maanantai 20. elokuuta 2012

Nalan mökkiviikonloppu

Meillä oli Janin kanssa lauantaina kesäjuhlat pienen risteilyn ja siitä jatkuneen illanvieton muodossa, ja kerrankin kävi oikea onnenpotku, sillä Erika sattui olemaan Lappeenrannassa ja suostui ottamaan Nalan hoitoon. Nalalle tämä tarkoitti ihanaa mökkiviikonloppua ja turistimatkaa Kouvolaan, sillä Erika ja Tara kävivät pyörähtämässä kehässä Kouvolan näyttelyssä. Mökille oli tulossa lauantaina Erikan kavereita koirineen ja päädyimme siihen, että Nala lähti tutustumaan mökkiympäristöön ja peuhaamaan Taran kanssa jo perjantai-iltana. Hyvin oli mennyt sekä näyttelyssä että mökillä, mikä oli tietysti kiva kuulla :) Itse pääsin sunnuntaina Nalaa kotiin hakiessani mukaan mökkiporukan hakutreeneihin. Nala sai tehdä kolme harjoitusta ja hienosti meni. Ihan ensimmäisellä yrityksellä se koitti tosin lähteä jäljestämään, mikä varmasti selittyy sillä, että tähän mennessä olemme treenailleet metsässä ainoastaan mejää. Uusi yritys kuitenkin suuntasi keskittymisen ilmavainuun eikä Nala enää yrittänyt jäljestää seuraaviakaan maalimiehiä. Innoissaan tuo taas paineli menemään pitkin maita ja mantuja. Nalan olotilaa touhukkan viikonlopun jälkeen voisi varmasti kuvata sanoilla "väsynyt, mutta onnellinen". Kiitos Erikalle ja muulle mökkipoppoolle kun huolitte Nalan mukaanne mökkeilemään!


Mökkihöperöltä taisi patterit loppua kun sunnuntai kului näissä merkeissä :)

Näyttelykurssi on nyt ohi ja näillä eväillä pitäisi selviytyä sunnuntain Luumäki-koitoksesta. Torstain näyttelytreeneissä kaikki meni ihan päinvastoin kuin ensimmäisellä kerralla. Tällä kertaa Nala ravasi nätisti, mutta pöydällä seisominen ei ollut yhtään kivaa vaan neiti pakitteli ja siirtyi aina vaan lähemmäs minua aivan pöydän reunalle. Myös seisominen oli jostain syystä hankalaa (=tylsää) ja peppu lävähtelikin maahan vähän väliä. Tänään hajut taas kiinnostivat, mutta ihan kivasti selviydyttiin näistä viimeisistä treeneistä. Eihän meillä kaikki ihan nappiin mene, mutta luotetaan siihen, että käytös on rodunomaista :D Enemmän oikeastaan jännittää omasta kuin Nalan puolesta. Nalahan on kahden näyttelynsä kokemuksella jo varsinainen konkari itseeni verrattuna, sillä itse menen sunnuntaina kehään ensimmäistä kertaa. Toivotaan, että onnistun esittämään koiran edes jokseenkin kelvollisesti... Siinä sitä onkin jo tavoitetta kerrakseen!

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Missitreeneistä raunioille

Maanantaina starttasi LPKY:n järkkäämä näyttelykoulutus. Koirakkoja kurssilla on kymmenisen kappaletta ja suurin osa koirista edustaa muita kuin palveluskoirarotuja. Tämä oli itselleni jokseenkin helpotus, sillä vähän jännitti mennä paikalle meidän tirriäisen kanssa siinä luulossa, että kaikki muut ovat hyvin käyttäytyviä palveluskoiria :D Kaiken lisäksi suurin osa kurssille osallistuvista koirista on pentuja tai lähes pentuja, joten muillakin on onneksi pientä säheltämistä ja toheltamista ilmassa. Nurmikenttä oli meille aika haasteellinen alusta, koska hajut kiinnostivat Nalaa huomattavasti enemmän kuin ravaaminen kehässä. "Ravaaminen" tarkoittikin meidän kohdalla nenä kiinni maassa täysin päinvastaiseen suuntaan pyrkivän koiran kiskomista perässä. Muuten meni kyllä hyvin ja esimerkiksi pöydällä Nala oli kuin kotonaan. Kurssin vetäjän mielestä Nala vaikutti siltä kuin olisi aina pönöttänyt pöydällä tarkasteltavana, vaikka totuus on se, että Nala on seissyt näyttelypöydällä tasan kaksi kertaa ja nekin kerrat ihan oikeissa näyttelyissä. Hyvä kuitenkin, ettei pöytä näyttänyt jännittävän Nalaa ollenkaan ja hienosti Nala antoi myös mitata säkäkorkeuden ja katsoa hampaat. Seisominenkin onnistui yllättävän hyvin, mutta tuota liikkumista meidän on totisesti vielä harjoiteltava. Täytyy heti torstaina kurssin seuraavalla kerralla kokeilla, olisiko vieläkin paremmista nameista apua tuohon haisteluongelmaan.

