittävä rääpäle, pieni sininen kumikala, joka Nalalla on ollut ihan pienestä pitäen. Normaalisti Nala heittelee tätä kalaa ympäriinsä ja vinguttaa sitä niin, että koko kämppä raikaa. Viime päivinä Nala on kuitenkin kantanut sitä hellästi mukanaan ja lähinnä vinkunut itse sekä pessyt pientä kalaa varovaisesti. Lisäksi se on yrittänyt aina välillä kiikuttaa kalan mukanaan meidän sänkyymme ja pedannut oman petinsä aivan uuteen uskoon kiskomalla sieltä alustan ulos ja möyhimällä peiton ihmeelliseen myttyyn. Pikainen laskutoimitus osoitti, että viime juoksusta on tosiaan sopivasti pari kuukautta aikaa, mutta valeraskaus ei ollut pälkähtänyt kummankaan mieleen, koska mitään isompia fyysisiä oireita tähän ei ole liittynyt. Toisaalta nyt kun asiaa miettii ja yhdistää nämä monet oudot asiat, joita Nalan käytökseen on viime päivinä kuulunut, niin homma näyttää niin selvältä, että tuntuu uskomattomalta ettemme ole aiemmin tulleet tätä ajatelleeksi. Tämä nyt sitten selittänee osaltaan myös Nalan kehnoa ruokahalua ja pientä alakuloisuutta. Ainakin toistaiseksi oireet ovat muutoin olleet lieviä ja täytyy toivoa, että Nala unohtaisi "pennun" olemassaolon nyt kun kala on kylmästi erotettu emostaan ja nostettu lipaston päälle evakkoon. Vähäsen Nala on sitä kuulemma tänään etsiskellyt, mutta eiköhän se siitä. Täytyy sanoa, että ehkä hivenen erikoinen pentuvalinta Nalalta, mutta ilmeisesti sopivampiakaan ehdokkaita ei ole ollut tarjolla :D
...ja lips laps ilman luistimiakin. Viime päivinä ulkona on ollut aivan järkyttävän liukasta, koko ajan saa varoa kaatumasta tai horjahtamasta. Myös Nala on mitä ilmeisimminkin joutunut liukkaiden jäiden uhriksi. Eilisissä agitreeneissä Hanna huomasi Nalan liikkeissä jotain outoa ja nopea tunnustelu osoitti, että Nalan vasemman takajalan lähentäjälihas oli todella kova ja jäykkä. Hanna epäili Nalan liukastuneen ulkona ja sen seurauksena täräyttäneen lähentäjälihaksensa. Onni onnettomuudessa oli, että Hannan kanssa oli muutenkin sovittu hieronta tälle päivälle, joten heti päästiin ongelman kimppuun.
Olimme Janin kanssa jo muutaman päivän ehtineet ihmetellä Nalan vähän poikkeavaa käytöstä, sillä Nala on viime päivinä inissyt ja vinkunut vähän ihmeellisissä tilanteissa, minkä lisäksi ruokahalu on ollut normaalia heikompi. Nala kyllä syö, mutta kuppiin on saattanut jäädä ruokaa, mitä ei normaalisti tapahdu. Tänään hieronnassa selvisi, että jalan lähentäjälihaksen lisäksi myös Nalan selkä/kylki on saanut kunnon tällin. Hanna epäili myös tämän olevan liukastumisen seurausta, sillä näitä tapauksia on nyt kuulemma tullut paljon vastaan. Toinen vaihtoehto on törmääminen johonkin, mikä sekään ei tietenkään ole mitenkään mahdotonta tämän pienen pyörremyrskyn ollessa kyseessä, mutta ainakaan kumpikaan meistä ei ole mitään törmäystä huomannut. Joka tapauksessa kyljen lihas oli niin kipeä, että käsittelyn aikana oli lähellä ettei Nala näykkäissyt Hannaa ja pienen podengon ininä oli sydäntä särkevää. Toisaalta koiran olo helpottui selvästi heti kun pari kipupistettä oli saatu aukaistua ja Nala loikoilikin loppuajan paljon rentoutuneempana paikoillaan. Sovimme seuraavan hieronnan viikon päähän ja nyt lähipäivinä Nala saa kotihoitona lämpökäsittelyä kipeille lihaksille lämmitettävän kaurasäkin muodossa. Aiomme myös ottaa muutaman päivän vähän rauhallisemmin, mutta muutoin saamme lenkkeillä ja käydä harrastuksissa normaalisti.
