Nala on ERInomainen nenäkoira

Torstaina Nala karisteli unihiekat silmistään jo ennen kahdeksaa (ja haukotteli vielä rapussakin niin äänekkäästi, että koko rappukäytävä raikasi), koska meillä oli sovittuna aamutreffit bordercollie Leksan kanssa. Leksan omistaja Tuija oli löytänyt meille kivan lenkkipaikan, jossa koirat saivat juoksennella ja leikkiä vapaasti. Kokoeroa koirilla hieman on ja kahdeksan kuukauden ikäisellä bortsulla on suht villi leikkityyli, mutta kyllä Nala silti oli taas vähän koominen kaikessa ylidramaattisuudessaan. Leksa luki hienosti Nalan signaaleja eikä leikeissä oikeasti ollut mitään ongelmaa ja siksi poitsu varmaan ihmettelikin kovasti kun podengoneiti kiljui kuin pieni porsas kun sitä edes meinasi hipaista. Nala myös piti huolen siitä, ettei moinen kakara tullut apajille kun maasta löytyi NALAN aarteita (kuten se puolimätä sammakon raato, jota hinkattiin neidin selästä vielä pitkään kylvyssä). Leksa antoi suosiolla Nalan pitää aarteensa, eikä mitään kahinoita tullut.

Tänään aamulla harjailtiin neidistä vielä viimeiset sammakkoaromit pois ja näpyteltiin navigaattoriin määränpääksi Luumäen näyttelypaikka. Nala tuntui tietävän, että tänään tapahtuu jotain erikoista, sillä se pomppasi meistä ensimmäisenä ylös sängystä, mitä ei tosiaan tapahdu juuri koskaan. Näyttelypaikalla saatiinkin sitten odotella tovi jos toinenkin, koska kehä oli reippaasti myöhässä. Samalla oli hyvin aikaa tarkkailla tuomarimme Jaana Hartuksen tapaa käsitellä ja arvostella koiria. Jo ennakkoon itselläni oli sellainen mielikuva, että kyseessä on varsin tiukka tuomari ja tämä tunne vahvistui paikan päällä. Podengot pärjäsivät hyvin (tosin täytyy sanoa, että erittäin kauniita ja komeita podengoja paikalle oli tullutkin), mutta meitä ennen kehässä olleissa roduissa tulokset vaihtelivat paljon.

Elättelin viimeiseen asti toiveita auringon näyttäytymisestä taivaalla, mutta tietenkin meidän vuorolla taivas oli ihan pilvessä ja Nala-parkaa vilutti. Ihan reippaasti se siitä huolimatta esiintyi, seisoi oikein nätisti ja pöydälläkin malttoi pönöttää kiitettävän hyvin.

Tässä tutkaillaan lupaavaa päätä ja erinomaista kaulaa

Nala oli sitä mieltä, että jäljestämäänhän tänne on tultu. Miksi muuten se muka tuotaisiin niin hajurikkaalle nurmelle tallustelemaan? Valehtelematta Nala kulki koko ravaamisen ajan nenä tiukasti kiinni maassa. Nenäkoira mikä nenäkoira.

Haa, tästä on mennyt saksanpaimenkoira!

...ja tästä se nätti kelpienarttu!

Tästä tais edellinen popo nousta pöydälle kun haju katos...

Olin tyytyväinen kun Nalan tulokseksi lävähti ERI. Veikkaan, että SA jäi väristä kiinni, koska väriä tuomari pohdiskeli paljon ja kävi ihan rotumääritelmästä tarkistamassa, voiko koko väriä ylipäätänsä hyväksyä. Niin upeita narttuja oli kehässä, että vaikka SA olisi tullutkin, niin serti olisi varmasti mennyt "oikean" väriselle nartulle. Arvostelussa kehuja tuli mm. rakenteesta, rungosta, tyypistä, ylälinjasta, kaulasta ja päästä. Lantiota Hartus luonnehti "luisuksi" ja hieman kaartuvaksi ja voipi hyvin olla, että tällainen vaikutelma korostui kun Nalalla oli kylmä ja asento sen mukainen. Neiti kun värjötteli välillä sen näköisenä, että saisko hei villapaidan. :) Nalan ensimmäinen kerta AVO-luokassa sujui kuitenkin pääosin hyvin enkä itsekään ainakaan tietääkseni mokaillut mitenkään suuremmin. Olisi ehkä pitänyt ottaa nameja mukaan kehään, mutta toisaalta oli kiva huomata, että pärjättiin ilmankin. Kokonaisuudessaan suoriuduttiin siis ihan kelvollisesti. Ties vaikka intouduttaisiin käymään näyttelyssä ensi vuonnakin :D