Keskustelin samalla kurssilla olleiden sekä meidän jälkeen treenaamaan tulleiden ihmisten kanssa LPKY:n harrastustarjonnasta ja selvisi, että ohjatut tokotreenit ovat avoimia kaikille roduille, mutta esimerkiksi haku- ja jälkitreenaamisen osalta kurssit ovat usein pelkästään pk-roduille suunnattuja, joten noiden lajien treenaaminen onnistuisi lähinnä omatoimisissa treeniryhmissä mikäli sopiva ryhmä löytyy. Juttelin myös näyttelykurssin toisen vetäjän kanssa meidän kiinnostuksenkohteista ja mahdollisuuksista ja lopputulema oli, että sain kutsun heti seuraavaksi päiväksi rauniotreeneihin. Avoimin mielinhän tänne lähdettiin, joten mikäpä siinä, koira ja tavarat taas tiistaina autoon ja menoksi!


Tämä kuva on Lapuan raunioradalta (http://www.rauniorata.fi/9)

Rauniotreenit pidettiin Hanhijärven harjoitteluradalla. Alueella oli mm. puurakennus sekä useita isoista kivistä muodostuvia kasoja, joihin oli rakennettu maalimiehiä varten erilaisia piilopaikkoja esimerkiksi kaivomaisista betonirenkaista, isoista autonrenkaista sekä puukopeista. Paikalla oli minun lisäkseni myös toinen ensikertalainen, joten minun ei tarvinnut olla yksin ihan ulapalla. Katselimme ensin, miten kokeneet koirakot työskentelivät ja pääsin itsekin maalimieheksi. Sitten olikin aika hakea Nala tositoimiin. Ihan alkuun Nala sai käydä tekemässä tuttavuutta paikalla olleiden ihmisten kanssa ja sitten nämä ihmiset hajaantuivat eri puolille harjoittelualuetta. Jokainen kutsui vuorollaan Nalaa luokseen ja tarjosi Nalalle nakkia. Ideana oli paitsi totuttaa Nalaa hakeutumaan "piilossa" olevien ihmisten luokse, myös tutustuttaa koiraa uudenlaiseen ympäristöön ja alustaan. Tässä ei ollut mitään ongelmaa. Nala pinkoi aivan tohkeissaan niin kivikasojen, renkaiden kuin kaikkien muidenkin esteiden yli ihmisen luota toisen luokse hakemaan nameja. Kuten eräs ryhmäläinen asian ilmaisi, Nala näytti lähinnä epäuskoiselta sillä se ei ollut millään uskoa, että se voi todella ansaita nameja näin helpolla!

Otimme loppuun vielä pari peräänajotreeniä, joissa Nala lähti juoksevan ja piiloutuvan ihmisen perään etsimään tätä. Tässä treenissä Nala jo selvästi käytti nenäänsä ilmavainun saatuaan, mikä oli iloinen yllätys. Tähän mennessä olemme treenanneet vain maavainuun perustuvia lajeja, joten oli kiva huomata, että myös ilmavainu onnistuu Nalalta luontevasti. Treenin vetäjä kehui Nalaa potentiaaliseksi rauniokoiraksi ja oli sitä mieltä, että meidän kannattaa ruveta treenaamaan lajia. Harmi vaan, että tälle kesälle on tiedossa enää kaksi treenikertaa ja talvikauden aikana laji on aikalailla jäissä. Nyt siis otamme kaiken irti näistä kahdesta jäljellä olevasta kerrasta ja koitamme kehitellä talveksi jotain vastaavaa. Nala kun oli lajista aivan innoissaan - itse asiassa vähän liiankin kanssa, sillä oman vuoronsa jälkeen se murtautui ulos kevythäkistään auton auki olevassa takaboksissa ja pinkoi perääni takaisin raunioita kohti. Virkaintoinen rauniokoira siis :)

lauantai 11. elokuuta 2012

Vapiskaa suppilovahverot!