Nyt on kuulemma todella monella koiralla juuri nuo lähentäjälihakset aivan juntturassa liukastelun takia, joten vinkkinä muillekin, että jos koira oireilee kummallisesti, niin syy saattaa hyvinkin löytyä "liukasteluvammoista".
Nalalle on tullut vähän noottia siitä, ettei se ole jaksanut päivitellä blogiaan vähään aikaan. Mikä lie kevätväsymys on neitiin iskenyt...
Oikeasti blogin hiljaiselo johtuu pitkälti siitä, ettei meillä ole yksinkertaisesti ollut kummempia kuulumisia viime aikoina. Viikot vierähtävät nopeasti tuttujen harrastusten ja lenkkeilyn parissa kevätauringosta ja lämpenevistä päivistä nauttien.
Agissa on mennyt kivasti. Viime sunnuntaina kokeilimme ensimmäistä kertaa ihan ihka-aitoja suoria keppejä alusta loppuun ja hienosti ne sujuivat. Kokeilin myös, miten käy jos lähetän Nalan kepeille vähän kauempaa ja pidän muutenkin pientä etäisyyttä koiran pujotellessa. Hyvin kävi, sillä Nala hakeutui taitavasti ja omatoimisesti kepeille oikeasta väliköstä ja pujotteli nätisti loppuun asti.
Keskiviikkona Nala oli hieman levoton tokoilija ja kaikelle epäilyttävälle piti ehdottomasti haukkua. Keskittyminen oli kyllä käsinkosketeltavaa, mutta valitettavasti se suuntautui ihan kaikkeen muuhun kuin minuun ja tokoliikkeisiin. Tulipa jälleen myös huomattua, miten paljon enemmän koira lukee kehonkieltä kuin kuuntelee sanoja. Päätin nimittäin vielä tässä vaiheessa vaihtaa tokon luoksetulokäskyn. Nala ei näyttänyt noteeraavan vaihtunutta sanaa mitenkään, mutta siinä vaiheessa kun ryhmämme vetäjä käski minua vaihtamaan myös asentoni ryhdikkäämmäksi ja suoremmaksi koiraa kutsuessa, Nalaan iski epävarmuus eikä se oikein näyttänyt tietävän, miten kutsuun olisi pitänyt reagoida kun en ollutkaan toispuoleisessa asennossa valmiina ohjaamaan koiraa sivulle perusasentoon. Tähän täytyy nyt jatkossa kiinnittää huomiota. Lisäksi aion ruveta käyttämään entistä enemmän naksutinta tokoa treenaillessa. Naksun avulla olisi varmasti helppo saada liikkeisiin ja asentoihin tarkkuuutta, mutta jotenkin naksuttelu on tähän mennessä jäänyt tokon yhteydessä ihan minimaaliseksi kun se on tuntunut mukamas niin vaivalloiselta. Nyt täytyy kuitenkin ryhdistäytyä tämänkin asian suhteen, koska Nalalle naksuttelu on mieluisaa ja mukavaa puuhaa ja uskoisin, että sen avulla voimme saada useampiakin ongelmallisia liikkeitä korjattua paremmiksi.
Nalan vastuualuetta treeninamien valmistusprosessissa on tiskeistä huolehtiminen
Kevät alkaa tehdä tuloaan ja lämpötilat ovat nousseet ihan miellyttäviksi ulkoilun kannalta. Olemmekin ottaneet nyt "talvikoomailun" jälkeen itseämme niskasta kiinni ja pyrkineet ottamaan pitkät lenkit takaisin päivittäiseen ohjelmistoon. Nyt pakkasten väistyttyä Nalan harmina ovat kuitenkin olleet märät lumisohjokasat ja vesilätäköt. Muistan joskus toissavuoden syksynä kirjoittaneeni, että Nala nauttii lätäköistä täysin rinnoin ja pomppii lätäköstä toiseen kuin pieni lapsi. No, sellainen hulluttelu taisi mennä pentuiän piikkiin. Nyt on nimittäin neidillä ihan toinen ääni kellossa. Eteen tuleva lätäkkö aiheuttaa välittömän äkkipysähdyksen, töks. Sitten Nala katsoo minua hämmästyneen tai jopa epäuskoisen näköisenä siihen malliin, että ihanko tosissaan mennään tästä yli. Kun neidille selviää, että emme aio tehdä U-käännöstä tämän(kään) vesilätäkön takia, se asettelee pitkään ja hartaasti tassujaan suunnilleen yksi varvas kerrallaan tien vähiten märille kohdille inhoava ilme naamallaan. Tämä ei välttämättä kuulosta ongelmalta, mutta jos mietitte, montako vesilätäkköä tai muutoin märkää kohtaa esimerkiksi tunnin pituiselle lenkille mahtuu, niin lenkki on kaiken kaikkiaan aikamoisen töksähtelevä :D
