lauantai 28. huhtikuuta 2012

Murkkuja liikkeellä

Viime sunnuntaina oli koiratanssin toinen kerta. Takana oli aika tekemisentäyteiset agitreenit ja Nalasta huomasi, että väsy alkoi painaa. Keskittyminen oli välillä vähän hukassa. Kivaa kuitenkin taas oli ja vaikka meidän poukkoilu ja pyöriminen ja hyöriminen muistutti luultavasti vielä aika etäisesti lajia nimeltä koiratanssi, niin kyllä siinä yritystä oli! Uskon, että systemaattisella ja säännöllisellä harjoittelulla Nalassa voisi hyvinkin olla potentiaalia koiratanssijaksi. Omasta potentiaalista en vielä tässä vaiheessa sano mitään...

Sitten pientä harmitusta. Meidän tokoilu on ollut nyt viime aikoina ihan hirveää. Luulin, että lumien ja jäiden sulettua ja maan kuivuttua treenaaminen helpottuisi, mutta tuntuu, että tässä on nyt käynyt ihan päinvastoin. Nala sinkoilee ja säntäilee ihanien kevättuoksujen perässä ympäriinsä eikä keskittyminen tosiaankaan suuntaudu tokoon. Esimerkiksi seuraamista harjoiteltaessa homma menee kutakuinkin niin, että ensin yritän enemmän tai vähemmän kauniisti pyytämällä saada Nalan perusasentoon, mikä jo itsessään vaatii paljon aikaa ja montaa yritystä kun Nalaa ei juuri sillä hetkellä sattuisi yhtään huvittamaan. Liikkeelle lähdettäessä Nala seuraa ehkä noin kahden askelen verran kunnes nenään kantautuu joku täysin vastustamaton ja maailman tärkein haju, jonka perään on kerta kaikkiaan lähdettävä tai sitten Nala bongaa esimerkiksi kiinnostavan koiran, jota täytyy koittaa haastaa leikkimään tai vaihtoehtoisesti epäilyttävän koiran, jolle täytyy ruveta räkyttämään tai sitten taivaalla lentelee lintu, jonka lentoreittiä täytyy paneutua tarkastelemaan tai tai tai... Joka tapauksessa mikä tahansa on kiinnostavampaa kuin se seuraaminen tai muu treenaaminen. Ryhmämme Anna-vetäjä, joka otti joku aika sitten puheeksi meidän siirtymisen ALO-ryhmään, piti Nalalle viime treeneissä puhuttelun siitä, ettei tähtioppilaan sovi noin käyttäytyä :D ALO-ryhmään siirtymisen sijaan harkitsen tällä hetkellä ihan tosissani tokon jättämistä tauolle, koska tällä hetkellä tilanne on rehellisesti sanottuna se, että treenit turhauttavat sekä koiraa että itseäni. Täytyy nyt katsoa, miten tilanne kehittyy vai kehittyykö. Toki tiedostan, että huonojakin jaksoja tulee harrastuksissa vastaan ja ne kuuluvat asiaan, mutta siitä huolimatta en jaksa kauhean kauaa lyödä päätäni seinään lajissa, jonka olisi tarkoitus olla meille lähinnä mukavaa yhteistä puuhastelua. Mieluummin keskitytään sitten kivoihin ja hauskoihin asioihin ja jätetään toko hautumaan taka-alalle.

Toisaalta toko-ongelmat saattavat kytkeytyä ihan siihenkin, että Nalalla on nyt selvästi menossa jonkinlainen toinen murrosikä. Kotona Nala on onneksi ihan oma ihana itsensä, mutta ulkona rajoja kokeillaan. Kaikkea vähänkin epäilyttävää täytyy haukkua ja olla ihan varmuuden vuoksi karvat pystyssä milloin mistäkin syystä. Erityisen ärsyttävää on muille koirille ja välillä ihmisillekin räksyttäminen. Lähinnä tällaista käyttäytymistä ilmenee silloin, kun tilanteessa on mukana muitakin koiria eli esimerkiksi kimppalenkeillä tai treeneissä. Pelkästään minun ja/tai Janin kanssa liikkeellä ollessaan Nala ei juurikaan noteeraa muita. Itse en ollut edes kuullut mistään toisesta murrosiästä/mörkökaudesta, mutta muutokset Nalan käyttäytymisessä alkoivat tietysti kiinnostaa ja asiaan paneuduttuani huomasin, että useissakin lähteissä kerrotaan "uudesta murrosiästä", joka ajoittuu noin kahden vuoden ikään. Nalahan täyttää ensi viikolla kaksi vuotta, joten neiti on melkoisen täsmällinen tässäkin asiassa :D Joka tapauksessa oli kiva huomata, että tällainenkin vaihe on ihan oikeasti tunnistettu ja tunnustettu koiran kehityskaaressa, eikä koiramme välttämättä olekaan hyvää vauhtia matkalla kohti ongelmakoiruutta...