Hajuerottelun treenaaminen on jatkunut oikein mallikkaasti. Viime postauksen jälkeen aloimme treenata kolmella purkilla ja osumatarkkuus rupesi hyvin nopeasti lähentelemään sataa prosenttia eli Nala on nyt selvästi oivaltanut, että tarkoituksena on tunnistaa nimenomaan haju eikä esine. Homma rupesi pian käymään Nalalle vähän turhan helpoksi ja tylsäksi, joten nostimme jälleen vaikeusastetta. Nyt mukana on neljä purkkia, joista yhdessä on kanelin tuoksua, yksi on "hajuton", yhdessä on hämäyshajuna kahvin tuoksua ja yhdessä häiriöhajuna kinkun hajua. Harmi etten tajunnut videoida tämän vaiheen ensimmäistä harjoituskertaa. Neiti nimittäin yritti varsin sinnikkäästi tunkea kieltänsä yhteen näistä purkeista ja oli ihan sitä mieltä, että tämä sen täytyy olla. Voitte ehkä arvata mikä purkki on kyseessä :) Nopeasti se kuitenkin tajusi, että hyvästä yrityksestä huolimatta etsittävä haju on edelleen minun päätettävissäni ja kuten videolta näkyy, kinkkupurkkikin ohitetaan nyt ilman ongelmia. Kanelipurkissa on merkkinä punainen tarra, jota yritin pitää kameran suuntaan näkyvillä. Video on taas vähän turhan läheltä kuvattu kun koira ei meinaa näkyä kokonaan, sori!




Itselleni tuottaa nyt vähän päänvaivaa miettiä, mikä olisi luonteva seuraava steppi. Ihan hienoltahan tuo tietysti näyttää kun koira osaa valita rivistä oikean purkin, mutta ei tuosta taidosta vielä tuollaisenaan ole kauheasti varsinaista hyötyä... Seuraavaksi olisi ehkä hyvä opetella etsimään tiettyä hajua laajemmasta ympäristöstä, mutta kysymys kuuluukin, olisiko syytä aloittaa sisätiloista vai siirtyä suoraan ulos? Ulos siirtyminenhän on jossain vaiheessa välttämätöntä kun meidän olohuoneessa ei valitettavasti kasva suppilovahveroita (tai ehkä ihan hyvä niin, ties mistä kosteus- ja homevaurioista se kertoisi), mutta mahtaakohan olla parempi aloittaa tuo etsimisvaihe heti oikeasta ympäristöstä ulkoa vai vielä helpotetusti vähemmän häiriöisestä sisätilasta?  

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Hajustelua

Kävimme sunnuntaina marjastamassa ja sienestämässä. Meidän poppoon lisäksi myös hyttyset olivat ulkoilemassa runsain joukoin ja varsin aggressiivisella asenteella eivätkä pysyneet loitolla hyttysrannekkeista, OFFista tai muista hyttysvarusteista huolimatta. Näin hyttysallergikkona päätin, että sienestys saa nyt odottaa vähän myöhemmälle syksyyn. Allergialääkkeetkään eivät nimittäin tuntuneet purevan yhtään vaan olen edelleen aivan täynnä kipeitä paukamia. Sieniä etsiessä rupesi kuitenkin jälleen kutkuttelemaan ajatus Nalan hyödyntämisestä sienestyksessä ja rupesinkin etsimään tietoa hajuerottelun alkeiden harjoittelemisesta. Tapeilla olisi tulossa nyt syksyllä hajuerottelukurssi, joka olisi tietysti kiinnostanut kovasti, mutta nyt ei auta kuin edetä itseopiskelun ja nettiavun kautta.

Päätin aloittaa mausteiden tunnistamisesta ja valitsin meille ensimmäiseksi harjoitteluhajuksi kanelin. Aloitimme opettelemalla hajun tunnistamista ja ilmaisemista. Tässä parin päivän aikana olemme treenailleet useissa lyhyissä erissä ja olemme edenneet vaiheeseen, jossa Nalalla on valittavana kaksi maustepurkkia. Toisen sisällä on pumpulituppo, joka on ollut hajustumassa kanelipurkissa, toisessa puolestaan on "hajutonta" pumpulia. Nalan tehtävänä on tietysti tunnistaa, kummassa purkissa kanelilta tuoksuva pumpuli on. Ilmaisu tapahtuu siten, että Nala menee makuulle löydettyään pyydetyn hajun. Alla on pieni pätkä havainnollistamaan, miten treenaamme. Kanelilta tuoksuvassa purkissa on minulle merkiksi pieni väripläntti, mutta se ei taida videolla juuri näkyä.