Tänään kipaisimme podengotreffeille Hakametsän koirapuistoon. Puistoon mennessämme siellä oli podejen lisäksi paljon muitakin koiria, mm. yksi ranskanbulldoggi, joka halusi heti tulla tekemään tuttavuutta Nalan kanssa. Nala sai ihan hirveän hepulin ja hetken aikaa oli kauhea nokkapokka päällä. Tämän jälkeen laitoimme Nalan hihnaan, mutta ranskis halusi edelleen tulla koko ajan aivan Nalan iholle kiinni ja joka kerta Nala yritti paeta tilanteesta tai jos se ei onnistunut, niin ärisi ja murisi. Ihmettelimme Janin kanssa kovasti Nalan käytöstä, kunnes tajusimme, että koira muistutti väreiltään, ruumiinrakenteeltaan ja lättänältä kuonoltaan sitä ex-naapurimme koiraa, joka kerran leikin tiimellyksessä kolautti Nalan pään kipeästi asfalttiin ja jota Nala ei halunnut mennä lähellekään seuraavan kerran tavatessamme. Tämän koiran lähdettyä Nala pääsi irti hihnasta, reipastui huomattavasti ja rupesi leikkimään hyvässä hengessä muiden koirien kanssa... kunnes puistoon tuli toinen ranskis. Tämä oli kuitenkin väriltään musta ja Nala näytti sietävän sitä paremmin. Ei kuitenkaan halunnut leikkiä sen kanssa vaan vältteli parhaansa mukaan. Onneksi Nala oli sitä paljon nopeampi, joten se pääsi halutessaan juoksemaan karkuun ja tämä yksilö ei muutenkaan yrittänyt tulla niin itsepintaisesti Nalaan kiinni kuin edellinen. Tämäkin muutoin hyvin mennyt kohtaaminen sai kuitenkin vielä ihan viime metreillä vähän ikävän vivahteen kun juuri pois lähtiessämme Nalan jo ollessa kytkettynä tämä ranskis onnistui jostakin hyppäämään Nalan kylkeen ja Nala sai jälleen pienen kohtauksen. Nyt sitten tarvitsisimme varmaankin rauhallisen, lyttykuonoisen koirakaverin, jonka kanssa voisimme ruveta haalimaan hyviä kokemuksia esimerkiksi hihnalenkkeilyn muodossa, mutta mistäs sellainen löytyisi? Pelkoa tuo nimittäin ihan selvästi oli ja olisi hyvä osoittaa Nalalle, etteivät kaikki lyttykuonot ole pahiksia. Muutoin puistoilu sujui hyvin ja Nala pääsi leikkimään myös parin karkeakarvaisen rotutoverinsa kanssa.
Iltapäivällä lähdimme agitreeneihin, joihin saimme myös Janin mukaan. Ylimääräinen käsipari olikin tosi hyvä juttu, koska nyt saimme ratatreenimme lisäksi harjoiteltua paljon tehokkaammin esim. kontakteja, keinua ja keppejä. Muutama videopätkäkin jäi treeneistä muistoksi :) Viime aikoina emme ole kauheasti ehtineet panostaa keppeihin, joten olin vähän epäileväinen niiden suhteen, mutta hyvinhän nuo menivät ja vieläpä ihan suorina, jee :) A-este oli sopivasti madallettuna versiona meidän kentällämme, joten käytimme tilaisuuden hyväksi ja treenailimme sitäkin. Koska toinenkin meille vähän ongelmallinen este eli rengas sattui olemaan lähistöllä, yhdistimme myös sen A-treeniin. Olen ottanut kontaktit taas tiukkaan syyniin ja vaadin Nalalta kunnon pysähdyksen sekä puomin että A:n alastulolla, toistaiseksi yleensä palkan kera. Tämä pysähdys, palkkaus ja lähtöluvan antaminen näkyvät myös videolla jos joku ihmettelee, miksi jäämme jumittamaan tuohon keskelle :)
Ratatreeniä emme tajunneet videoida, mutta ehkä ihan hyvä niin, kun ohjaaja oli jälleen aika pihalla ohjauskuvioista ja Nalaa tämä taas harmitti kovasti. Ryhmämme vetäjäkin sanoi, että Nalaa otti selvästi päähän kun sekoilin ohjaamisen kanssa :D