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Tanssii koirien kanssa

Nyt on ainakin yksi tälle vuodelle asettamistani tavoitteista saavutettu, sillä olemme nyt kokeilleet yhtä meille täysin uutta lajia. Kyseessä on koiratanssi, josta Tapit järjestävät kahden kerran mittaisen lajiintutustumisen. Toinen kerta on ensi sunnuntaina. Tanssahtelemaan ajoimme suoraan agitreeneistä ja mietinkin, mitenköhän hyvällä tasolla oma ja koiran keskittymiskyky mahtaisi olla. Koiratanssi osoittautui kuitenkin niin mielenkiintoiseksi ja hauskaksi lajiksi, että pieni väsymys unohtui samantien.

Alkuun kurssin vetäjä Liisa-Ida piti pienen teoriaosuuden koiratanssista. Paikoillaan odottelu kärsivällisesti ei löydy ihan Nalan vahvuuksien kärkipäästä, joten se kävi läpi omaa temppukavalkadiaan ja haukahteli närkästyneenä kun ei namia herunut. Jos taas en katsonut ollenkaan sen temppuilua, se keskittyi johonkin muuhun, kuten muiden koirien provosoimiseen tai epämääräisille äänille haukkumiseen. Kuuntelurauhan säilyttämiseksi Nala saikin kaikessa hiljaisuudessa tehdä muutamia temppuja. Kerttu oli sopinut koiratanssin päälle muita menoja, joten ilman koiraa paikalla ollut Johanna toimi hovikuvaajana. Kaikki kuvat on siis ottanut Johanna Lipponen, kiitos!


T'ässä kuvassa Nala on juuri tullut ammutuksi ihan
lähietäisyydeltä ja odottelee lupaa herätä henkiin...

Ajattelin etukäteen, ettemme näiden kahden tutustumiskerran aikana varmaankaan ehdi tekemään juuri mitään konkreettista, mutta olinpahan väärässä! Jo ensimmäisellä tunnilla pääsimme nimittäin yhdistämään vanhoja tuttuja temppuja musiikkiin ja opettelemaan muutamia uusia. Me opettelimme Nalan kanssa erilaisia hyppyjä; Nala hyppi mm. jalkani yli, käsistä tekemäni ympyrän läpi ja kylkeni ja käteni muodostaman puoliympyrän läpi ja Johanna auttoi palkkaamisessa. Ensi kerralla olisi tarkoitus saada aikaan jotakin ihan oikeaa koiratanssia muistuttavaa koreografiaa eli rakentaa jonkinlainen pieni tanssipätkä. Ihastuin koiratanssiin ihan täysillä ja Nalakin näytti tykkäävän, vaikka alkuun vähän ihmettelikin musiikkia ja soitinta.

Keskellä kenttää nököttävää musapömpeliä piti vähän kummastella

Nala tanssin pyörteissä

Treenipaikalta lähtiessäni olin niin fiiliksissä tästä huikeasta lajista, että autossa radion mukana hoilottaessani havahtuin yhtäkkiä miettimään, että muistinkohan varmasti ottaa Nalan mukaan :D Koira onneksi oli boksissaan ja kotona tuhisi loppuillan erittäin väsynyt pieni podengo kaikkensa antaneena. Kivaa siis oli, vielä kun malttaisi odottaa ensi sunnuntaita!

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Kevätretki Kertun kanssa

Olimme sopineet Johannan kanssa jo hyvän aikaa sitten, että pääsiäisen jälkeisenä lauantaina lähdemme kevätlenkille koirien kanssa. Kevätretkipäivän soisi tietenkin olevan kauniin aurinkoinen ja lämmin. Aamu valkeni kuitenkin valitettavasti sateisena ja lämpötilakin oli vain muutaman asteen nollan yläpuolella. Koska meitä ei kuitenkaan ole tehty sokerista ja vaatteetkin on keksitty, päädyimme siihen, että kumpparit jalkaan ja menoksi!

Aamu lähti vähän jähmeästi käyntiin, koska onnistuin polttamaan eväskroisantit uunissa ihan kirjaimellisesti. Uuniin vilkaistessani huomasin nimittäin, että koko leivinpaperi oli tulessa. Se oli ilmeisesti ottanut osumaa uunin vastuksiin. Äkkiä kroisantit pois uunista ja takapihalle liekehtivän pellin kanssa. Janin suosiollisella avustuksella muutama kroisanttikin pelastui :D