Harhaosumiakin Nalalle vielä sattuu. Nalan mielentilalla on iso merkitys sen kannalta, miten hyvin treeni sujuu. Jos koira on jo valmiiksi yli-innokas ja palkkanamit liian herkullisia ja houkuttelevia, se vain pomppii kuin pieni sammakko purkilta toiselle makuuasentoon käyttämättä nenäänsä laisinkaan. Silloin kun Nala jaksaa keskittyä, homma sujuu hienosti. Palkkaankin Nalaa nyt ihan normaaleilla ruokanappuloilla, koska ne eivät saa koiraa kiihtymään ylikierroksille. Seuraavaksi olisi tarkoitus lisätä "hajuttomien" purkkien määrää ja sen jälkeen vaikeuttaa tehtävää siten, että mukana on muitakin hajuja kuin kaneli. En tiedä, onko meillä oikeasti mahdollisuuksia kehittyä sienikoirakoksi, mutta ainakin hajujen harjoittelu on hauskaa ja Nalalle selvästi mieluisaa. 
      
Ps. Ilmoitin muuten Nalan elokuun lopussa olevaan Luumäen näyttelyyn. Ajattelin, että näyttely antaa meille hyvän syyn treenailla muutamia perusasioita, kuten sitä seisomista, joka meiltä on jälleen kerran päässyt unohtumaan. LPKY (Lappeenrannan palveluskoirayhdistys) järjestää juuri sopivasti elokuun aikana näyttelykurssin ja ilmoitin meidät myös tälle kurssille. Ensimmäinen kerta on ensi viikolla.

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Täällä ollaan!

Nyt on tältä kesältä häät juhlittu ja juhlahumusta selvitty. Kiitos vielä mummille, joka toimi koiravahtina molempien häiden aikana! :) Tämä porukka on siirtynyt uuteen kotiin Lappeenrantaan ja täällä arki on lähtenyt pikkuhiljaa rullailemaan.

Erika ja Tara olivat Lappeenrannassa mökkeilemässä vielä alkuviikon, joten kävimme pariin otteeseen yhdessä lenkillä. Taran ja Nalan edellisestä tapaamisesta oli Erikan vaihtarivuoden takia ehtinyt kulua jo yli vuosi, mutta hienosti tytöt tulivat edelleen toimeen keskenään. Taran rauhallisuus jaksaa aina hämmästyttää kun oma arki kuluu tuon pienen toheltajan kanssa :D Kyseinen toheltaja on kyllä ollut aika tehokas ihmismagneetti kaupungissa, jossa ihmiset uskaltavat puhua tuntemattomillekin. Monet ovat tulleet ulkoillessamme ihastelemaan pientä energiapakkausta ja kyselemään rodusta. Nalallehan tämä sopii vallan mainiosti kun yleensä kaupan päälle satelee rapsutuksia. Tänään Nala tykästyi kovasti erääseen meidät lenkillä pysäyttäneeseen mieheen ja oli jo ihan valmis vaihtamaan lennossa tämän sedän kaveriksi. Jouduin kiskomaan hihnaa pitkän tovin ennen kuin sain koirani liikkeelle ja mukaani.

Nala on kotiutunut uuteen asuntoomme ihan mukavasti, joskin välillä ihmeellisille äänille täytyy vähän murahdella tai haukkua. Olemme ottaneet tiukan linjan asiassa ja ylimääräisistä mölinöistä joutuu jäähylle kylpyhuoneeseen. Viesti on alkanut mennä perille ja päivä päivältä Nala käy harvemmin kylppärissä. Nala on myös selvästi ymmärtänyt syy-seuraussuhteen, koska välillä neiti lähtee möykättyään ihan oma-aloitteisesti kipittämään kohti kylpyhuonetta... Parvekkeella Nala osaa jo olla aika nätisti, mutta jostain syystä se kuvittelee suunnilleen kaikkien rappuun sisälle tulevien ihmisten olevan tulossa meille. Niinpä se juoksee vähän väliä ovelle häntä heiluen vastaanottamaan vieraita ja on kovin hämmentynyt kun ketään ei tulekaan.

Uusi asunto taitaa kuitenkin vielä vähän jännittää Nalaa, mikä näkyy esimerkiksi pieninä yksinolovaikeuksina. Adaptil (=entinen D.A.P) on isketty seinään harjoittelun tueksi ja olemme treenailleet joka päivä vaihtelevan pituisia yksinoloja. Parin viime päivän aikana on tapahtunut ihan selvää edistystä ja elättelenkin toiveita, että kyse on vain alkukankeudesta, mutta tilannetta täytyy tietysti seurata.

Loppuun vielä pari kuvaa yhdeltä iltalenkiltä :)

Koirien vesibaari sijaitsee Maalaisten laiturilla

Satamanäkymää

Sataman suihkulähde