Olimme päättäneet, että retki suuntautuisi Suolijärvelle. Muuten hyvä, mutta autossa selvisi, ettei kumpikaan meistä ollut selvittänyt, missä kyseinen järvi on. Puhelimitse saamistamme ohjeista huolimatta etsinnät eivät oikein tuottaneet tulosta ja jonkin aikaa Hervannassa pyörittyämme totesimmekin, että Suolijärven luontopolku on itse asiassa paljon kivempi käydä katsastamassa jonain aurinkoisena kevätpäivänä. Niinpä teimme suunnitelmien muutoksen ja suuntasimme Makkarajärvelle. Polku oli aika luminen, mutta ihan miellyttävä kävellä, koska lumi ei isommin upottanut ja kivempihan lumessa on talssia kuin vaikkapa mudassa. Itse Makkarajärvi tulikin sitten kierrettyä tuplasti, koska huomasimme vasta saavuttuamme laavulle toistamiseen, että nyt taitaa olla jo toinen kierros menossa. Eipä se mitään haitannut ja itse asiassa sääkin oli ihan virkistävä, koska mitään kunnon sadetta ei ollut vaan ilma oli lähinnä kostea ja vähän tihuttava. Koiriakaan sää ei tuntunut erityisesti häiritsevän, mitä nyt Nala tunsi pientä inhoa kaikkein kosteimpia kohtia ylittäessään. Kerttu sen sijaan pomppi ihan innoissaan vedessä ja aina kun Kerttu meni suoraan vesileikeistä lähellekään Nalaa, Nala ihan varmuuden vuoksi ravisteli turkkinsa, koska ihan varmasti ainakin kaksi tai jopa kolme vesipisaraa osui siihen tai ainakin olisi voinut osua :)

Kiitokset retkiseuralaisille kivasta retkestä, joka alkuasetelmista huolimatta oli ihan onnistunut! Oli myös kiva nähdä Kerttua pitkästä aikaa, koiruuksien viime telmimisestä onkin jo vierähtänyt tovi.

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Pääsiäinen

Palailimme eilen kotiin pääsiäisenvietosta. Neljän päivän mittaisen loman aikana ehdimme tavata kavereita ja viettää aikaa perheidemme kanssa eli takana on mukava Helsingin reissu. Pitkäperjantaina nautimme pääsiäisateriasta Konalassa ja mukana olivat myös mummini sekä pikkuveljeni tyttöystävineen. Nalallekin oli valmistettu lammasta ruoaksi ja hyvinhän tuo näytti uppoavan.

Omnomnomnomn, hyvää on!

Nala ja Vilma sietivät toisiaan aika hyvin, joskin Vilma katsoi parhaaksi pitäytyä pitkälti omissa oloissaan. Nala puolestaan haluaisi edelleen tehdä lähempää tuttavuutta, mutta se naamioi lähestymisyritykset esimerkiksi venyttelyksi ja yrittää vaivihkaa hivuttautua kohti kissaa. Sydänystävyydestä ei ehkä edelleenkään voi puhua, mutta kyllä nuo osaavat jo olla aika rentoina toisen läsnäolosta huolimatta.

Mukahuomaamaton venyttelylähestyminen

Helsingissä oli lunta huomattavasti vähemmän kuin Tampereella, mutta kovin keväisiä säitä ei pääsiäisviikonlopulle osunut. Siitä huolimatta sulattelimme pääsiäisherkkuja ulkoilun ja kävelylenkkien muodossa.

Klaukkalassakin lunta riitti, mutta se oli iloksemme jo sulanut kokonaan takapihan terassin päältä, joten otimme kahvikupit mukaan ja nautiskelimme terassilla auringonpaisteesta. Nala puolestaan nautiskeli jäljellä olevasta lumesta ja metsästi innoissaan lumipalloja.

Heitä jo!


Kiitos kivasta pääsiäisestä kaikille osallistuneille! Tällä viikolla luvassa on toko- ja agitreenien lisäksi tutustumista koiratanssin saloihin, mielenkiinnolla odotan tätä kokemusta.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Takatalvi

Taas on mennyt vähän hiljaiselon puolelle blogissa. Edellisen postauksen jälkeen olimme Janin kanssa molemmat vuorotellen kovassa vatsataudissa ja koira-aktiviteetit jäivät aika vähäisiksi. Nala oli kyllä esimerkillinen kotihoitaja. Käytännössä se vietti monta päivää putkeen sängynpohjalla ja piti seuraa aivan kyljessä kiinni lepäillen. Vain lenkille ja syömään se poistui sängystä ja senkin se teki vähän vastahakoisesti. Ihana pieni seuralainen :)

Nyt olemme taas päässeet treenaamisen ja normaalin arjen makuun ja lisäksi ihmetelleet, mitä sille ihanalle keväälle tapahtui! Nala taitaa olla meistä ainoa, jolle oli jo ehtinyt tulla kova ikävä lunta ja se on ihan onnessaan kun talvi tuli takaisin :D Kävimme tänään tarpomassa pitkän lenkin auraamattomia kävelyteitä pitkin. Lunta oli pohkeisiin asti, mutta pieni Nala taapersi eteenpäin joukon ensimmäisenä nenänpäätään myöten lumessa. Jos yritin itse mennä edelle ja raivata tietä niin kärsimätön podengo törmäili nilkkoihin kun ei vauhti miellyttänyt... Häntä luonnollisesti vispasi tuhatta ja sataa ja koko koira pompsahteli hangessa sydämensä kyllyydestä. Hassua, että Nala ei voi sietää vettä tai pakkasta, mutta lunta se rakastaa. Nala ei vielä tunnin lumessa tarpomisen jälkeen halunnut tulla sisälle, joten se sai jäädä Janin avuksi takapihalle lumitöihin.


Nalan pallo upposi ja Jani riensi hätiin ennen kuin koko podengo katosi lumeen